Hyppää pääsisältöön

Nuoret tukevat ay-liikettä USA:ssa

Yhdysvaltojen milleniaanit ovat kaikista ay-myönteisin sukupolvi. Toisaalta järjestäytymistä yritetään rajoittaa jopa lainsäädännöllä.

Nuoret tukevat ay-liikettä USA:ssa

Julkaistu 06.06.2018 klo 16:33
ProTV
Yhdysvaltojen milleniaanit ovat kaikista ay-myönteisin sukupolvi. Toisaalta järjestäytymistä yritetään rajoittaa jopa lainsäädännöllä.

ProTV

Yhdysvalloissa moni liiton ulkopuolella oleva haluaisi kuulua liittoon työpaikallaan. Etenkin nuoret ammattilaiset ovat kiinnostuneita ammattiliitoista. Milleniaalit ovat Yhdysvaltojen liittomyönteisin sukupolvi sillä he ovat kiinnostuneita palkkojensa parantamisesta sekä työn ja vapaa-ajan tasapainottamisesta. Eroja Suomeen löytyy kuitenkin paljon. Esimerkiksi esimiesten ja asiantuntijoiden järjestäytymistä pyritään rajoittamaan jopa lainsäädännöllä.

Katso ProTV:n videolta lisää ammattiliitoista Yhdysvalloissa.