Hyppää pääsisältöön

Paperin toimihenkilöt lakkoon jo tiistaina

Rikkurien käyttö ylityökiellon aikana johti lakon aikaistamiseen vuorokaudella. Sovittelu jatkuu tiistaina.

Paperin toimihenkilöt lakkoon jo tiistaina

Julkaistu 16.06.2014 klo 15:40
Uutiset
Rikkurien käyttö ylityökiellon aikana johti lakon aikaistamiseen vuorokaudella. Sovittelu jatkuu tiistaina.

Teksti: Pro Uutiset/Jaana Pohja

Paperiteollisuuden toimihenkilöiden lakon toinen vaihe Stora Ensolla ja Metsäliitossa alkoi tiistaina kello 6. Aiemmin Ammattiliitto Pro ilmoitti, että lakko laajenee keskiviikkona 27. huhtikuuta.

Sopimusalavastaava Jukka Hämäläinen Prosta kertoo, että uusi lakko on lähtenyt hyvin käyntiin eri puolilla Suomea.

Päätökseen aikaistaa lakon alkua vaikuttivat Hämäläisen mukaan erityisesti Stora Enson yritykset kiertää voimassa olevaa ylityökieltoa käyttämällä rikkureita.

– Näin on toimittu ainakin Stora Enson kunnossapitoyhtiö Eforassa Oulussa ja Imatralla.

– Yhtiö on myös suunnittelut teettävänsä muun muassa Kotka taloushallinnon töitä Tallinnassa, Hämäläinen kertoo.

Tiistaina aamukuudelta lakon aloittaa noin 1 500 toimihenkilöä. Töihin he palaavat keskiviikkona 11. toukokuuta.

Edellisen kerran paperiteollisuuden toimihenkilöt lakkoilivat kahden viikon ajan UPM-Kymmenessä. Töihin tuhatkunta lakkolaista palasi viime viikon keskiviikkona.

Sovittelu jatkuu tiistaina

Ammattiliitto Pron ja työnantajien Metsäteollisuuden edustajat tapaavat valtakunnansovittelija Esa Lonkan toimistolla tiistaina puoliltapäivin.

Järjestöt yrittävät löytää sovittelussa yhteisymmärrystä siitä, saadaanko paperiteollisuuteen koko alaa koskeva palkkausjärjestelmä, jolla toimihenkilöt pyrkivät korjaamaan muun muassa naisten palkkojen jälkeenjääneisyyttä.

Edellisen kerran kiistaa soviteltiin viikko sitten.

Tuolloin Pron puheenjohtaja Antti Rinne arvioi, että Metsäteollisuus ajaa paperitehtaisiin uutta lakkoa, kun se ei ole osoittanut aitoa halukkuutta neuvotella toimihenkilöiden kanssa.

Pro vaatii huippukuntoon trimmatuilta paperikonserneilta palkankorotuksia, jotka turvaavat toimihenkilöiden ansiokehityksen. Liitto tavoittelee matalapalkkaisia selvästi hyödyttävää sekalinjaa, jolloin yleiskorotus olisi 80 euroa tai vähintään 3,5 prosenttia.

Katso videoklippi paperin luottamusmiesten lakko- ja vappuaatoksista.

Muuta aiheeseen liittyvää

Stora Enson ja Eforan väki marssii ulos Oulussa torstaina puoliltapäivin (Pro Uutiset 21.4.2011)

Stora Enson taloushallinto Kotkassa ja Anjalassa keskiviikkona lakkoon (Pro Uutiset 19.4.2011)

Paperin työehtokiistaa soviteltiin tiistaina (Pro Uutiset 19.4.2011)

Stora Enson ja Eforan toimihenkilöt marssivat torstaina ulos Imatralla (Pro Uutiset 14.4.2011)

Paperiteollisuuteen tulossa lakkovappu (Pro Uutiset 12.4.2011)