Hyppää pääsisältöön

Paikallinen sopiminen ei ollut työnantajalle mieleen

Laki ja oikeus
Työnantaja tuomittiin maksamaan irtisanotulle korvauksia kaikkiaan 129 000 euroa. Tuomioistuimen mukaan potkujen syy oli ammattiyhdistystoiminta.

Paikallinen sopiminen ei ollut työnantajalle mieleen

Julkaistu 18.11.2020 klo 21:42
Uutiset
Kirjoittanut
Pro Uutiset
Kuvaaja Shutterstock
Työnantaja tuomittiin maksamaan irtisanotulle korvauksia kaikkiaan 129 000 euroa. Tuomioistuimen mukaan potkujen syy oli ammattiyhdistystoiminta.

Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi työnantajan huippukorvauksiin toimihenkilöpuolen neuvottelijan irtisanomisesta.  Työnantaja irtisanoi prolaisen työpaikkatoimikunnan puheenjohtajana toimineen henkilön tuotannollisista ja taloudellisista syistä vuonna 2015. Ammattiliitto Pro vei jutun oikeuteen, ja tuomio annettiin marraskuussa 2017.  Tuomioistuin katsoi, että irtisanomiseen ei ollut työnantajan esittämiä perusteita, vaan irtisanominen oli tapahtunut syrjivällä tavalla irtisanotun ammattiyhdistystoiminnan vuoksi.

Tuomiossa katsottiin näytetyn, että työnantajan välit toimihenkilöiden kanssa olivat kiristyneet Pron järjestämän lakon vuoksi. Tämän jälkeen paikallinen sopiminen oli vaikeutunut ja asioita jouduttiin ratkaisemaan käräjäoikeudessa ja työtuomioistuimessa. Syrjintäolettamaa tuki tuomioistuimen mukaan sekin, että irtisanotun tilalle siirrettiin liittoon kuulumaton henkilö.

Työnantaja tuomittiin maksamaan irtisanotulle korvauksia kaikkiaan 129 000 euroa. Korvauksen määrää katsottiin alentavaksi se, että irtisanottu oli työsuhteensa päättymisen jälkeen työllistynyt uudelleen noin kuukauden kuluttua.