Hyppää pääsisältöön

Paperiteollisuuteen tulossa lakkovappu (päivitetty 12.4. klo 16.13)

Toimihenkilölakko laajenee paperiteollisuudessa vapuksi. Seuraavaksi lakkoillaan Metsäliitossa ja Stora Ensolla.

Paperiteollisuuteen tulossa lakkovappu (päivitetty 12.4. klo 16.13)

Julkaistu 16.06.2014 klo 15:40
Uutiset
Toimihenkilölakko laajenee paperiteollisuudessa vapuksi. Seuraavaksi lakkoillaan Metsäliitossa ja Stora Ensolla.

Teksti: Pro Uutiset/Jaana Pohja

Ammattiliitto Pron toimihenkilölakko laajenee vielä ennen vappua.

Pron hallitus päätti tiistaina, että lakko laajenee UPM-Kymmenen tehtailta ja hallinnosta Stora Enso -konserniin ja Metsäliitto-konserniin aamukuudelta keskiviikkona 27. huhtikuuta.

 Kaksi viikkoa kestävä lakko päättyy aamulla 11. toukokuuta.

Lakkoon on nyt menossa noin 1 500 Pron jäsentä sekä muiden liittojen toimihenkilötehtävissä paperitehtaissa työskentelevät jäsenet.

UPM-Kymmenessä käynnissä oleva paperiteollisuuden toimihenkilöiden lakko päättyy ensi viikon keskiviikkona 20. huhtikuuta, jolloin he palaavat töihin.

Alalla edelleen voimassa myös ylityökielto.

Puheenjohtaja Antti Rinne totesi tiistaina, että neuvottelutilanteeseen tarvitaan nyt lisää painetta, jotta alalle saadaan mahdollisimman pian uusi työehtosopimus.

Metsäteollisuus ja Pro eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen koko paperiteollisuutta koskevasta palkkausjärjestelmästä, jolla toimihenkilöt pyrkivät korjaamaan muun muassa naisten palkkojen jälkeenjääneisyyttä.