Hyppää pääsisältöön

Prolaisen keskiansio oli viime vuonna 3 450 euroa kuukaudessa

palkkalaskelma
Kymmenen prosenttia Pron jäsenistä ansaitsi 4 650 euroa tai enemmän, ja kymmenen prosenttia enintään 2 461 euroa vuonna 2019.

Prolaisen keskiansio oli viime vuonna 3 450 euroa kuukaudessa

Julkaistu 02.04.2020 klo 09:00
Uutiset
Kymmenen prosenttia Pron jäsenistä ansaitsi 4 650 euroa tai enemmän, ja kymmenen prosenttia enintään 2 461 euroa vuonna 2019.

Pro Uutiset / Pron tutkimukset

Pron jäsenten ostovoimakorjatut keskiansiot ovat kasvaneet keskimäärin 0,66 prosenttia vuodessa, kun verrataan 12 vuoden mediaanin keskiarvoa, selviää liiton työmarkkinatutkimusaineistosta.

– Suoriin palkkoihin vaikuttavat monet taustatekijät, kuten työpaikan palkkausjärjestelmän tila, ja korkea järjestäytymisaste, joka voi nostaa palkkoja jopa viidellä prosentilla, kertoo Ammattiliitto Pron vastaava tutkija Petri Palmu.

Kun taustatekijöiden vaikutukset puhdistetaan, niin palkan ostovoima ei kuitenkaan ole ajassa käytännössä muuttunut lainkaan.

 

Pron ansiotilaston tarkempi kuvaus, data sisältää kaikki pakkavastaukset, myös esim. osa-aikaiset

Vapaa-ajalla tehdään ilmaista työtä

Pron jäsenet tekevät edelleen varsin runsaasti niin sanottuja ilmaisia, harmaita ylitöitä.

– Työviikon pituuden ja ansiotason pitäisi kohdata, sillä työt tulevat valitettavan usein vapaa-ajalle ilman korvausta, kertoo tutkija.

Työmarkkinoiden odotukset heikentyneet

Koronakriisin hoitamista saattaa hankaloittaa se, että jäsenet kokevat omien työmarkkinaodotusten heikentyneen ennen koronakriisin puhkeamista.

– Tällaisessa tilanteessa työpaikkojen tulisi välttää ylilyönnit irtisanomisissa ja lomautuksissa. Organisaatioissa on runsaasti tehtävää työhyvinvoinnin ja tuottavuuden lisäämisessä, jatkaa tutkija.

Prossa on paljon toimialojen tehtäviä, joissa uusi älykäs teknologia korvaa pian jäsenten nykyisiä töitä.

– Pankkialalla muutosvauhti on nopeinta. Yksittäisenä ja varsin loogisena ammattiryhmänä ovat matkatoimistojen asiantuntijat, heidän nykyinen toimenkuvansa näyttää korvautuvan kymmenen vuoden sisällä lähes kokonaan, kertoo tutkija.

Toisaalta kaivostoiminnan, öljyteollisuuden, lääketeollisuuden, konelaiteteollisuuden, turvallisuustoiminnan, majoitus- ja ravitsemusalan, kemianteollisuuden ja rakennusalan esihenkilöt eivät uskoneet teknologian korvaavan heidän työtään kymmenen vuoden kuluessa. Tutustu tilastoon.

Miten ostovoima määräytyy?
Ostovoimalla tarkoitetaan sitä, kuinka paljon hyödykkeitä käytettävissä olevalla varallisuudella voi ostaa. Kuluttajahintaindeksi kuvaa kotitalouksien Suomessa ostamien tavaroiden ja palveluiden hintakehitystä. Ostovoimakorjatuista keskiansioita on korjattu vuosittain kuluttajahintaindeksin muutos.


Näin reaaliset työtulot laskettiin

Palkkojen ylimmän ja alimman desiilin eli 90- ja 10-prosenttipisteiden välinen suhde on noin 1.9-kertainen. Eli ylimmässä palkkadesiilissä oleva tienaa vähintään kaksinkertaisesti alimmassa palkkadesiilissä olevaan verrattuna. Kymmenen prosenttia Pron jäsenistä ansaitsi 4650 euroa tai enemmän, kun lasketaan yhteen seuraavat osat:
    a) PERUSPALKKA (sisältäen palveluvuosilisät ym.), brutto
    b) SUORITUSPALKAT (esim. provisiot)
    c) Joulukuulta maksettavat MUUTTUVAT PALKAN osat (säännölliseltä työajalta maksetut vuoro- ja sunnuntaityölisät  sekä lomarahat, mutta EI lisä- ja ylityökorvauksia eikä vuosibonuksia)
    d) LISÄ- JA YLITYÖKORVAUKSET (viimeisen kuukauden ajalta) e/kk
    e) TYÖPAIKAN YHTEYDENOTOT VAPAA-AJALLA/LOMALLA (neuvonta tms. puhelimessa, sähköpostissa tms.), ERILLINEN KORVAUS (viimeisen kuukauden ajalta), e/kk
    f) LUONTOISETUJEN (lounas, puhelin, asunto, auto) yhteenlaskettu verotusarvo