Hyppää pääsisältöön

Mistä palkkaero johtuu?

palkkalaskelma
Naisten koulutustaso on Suomessa miehiä korkeampi, mutta miksi naisten keskimääräinen palkka on 16 prosenttia miehiä pienempi? Suuri osa sukupuolittaisesta palkkaerosta johtuu sukupuolten ammatillisesta eriytymisestä eli segregaatiosta.

Mistä palkkaero johtuu?

Julkaistu 01.11.2020 klo 07:15
Blogit
Kirjoittanut
Tapio Rissanen
Naisten koulutustaso on Suomessa miehiä korkeampi, mutta miksi naisten keskimääräinen palkka on 16 prosenttia miehiä pienempi? Suuri osa sukupuolittaisesta palkkaerosta johtuu sukupuolten ammatillisesta eriytymisestä eli segregaatiosta.

Suomessa naiset ja miehet työskentelevät eri aloilla. Tyypillisiä naisaloja ovat hoito-, palvelu- ja myyntialat ja miesaloja rakentaminen ja kuljetus.

Lisäksi saman alan sisällä monet ammatit ja työtehtävät ovat jakautuneet sukupuolen mukaan. Esimerkiksi teollisuusyritysten miespuolisten toimihenkilöiden osuus on erittäin suuri tutkimus- ja kehitystehtävissä sekä tuotannon suunnittelussa ja johdossa. Naistoimihenkilöiden osuus taas on suuri taloushallinnossa ja henkilöstöpuolella. Suomessa alle 10 prosenttia palkansaajista työskentelee tasa-ammateissa, joissa on vähintään 40 prosenttia sekä naisia että miehiä.

Esimiesasemasta maksetaan enemmän kuin asiantuntijatyöstä ja miesten työnkuvaan kuuluu selvästi naisia useammin johtaminen. Ammattiliitto Pro työmarkkinatutkimuksen (TMT) mukaan vuonna 2020 Pron miesjäsenistä oli esihenkilötehtävissä 30 prosenttia ja naisjäsenistä 8 prosenttia.

Naisten työura on katkonaisempi kuin miesten ja se näkyy naisten palkoissa. Tällä hetkellä miehet pitävät vain alle 10 prosenttia perhevapaista ja perhevapaajärjestelmä ohjaa perheitä valintoihin, jotka heikentävät naisten asemaan työmarkkinoilla.

Epätyypilliset työsuhteet kuuluvat naisen työuraan miestä useammin. Pron työmarkkinatutkimuksen mukaan määräaikainen työsuhde on seitsemällä prosentilla naisista ja viidellä prosentilla miehistä. Osa-aikatyötä tekee prolaisista naisista kuusi prosenttia ja miehistä neljä prosenttia.

Perinteiset käsitykset ja stereotypiat naisten ja miesten ammateista, ominaisuuksista ja taidoista elävät sitkeästi. Tiedostamattomina ne voivat tuottaa syrjiviä tilanteita niin työhönotossa, uralla etenemisessä, palkkauksessa kuin perhevapailta paluun yhteydessä. Naisia ja miehiä kohdellaan työnhakijoina ja työntekijöinä eri tavoin ja eriarvoisesti heidän työuransa eri vaiheissa.

Palkkaeriarvoisuuden ytimessä ei kuitenkaan ole tahallinen palkkasyrjintä vaan naisten ja miesten työn erilainen arvostus sekä eriarvoisuutta ylläpitävät käytännöt. Ne eivät muutu, jos ei niitä muuteta.

 

Kirjoittaja on tutkija Ammattiliitto Prossa.