Palkansaajat, heitä edustavat ammattiliitot ja niiden keskusjärjestöt ovat työllisyyttä edistääkseen tyytyneet koko 2010-luvun ajan äärimaltillisiin palkkaratkaisuihin, jotka huipentuivat kilpailukykysopimuksen mukanaan tuomiin leikkauksiin, nollakorotuksiin ja työajan lisäämiseen.

Ekonomistien viimeaikaiset laskelmat jopa 6 –7 prosentin kustannuskilpailukyvyn parantumisesta eivät ole täysin tuulesta temmattuja, kun otetaan huomioon kuinka paljon tavalliset palkansaajat ovat näihin talkoisiin osallistuneet.

Muistettakoon, että kilpailukykysopimus ei tuonut tullessaan vain lisää työaikaa, vaan myös erittäin suuret säästöt työnantajille, joiden työeläkemaksut, työttömyysvakuutusmaksut sekä sairausvakuutusmaksut alenivat.

Suuri osa työnantajien kustannuksista siirrettiin kikyssä suoraan palkansaajille, kuten esimerkiksi työeläkemaksujen muutokset 1,2 prosentilla vuosina 2017 – 2020.

Myös työnantajien työttömyysvakuutusmaksua alennettiin 0,85 % ja sekin siirrettiin palkansaajien maksettavaksi vuosina 2017–2018.

Lisäksi työnantajien sosiaaliturvamaksua alennetaan vuosina 2017–2020 yhteensä 3,56 prosenttia.

Pelkästään näiden muutosten johdosta palkansaaja, joka ansaitsee esimerkiksi 30 000 euroa vuodessa, tukee käytännössä työnantajansa sekä Suomen kilpailukykyä keskimäärin 615 eurolla vuodessa.

Ei siis mikään ihme, että Suomen kustannuskilpailukyky on parantunut merkittävästi. Kiitos siitä kuuluu kuitenkin ensisijaisesti lystin maksajille eli palkansaajille.

Vastapainoksi palkansaajien henkilökohtainen kilpailukyky eli reaaliansiotason kehitys ei ole ollut kovin suotuisa ja siitä pitävät huolen muun muassa edellä mainitut yli kahden prosentin lisäkustannukset.

Valitettavasti nämä maksut ovat jääneet liian pienelle huomiolle ja kilpailukykysopimuksesta puhuttaessa esiin nousee aina ensimmäisenä ja voimakkaimpana yksityiskohtana vuosittaisen työajan lisääminen 24:llä tunnilla. Käytännössä sillä ei kuitenkaan ole juuri mitään merkitystä kilpailukyvyn kannalta, vaikka työnantajapuoli haluaakin meille näin uskotella. Todennäköisesti tarkoitus on vain kiinnittää huomiota epäolennaisiin asioihin.

Mielestäni meillä on ammattiliittona suorastaan velvollisuus alkaa viritellä koneistoamme siihen malliin, että vuoden kuluttua alkavalla liittokohtaisella neuvottelukierroksella hoidetaan kiky-tunnit pois ja sen lisäksi jäsenillemme ostovoimaa lisäävä palkkaratkaisu!

Kirjoittaja on Pron sopimusalavastaava, jonka aloja ovat mekaaninen metsäteollisuus, paperiteollisuus, pahvin- ja paperinjalostusala ja puusepänteollisuus.