Hyppää pääsisältöön

Hyvät vuorovaikutustaidot näkyvät uralla ja palkassa

– Osa sosiaalisista taidoista kehittyvät jo kasvatuksen ja kokemusten kautta, mutta niitä voidaan myös opetella, siksi ne ovatkin esimerkiksi monien ikääntyvien vahvuus. Taito olla muiden kanssa kasvaa työelämän haasteissa ja elämänkokemuksen karttuessa, toteaa työympäristöasiantuntija Luukkanen Prosta.

Hyvät vuorovaikutustaidot näkyvät uralla ja palkassa

Julkaistu 22.02.2018 klo 15:34
Uutiset
– Osa sosiaalisista taidoista kehittyvät jo kasvatuksen ja kokemusten kautta, mutta niitä voidaan myös opetella, siksi ne ovatkin esimerkiksi monien ikääntyvien vahvuus. Taito olla muiden kanssa kasvaa työelämän haasteissa ja elämänkokemuksen karttuessa, toteaa työympäristöasiantuntija Luukkanen Prosta.

Pro Uutiset

Vuorovaikusta vaativat työtehtävät ovat lisääntyneet. Rutiininomaiset, suorittavat työtehtävät ovat sen sijaan vähentyneet rajusti.

Taustalla on laajempi trendi, missä teknologian kehitys muuttaa ammattirakennetta, kertoo projektitutkija Juho Jokinen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta Ylen uutisessa.

– Koneet ja robotit hoitavat rutiininomaiset ja ennakoitavat tehtävät eli työt, jotka on helppo koodata ja ohjelmoida. Ihmisille jää työ, joka on vaikeaa opettaa koneelle, Jokinen selittää.

Lisäksi ihmiset haluavat asioida tietyissä tilanteissa mieluummin ihmisen kuin robotin kanssa.

Tutkija Juho Jokisen ja Antti Siepin tarkastelu perustuu kolmeen aineistoon: kansainväliseen PIAAC-aikuistutkimukseen, varusmiesten kognitiivisten testien tuloksiin ja Tilastokeskuksen työmarkkina-aineistoihin.

Vuorovaikutustaitoja voi oppia aikuisenakin

Entä jos on luonnostaan ujo, onko mahdollisuudet työelämässä menetetty, Pron työympäristöasiantuntija Tanja Luukkanen?

Ujoudella ja sosiaalisilla taidoilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

– Sosiaalisuus on synnynnäinen temperamenttipiirre, se on halua ja kiinnostusta olla muiden ihmisten seurassa, kertoo Luukkanen.

Kaikki sosiaaliset ihmiset eivät siis välttämättä ole mukavaa seuraa, hän huomauttaa.

– Sosiaalinen ihminen voi puhua muiden päälle tai levittää ikäviä juoruja yhtä lailla kuin muutkin.

Sosiaaliset taidot sen sijaan kuvastavat ihmisen kykyä tulla toimeen toisten ihmisten kanssa. Se näkyy esimerkiksi toisten arvostamisena ja kunnioittamisena sekä toisten oikeuksien huomioon ottamisena ja yhteisten sääntöjen noudattamisena.

– Osa sosiaalisista taidoista kehittyvät jo kasvatuksen ja kokemusten kautta, mutta niitä voidaan myös opetella, siksi ne ovatkin esimerkiksi monien ikääntyvien vahvuus. Taito olla muiden kanssa kasvaa työelämän haasteissa ja elämänkokemuksen karttuessa, toteaa Luukkanen.

Yksityissektorilla työkaverit auttavat

Mitä yksityissektorin työpaikkojen sosiaalisuudesta kertovat Pron työmarkkinatilastot?

– Työkaverit työpaikoilla koetaan varsin ahkeriksi ja yhteistyöhenki on parantunut vuodesta 2010 vuoteen 2016 tultaessa, toteaa tutkija Petri Palmu Prosta.

– Lähes 70 prosenttia yksityissektorin työntekijöistä katsoo, että työpaikalla on auttamisen ja tukemisen henki, joten voi päätellä, että silloin sosiaaliset taidot työssä ovat kunnossa. En usko, että ihmisten sosiaaliset taidot ovat työelämän parantumisen suurin este.

Työkaveriksi toivotaan ahkeria ja luotettavia ihmisiä, joilla sosiaalisuus on jotenkin balanssissa.

– Prolaiset arvioivat omissa luonteenpiirteissään sääntöjen noudattamisen ja muiden näkemysten suvaitsemisen aika korkealle tasolle.

Sosiaalisten taitojen näkyminen arjessa riippuu myös työpaikan johtamisesta ja esimerkiksi palkkauksen oikeudenmukaisuudesta. Hyvin johdetussa firmassa ihmisten sosiaalinen käyssäkäyminen on luonnostaan parempaa.

Joustava vuorovaikuttaja menestyy

Millaisia ominaisuuksia menestyvä työntekijä tarvitsee tulevaisuudessa?

– Sosiaalisesti taitava, matemaattisesti lahjakas ja sopeutuvainen. Kykenee reagoimaan nopeasti muuttuvaan työympäristöön, vaihtamaan työtehtävää tai jopa alaa. On valmis jatkuvaan uudelleen kouluttautumiseen ja haluaa oppia uutta, tutkija Jokinen Jyväskylästä kertoo Ylen uutisessa.

Tietoa tulevaisuuden työelämän vaatimuksista on kerätty laajassa, Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Taidot työhön -tutkimushankkeessa.