Hyppää pääsisältöön

Pron senioritutkimus: Joka kymmenettä painostettu eläkkeelle

Kuva: Shutterstock
Eläkeputkeen lähetetyt kärsivät muita useammin muun muassa uniongelmista.

Pron senioritutkimus: Joka kymmenettä painostettu eläkkeelle

Julkaistu 07.06.2011 klo 12:10
Uutiset
Eläkeputkeen lähetetyt kärsivät muita useammin muun muassa uniongelmista.

Pro Uutiset/Jaana Pohja

Ammattiliitto Pron tutkimus kertoo karua kieltä suomalaisen työelämän suhtautumisesta ikääntyviin työntekijöihin, kun joka kymmenettä vastaajaa oli painostettu lähtemään eläkkeelle.

– Yleinen kokemus irtisanomisen yhteydessä eläkeputkeen siirretyillä on, ettei heille edes yritetty etsiä uusia tehtäviä, vaikka heillä olisi ollut motivaatiota jatkaa vielä työelämässä, tutkija Otto Kanervo Prosta kertoo.

Eläkkeelle siirtymisen olosuhteet vaikuttavat osaltaan myös hyvinvointiin eläkevuosina.

Kokemukset eläkkeelle painostamisesta näyttävät heikentävän terveyttä myöhemminkin, kun eläkeputkeen lähetetyt kärsivät muita useammin muun muassa uniongelmista. 

Valtaosa tutkimukseen osallistuneista arvioi silti olevansa kohtuullisen tyytyväinen elämäänsä. Naiset puolestaan ovat miehiä tyytyväisempiä.

Pron seniorikyselyyn vastasi viime vuoden lopulla 1 650 eläkkeellä olevaa toimihenkilöä. Vastanneiden keski-ikä oli 65 vuotta.

Yli 50-vuotiaiden vaikea työllistyä

Eläkeputki on monien työhaluisten ja vielä työikäisten painajainen, sillä esimerkiksi teknologiateollisuudessa prolaisista työttömistä 75 prosenttia on yli 50-vuotiaita.

Tukea yli viisikymppiset tarvitsevat erityisesti siksi, että yritykset näyttävät karsastavan rekrytoinneissaan vanhempia keski-ikäisiä myös silloin, kun he ovat hyvin koulutettuja.

Eläketurvakeskuksen mukaan Suomessa noin 12 prosenttia 55–64-vuotiaista eli lähes 110 000 ihmistä on työelämän ulkopuolella työttömyyden vuoksi. Heistä valtaosa on työttömyysputkessa, josta he siirtyvät vanhuuseläkkeelle.

Työttömyysputken alaikärajaa on vähitellen nostettu ja nostetaan työmarkkinajärjestöjen sopimuksella ensi vuonna 58 vuoteen.

Eläketurvakeskuksen mukaan Suomessa noin 12 prosenttia 55–64-vuotiaista eli lähes 110 000 ihmistä on työelämän ulkopuolella työttömyyden vuoksi. Heistä valtaosa on työttömyysputkessa, josta he siirtyvät vanhuuseläkkeelle.

Muuta aiheeseen liittyvää

Työttömyysputken ikärajan nostaminen ei enää vähennä työttömyyttä (Pro Uutiset 9.6.2011)