Hyppää pääsisältöön

Aiheeton työsuojelurikossyyte kumottiin käräjäoikeudessa

Työntekijä ei noudattanut työnjohtajana toimineen Pron jäsenen antamia ohjeita työmaalla ja loukkasi itsensä. Työnjohtajaa syytettiin työsuojelurikoksesta, mutta Pron lakimiehen avulla käräjäoikeus jätti asian tuomitsematta.

Aiheeton työsuojelurikossyyte kumottiin käräjäoikeudessa

Julkaistu 26.04.2019 klo 08:00
ProTV
Työntekijä ei noudattanut työnjohtajana toimineen Pron jäsenen antamia ohjeita työmaalla ja loukkasi itsensä. Työnjohtajaa syytettiin työsuojelurikoksesta, mutta Pron lakimiehen avulla käräjäoikeus jätti asian tuomitsematta.

ProTV

Ammattiliitto Pron lakimies Totti Brunila kertoo ProTV:n videolla oikeustapauksesta, jossa rakennuksilla työnjohtajana työskentelevää Ramia syytettiin työsuojelurikoksesta.

– Hän oli kokenut työnjohtaja ja oli antanut tarkat ohjeet työntekijöille telineiden käytöstä. Työntekijä ei kuitenkaan ollut noudattanut ohjeita, vaan aiheuttanut onnettomuuden itselleen. Suomessa työsuojeluun suhtaudutaan vakavasti ja Rami sai syytteen työsuojelurikoksesta, vaikka työntekijä myönsi laiminlyöneensä ohjeiden noudattamisen, kertoo Brunila. 

Brunila hoiti kanteen käräjäoikeudessa ja Ramia ei tuomittu rikoksesta.

Tiesitkö, että Pron jäsenenä oikeusapu on sinulle maksutonta ja riskitöntä? 

Katso jäsenedut Liity jäseneksi