Hyppää pääsisältöön

Prolaisen työviikko keskimäärin 40 tuntia

prolaisen työviikko 40 tuntia
Vuosityöaika pitenee kiky-sopimuksen seurauksena tänä vuonna 24 tunnilla. Työpaikoilla on sovittu, merkitseekö se kolmea lisätyöpäivää, päivittäisen työajan muutaman minuutin pidennystä tai vaikkapa työaikapankin tuntien leikkauksia. Kiky-sopimuksen tavoitteena oli tuottavuuden nosto näiden tuntien avulla. Siitä ei ainakaan toistaiseksi ole näyttöjä.

Prolaisen työviikko keskimäärin 40 tuntia

Julkaistu 29.08.2017 klo 14:47
ProStoori
Kirjoittanut
Jukka Nortio
Vuosityöaika pitenee kiky-sopimuksen seurauksena tänä vuonna 24 tunnilla. Työpaikoilla on sovittu, merkitseekö se kolmea lisätyöpäivää, päivittäisen työajan muutaman minuutin pidennystä tai vaikkapa työaikapankin tuntien leikkauksia. Kiky-sopimuksen tavoitteena oli tuottavuuden nosto näiden tuntien avulla. Siitä ei ainakaan toistaiseksi ole näyttöjä.

Miten Suomi sijoittuu työaikavertailuissa muiden maiden kanssa? Tästä käydään työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välillä käydään taajaan kiistaa.  OECD:n julkaisema vuoden 2016 tilasto näyttää, että suomalaiset tekevät 1653 vuosityötunnilla noin 200 tuntia vuodessa vähemmän töitä kuin tilastoiduissa OECD-maissa keskimäärin.

 

Useimmissa keskeisissä verrokkimaissa kuten Saksassa (1363 tuntia), Alankomaissa (1430 tuntia) ja Ruotsissa (1621 tuntia) aherretaan suomalaista työntekijää vähemmän.

 

Eniten työtunteja kertyy Meksikossa, 2 255 tuntia vuodessa. Suomenlahden eteläpuolella Virossa paiskitaan töitä 1 855 tuntia vuodessa ja itärajan takana Venäjällä 1 914 tuntia vuodessa.

Useimmissa keskeisissä verrokkimaissa kuten Saksassa, Alankomaissa  ja Ruotsissa aherretaan suomalaista työntekijää vähemmän.

 

Vuosityötunteihin vaikuttaa päivittäin tehtyjen työtuntien lisäksi muun muassa lomien määrä sekä osa-aikatyötä tekevien ja epätyypillisissä työsuhteissa olevien osuus työntekijöistä.

 

 

Tilastokeskuksen katsauksesta selviää, että suomalaisten säännöllinen viikkotyöaika on EU27-ryhmän keskiarvoa pidempi. Vuosityöaika laskee tasaisesti samalla kun elintaso nousee. Työn tuottavuuden kasvaessa palkat yleensä nousevat, kun teknologian kehityksen myötä yksi ihminen suoriutuu tehtävistä, joihin ennen tarvittiin useampia. Palkkojen noustessa ihmiset voivat vähentää työaikaansa heikentämättä elintasoaan, Tilastokeskuksen katsauksessa todetaan.

 

Pron jäsenet tekevät Pron tutkija Petri Palmun mukaan keskimäärin 40 tunnin työviikkoa, joka on lähes neljä tuntia enemmän kuin työntekijöillä keskimäärin. Eroja muihin työntekijäryhmiin on: Akavan jäsenet tekevät vieläkin pidempiä viikkoja, mutta SAK:hon kuuluvat vastaavasti lyhyempiä. Prolaisten toive ihannetyöajasta on noin 35 tuntia viikossa, Palmu kertoo.

Yli 40 tunnin viikkoja tehdään muun muassa teknologiateollisuudessa, satama- ja ahtausalalla sekä rakennusteollisuudessa.

Pron sopimusalojen välillä on jonkin verran hajontaa, ilmenee Pron jäsenkyselyn aineistosta. Yli 40 tunnin viikkoja tehdään muun muassa teknologiateollisuudessa, satama- ja ahtausalalla sekä rakennusteollisuudessa. Lyhyimmät eli noin 38 tunnin työviikot kertyvät finanssialalla sekä palkka-, henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävissä.