Hyppää pääsisältöön

Meyer Turku leikkaa 84 työpaikkaa

Meyerin telakalla Turussa valmistuu risteilijöitä.
– Tilanne on valitettava niin asiantuntijoista luopuvan yrityksen kuin henkilöstön kannalta, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja sanoo.

Meyer Turku leikkaa 84 työpaikkaa

Julkaistu 10.11.2020 klo 12:05
Uutiset
– Tilanne on valitettava niin asiantuntijoista luopuvan yrityksen kuin henkilöstön kannalta, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja sanoo.

Pro Uutiset

Saksalaisen telakkayhtiö Meyer Turku kertoi tiistaina 10. marraskuuta saaneensa varustelu- ja suunnitteluosastojen yhteistoimintaneuvottelut päätökseen. Työpaikkansa menettää 75 toimihenkilöä ja ylempää toimihenkilöä sekä yhdeksän työntekijää.

Telakan toimihenkilöiden pääluottamusmies Osmo Salo kertoo toimihenkilöiden tunnelmien olevan luonnollisesti murheelliset.

 Olo on murheellinen, kuten aina kun edessä ovat mittavat irtisanomiset. On erittäin ikävää, että työsuhteita joudutaan päättämään varsinkin korona-aikana, kun uudelleentyöllistyminen on selkeästi normaalia tilannetta haastavampaa.

– Meyer luopuu osaavista asiantuntijoista globaalin markkinatilanteen takia. Tilanne on valitettava niin asiantuntijoista luopuvan yrityksen kuin henkilöstön kannalta, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.

Yhteensä 250 työsuhdetta päättyy 

Huhtikuussa alkaneiden yhteistoimintaneuvotteluiden piirissä oli yhteensä 450 henkilöä. Meyer irtisanoi jo elokuussa 166 henkilöä, eli yhteensä 250 henkilön työsuhde päättyy.

Kaikki Turusta tilatut alukset rakennetaan, mutta risteilijöiden tuotantoaikataulua on pidennetty tilanteen takia.

Meyer Turku on aloittanut muutostukiohjelman, jossa irtisanottavat saavat henkilökohtaista ohjausta, tukea ja koulutusta.

Tilanteesta aiemmin: 
Meyer Turku irtisanoo 166 henkilöä 13.8.2020
Meyer Turku aloittaa yt:t – 450 työpaikkaa vaakalaudalla (28.4.2020)