Hyppää pääsisältöön

Liittoon kuuluminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan

nainen pitelee kylttiä jossa teksti tes
Kahden ison työnantajaliiton viime aikoina tekemät ulostulot paikallisesta sopimisesta ovat aiheuttaneet epätietoisuutta ja hämmennystä palkansaajien keskuudessa. Mitä puhe oikein tarkoittaa Pron jäsenien kannalta?

Liittoon kuuluminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan

Julkaistu 14.04.2021 klo 16:03
ProStoori
Kirjoittanut
Verna Julkunen
Kahden ison työnantajaliiton viime aikoina tekemät ulostulot paikallisesta sopimisesta ovat aiheuttaneet epätietoisuutta ja hämmennystä palkansaajien keskuudessa. Mitä puhe oikein tarkoittaa Pron jäsenien kannalta?

–  Ammattiliitto Pro neuvottelee jatkossakin jäsentensä työehdoista, kertoo teknologiateollisuuden sopimusalavastaava Roni Jokinen.

Pro neuvottelee työehtosopimuksista, käytiinpä neuvotteluja valtakunnan tasolla tai yrityskohtaisesti. Työehtosopimuksen voi nimittäin sopia vain ammattiliitto.

Neuvotteluissa voi vastapuolella olla työnantajaliitto, jolloin tehdään valtakunnallinen työehtosopimus, tai yksittäinen työnantaja, jolloin kyseessä on yrityskohtainen tes.

Yleissitova tes tuo turvaa kaikille

Työehtosopimuksissa on aina kyse vähimmäisehdoista, joilla työtä tehdään. Tesissä määritellään alan palkkataso ja sovitaan palkankorotuksista.

 Jos tes on yleissitova, saavat kaikki saman toimialan toimihenkilöt yleiset ja samat työehdot, vaikka oma työnantaja ei kuuluisikaan liittoon. Yleissitovuus tuo siis turvaa kaikille työntekijöille ja takaa samalla, että yritykset kilpailevat keskenään samoilla pelisäännöillä.

Paikalliseen sopimiseen työehtosopimuksen puitteissa suhtaudutaan Prossa myönteisesti. Pron työehtosopimukset antavat laajat mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen ja näitä mahdollisuuksia myös käytetään työpaikoilla laajasti.

Esimerkiksi erilaiset työaikajärjestelyt, kuten laajemman liukuman käyttöönotto, ovat asia, josta voidaan sopia ja on sovittukin prolaisilla aloilla paikallisesti.

Työehdoista sovittava joka kerta uudelleen

Monia työehtosopimuksissa sovittavia asioita on aikojen kuluessa alettu mieltää automaattisesti kaikille kuuluviksi ja lakisääteisiksi.

Laissa ei kuitenkaan ole määritelty esimerkiksi minimipalkkaa tai sitä, että arkipyhät ovat palkallisia vapaita tai säädetty maksettavaksi lomarahoja tai palkkaa äitiys- tai isyysvapaalla olevalle. Sairausajan palkkaa laki velvoittaa maksamaan enintään yhdeksän päivän ajalta, tes parhaimmillaan useita kuukausia.

Oheisesta taulukosta näkee, mitkä kaikki asiat sovitaan työehtosopimuksilla.

Työehtosopimus takaa lakia paremmat edut

– Alalla kuin alalla työehtosopimuksen ehdot täytyy joka kerta neuvotella uusiksi. Työehtoja ei määritellä tai saada mistään automaattisesti, vaan ne ovat joka kerta neuvottelujen tulos, Jokinen sanoo.

Liittoon kuuluminen on elintärkeää

Jotta liitot pystyvät jatkossakin sopimaan hyvätasoiset työn ehdot, on liittoon järjestäytymisen asteen pysyttävä korkeana. Siksi liittoon kuuluminen on tärkeämpää kuin koskaan. Pron vahvuus tulee jäsenistä ja jäsenten yhtenäisyydestä.

– Työntekijöiden on myös hyvä olla kiinnostuneita työehdoistaan. On hyvä pitää mielessä, että työnantajat eivät käy työehtosopimusneuvotteluita hyvää hyvyyttään.  

On myönteistä, jos omalla työpaikalla on viimeaikaisten uutisten innoittamana keskusteltu työehdoista. Mitä enemmän asioista puhutaan, sitä enemmän tietoisuus kasvaa.

 

Sinua voisi kiinnostaa etenkin nämä

Kuvituskuva sairausloma-aiheeseen
ProStoori
Julkaistu 28.11.2023
Jos ensimmäinen sairauslomapäivä muuttuu palkattomaksi, riskinä on, että töihin tullaan sairaina ja sairaudet pitkittyvät. Muutos on monella tavoin järjetön ja rapauttaa myös työmarkkinarauhaa.
yhdessä sopien
ProStoori
Julkaistu 15.12.2021
Pro käy tällä hetkellä työehtosopimusneuvotteluja monella alalla. Pysy ajan tasalla ja seuraa neuvottelujen etenemistä verkkosivuillamme.
Haluatko lukea lisää?

ProStoori kertoo työelämän uusimmat vinkit ja ilmiöt.

Tilaa noin kerran kuukaudessa ilmestyvä ProStoori-kirje sähköpostiisi.

Liity jäseneksemme jo tänään!

Saat kaikki edut ja palvelut käyttöösi.

Jäsenyys sisältää ansiosidonnaisen työttömyysturvan.