Hyppää pääsisältöön

Pron tutkimus: Joka neljäs hyvin tyytyväinen työelämään

Aurinkoinen koivumetsä suomessa, luonto kesällä
Neljä yritystä sai hyvät arviot toimihenkilöiltä kaikilla tutkituilla osa-alueilla.

Pron tutkimus: Joka neljäs hyvin tyytyväinen työelämään

Julkaistu 30.10.2013 klo 09:48
Uutiset
Kuvaaja Shutterstock
Neljä yritystä sai hyvät arviot toimihenkilöiltä kaikilla tutkituilla osa-alueilla.

Pro Uutiset/lähde: Pron tiedote 30.10.2013

Toimihenkilöiden kokonaistyytyväisyys työelämään on hieman kohentunut vuosien 2008–2010 taantuma-ajanjaksosta. Keskiverto toimihenkilö on edelleen vain noin 67 prosenttisen tyytyväinen työelämäänsä, eikä sataprosenttisen tyytyväinen.

Joka neljäs eli 25 prosenttia toimihenkilöistä kokee työelämänsä hyväksi tai erittäin hyväksi. Joka kymmenes toimihenkilö arvioi, että oma työ on heikolla tai erittäin heikolla tasolla.

Tiedot selviävät Ammattiliitto Pron työhyvinvointiin ja tuottavuuteen keskittyvästä työmarkkinatutkimuksesta (TMT). Tutkimus perustuu huhti–toukokuussa 2013 toteutettuun kyselyyn, johon vastasi noin 10 000 yksityisellä sektorilla työskentelevää toimihenkilöä.

Lähes puolet vastaajista ei usko vaikutusmahdollisuuksiinsa

Tutkimuksen mukaan johdon ymmärrystä työn vaatimuksia kohtaan epäillään laajalti, sillä 43 prosenttia ei katso johtamisen perustuvan hyvää tietoon ja harkintaan. Johtamista ennakoivana pitää 17 prosenttia vastaajista.

Organisaatioiden mittarit ja keinot työsuorituksen arviointiin koetaan heikoksi. Vain 18 prosentin mukaan työtehtävien palkka-arvoja kyetään perustelemaan hyvin. Palkkaansa tyytyväisiä on 26 prosenttia.

Lisäksi 45 prosenttia ei koe itsellään olevan mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä. Pienissä yrityksissä vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ja organisaation kehittämiseen koetaan muita suuremmiksi.

Työpaikoilla ja yrityksissä on valtavasti hyödyntämättömiä mahdollisuuksia työn tuottavuuden parantamiseksi. Tuottavuuden pullonkauloina näyttäytyvät erityisesti johtamisen heikko taso ja toimimattomat organisaatiot. Yritys- ja alakohtaiset erot ovat selkeitä.

Neljä hyvää työpaikkaa erottuvat

Yritysten ja toimialojen välillä on varsin suuria eroja osa-alueilla, jotka vaikuttavat työhyvinvointiin. Esimerkiksi finanssialalla palkkataso on alhainen, työt usein rutiiniluonteisia ja niihin on melko vähän vaikutusmahdollisuuksia. Kiinteistöpalvelualalla on runsaasti harmaata ylityötä ja työn määrän hallintaongelmia. Vuokratyöfirmat pärjäävät kauttaaltaan heikosti.

Vain muutamissa suuremmista yrityksistä kaikki mitatut työolo- ja hyvinvointitekijät ovat samanaikaisesti muita paremmalla tasolla. Näitä ovat elintarvikealan Saarioinen ja Atria, kemian alan Borealis Polymers ja teknologiateollisuuden Sandvik Mining. Tutkimus tehtiin keväällä 2013, joten syksyn yt-aalto ei vielä näy vastauksissa.

Pron mukaan yksiselitteisesti parasta työpaikkaa ei voi kuitenkaan nimetä. Yrityksen vetovoima riippuu siitä, mitä asioita painotetaan. Joissain työpaikoissa parasta on palkkataso, toinen työpaikka tarjoaa kehittävän työnkuvan. Kolmas erottuu hyvin toimivilla työntekoon ja työhyvinvointiin liittyvillä järjestelmillä.

Pron työmarkkinatutkimus jo kuudetta kertaa

Ammattiliitto Pro on tehnyt vuodesta 2008 jäsenistöstään vuosittaisia työmarkkinatutkimuksia (TMT). Tutkimus kartoittaa työn eri ulottuvuuksia kuten sisäisiä, sosiaalisia, fyysisiä ja psykologisia tekijöitä. Tutkimus selvittää toimihenkilöiden asemaa, palkkausta ja etuja. Se luotaa organisaatioiden johtamista, järjestelmiä ja toimintakulttuuria sekä sekä työn ja vapaa-ajan suhdetta.

Pro edustaa noin 130 000 esimiehenä, asiantuntijana ja toimihenkilönä työskentelevää jäsentä teollisuudessa, palveluissa, finanssialalla sekä ict- ja viestintäaloilla. Se kehittää edunvalvontaansa tukeutuen vahvasti tutkimusten pohjalta saatuun tietoon jäsentensä työoloista, hyvinvoinnista ja tarpeista.