Hyppää pääsisältöön

Paikallinen sopiminen on huono tekosyy

Kuva: Shutterstock
Metsäteollisuuden ilmoitus vetäytyä työehtosopimustoiminnasta oli ikävä uutinen, mutta ei mikään varsinainen yllätys alaa läheltä seuranneille.

Paikallinen sopiminen on huono tekosyy

Julkaistu 06.10.2020 klo 10:30
Blogit
Kirjoittanut
Jari Uschanov
Metsäteollisuuden ilmoitus vetäytyä työehtosopimustoiminnasta oli ikävä uutinen, mutta ei mikään varsinainen yllätys alaa läheltä seuranneille.

Viimeisen 12 vuoden aikana työehtosopimusneuvotteluihin osallistuneena on ollut helppo huomata, kuinka vähän työnantajapuolta on kiinnostanut paikallisen sopimisen edistäminen ja muu oikea yhteistyö palkansaajia edustavien ammattiliittojen kanssa.

Sanelua sopimisen sijaan

Vuosien saatossa olemme esittäneet tes-neuvotteluissa kymmeniä kertoja yhteisiä hankkeita paikallisen sopimisen ja työhyvinvoinnin edistämiseksi työpaikoilla, mutta niihin ei työnantajilla ole ollut halua. Syykin on yksinkertainen. Metsäteollisuus ei ole koskaan ollut paikallisen sopimisen puolestapuhuja, koska on olemassa parempikin vaihtoehto asioiden hoitamiseen: työnantajan määräysvalta eli direktio-oikeus.

Metsäteollisuuden kanssa käydyissä lukuisissa työehtosopimusneuvotteluissa heidän esityksensä ovat pääasiassa koskeneet suoraan kustannusvaikutteisia eli ansioita laskevia muutoksia tai työnantajan määräysvallan lisäämistä moniin eri asioihin.

Kaksi kolmesta pykälästä sovittavissa paikallisesti jo nyt

Metsäteollisuus perusteli irtautumista alakohtaisesta sopimisesta alan kilpailukyvyn turvaamisella ja nykyisen sopimismallin joustamattomuudella. Mielestäni työehtosopimuksista löytyy enemmän joustoa kuin joustamattomuutta, sillä esimerkiksi paperiteollisuuden toimihenkilösopimuksen 30:stä pykälästä 20:ssä on ollut jo pitkään mahdollisuus paikalliseen sopimiseen. Se tarkoittaa yhteensä 56 työehtosopimuksen kohtaa. Lisää paikallisen sopimisen mahdollisuuksia löytyy monista työehtosopimuksen osana noudatettavista liitesopimuksista. Muun muassa alan palkkausjärjestelmistä on sovittu paikallisesti jo vuosikymmeniä nimenomaan yritystasolla eikä työehtosopimuksella.

Ammattiliittona olemme olleet valmiita jopa lisäämään näitä mahdollisuuksia työehtosopimuksen kautta, kuten on jo pitkään ja menestyksekkäästi tehty kemianteollisuudessa ja teknologiateollisuudessa.

Miksi ei sovita?

Sopimisen mahdollisuudet yritys- ja jopa yksilötasolla ovat siis jo nyt huomattavan laajat, mutta sopimukseen ei aina päästä, koska siihen tarvitaan sopijaosapuolten yhteinen tahtotila. Valitettavasti alan työnantajat ovat pyrkineet huomattavan usein sopimaan asioita työehtosopimuksen minimitasoa huonommin ja se ei ole palkansaajapuolen yhteistyö- ja sopimishalua edistänyt.

Sopimista olisi pitänyt myös edesauttaa kouluttamalla paikallisia sopimusosapuolia liittojen järjestämällä yhteisellä koulutuksella, mutta siihenkään emme saaneet metsäteollisuutta mukaan.

Mitä metsäteollisuus tavoittelee?

Kilpailukyvyn parantaminen sopimalla työehdoista yritystasolla ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin tavoitetta säästää työvoimakustannuksista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että metsäteollisuudessa työskentelevien työehtoja pyritään heikentämään monin eri tavoin, mikä johtaa väistämättä myös palkansaajien kokonaisansioiden laskuun.
Ilman yleissitovuutta ja työehtosopimusten noudattamista on palkkojen alentamiseen ainakin teoriassa helpompi päästä. Ehkä alan työnantajat ja heitä edustava työnantajaliitto tulevat kuitenkin vielä toisiin ajatuksiin, jos ja kun tästä harjoituksesta tulee yksinkertaisesti liian kallis ja hankala!

Kilpailukykyä tuloksen tekijöiden kustannuksella

Kilpailukyvyn turvaamisen palkansaajien kustannuksella tekee hyvin kummalliseksi se tosiasia, että metsäteollisuuden työvoimakustannukset ovat varsinkin teollisuudessa hyvin alhaiset eli vain noin 10 prosenttia yritysten liikevaihdosta. On siis jokseenkin lyhytnäköistä hakea epätodennäköisiä säästöjä oman henkilöstön työssä jaksamisen ja työmotivaation kustannuksella.

Olemme usein saaneet kuulla, että yritystoiminnan ensisijainen tarkoitus ei ole työllistää mahdollisimman monia ihmisiä eikä maksaa mahdollisimman hyvää palkkaa. Niinpä isänmaallisuutta ja yhteiskuntavastuuta on turha peräänkuuluttaa ainakaan metsäteollisuuden toimijoilta, sillä niiden arvoa ei voi suoraan euroissa mitata.

Monien mielestä hyväpalkkaisen metsäalan palkoista voikin tinkiä, eivätkä alalla työskentelevät sääliä kaipaa. Sama kohtalo odottaa kuitenkin muillakin aloilla, jos yrityksen kulmahuoneesta päästään sanelemaan sopiva palkkataso.

Kirjoittaja on metsäteollisuusaloja hoitava sopimusalavastaava.