Hyppää pääsisältöön

STX sulkee Rauman telakan – yt-pommi jättää yli 700 työttömiksi

– Tilanne on äärimmäisen raskas ja kuluttava henkilöstön kannalta, toteaa Turun telakan toimihenkilöiden luottamusmies Osmo Salo.

STX sulkee Rauman telakan – yt-pommi jättää yli 700 työttömiksi

Julkaistu 16.06.2014 klo 15:40
Uutiset
– Tilanne on äärimmäisen raskas ja kuluttava henkilöstön kannalta, toteaa Turun telakan toimihenkilöiden luottamusmies Osmo Salo.

Pro Uutiset

Korealaisomisteinen telakkayhtiö STX sulkee Rauman telakan kesäkuun 2014 loppuun mennessä. Yritys keskittää toimintaa Turun telakalle.

Työpaikkojen määrä Turun ja Rauman telakoilla vähenee noin 700 henkilötyövuodella vuoden 2014 kesäkuun loppuun mennessä.

Yrityksen tiedotteen mukaan kysyntä ei riitä ylläpitämään kannattavasti STX Finlandin kahta uudisrakennustelakkaa. Turun telakalla voidaan rakentaa kaikkia alustyyppejä, myös arktista erityisosaamista vaativia aluksia.

Rauman telakka työllistää noin 700 ihmistä, joista yli sata on toimihenkilöitä. Suuri osa työntekijöistä on tällä hetkellä lomautettuina.

STX Finland tiedottaa, että yritys jatkaa neuvotteluita henkilöstön kanssa rakennemuutoksen toteuttamisesta, aikataulusta ja vaikutuksista eri henkilöstöryhmiin.

Kahdeksan kuluttavaa yt-kuukautta

Yt-neuvotteluprosessi alkoi tammikuussa 2013 työnantajan yt-neuvotteluesityksellä.

– Silloin jo pystyi päättelemään, että tiedossa on henkilöstövaikutuksia. Yt-prosessi on kestänyt kahdeksan kuukautta ja vasta nyt työnantaja on kyennyt päättämään, mistä aletaan neuvotella. Tilanne on ollut äärimmäisen raskas ja kuluttava henkilöstön kannalta, toteaa Turun telakan toimihenkilöiden luottamusmies Osmo Salo.

Taustalla olevia telakan taloudellisia asioita on avattu mediassa koko vuoden ajan. Myös telakan emoyhtiön vaikeuksista on kirjoitettu lehdistössä paljon.

– Uutiset ovat lisänneet henkilöstön epävarmuutta työpaikoista.

Salo muistuttaa, että työnantaja tekee päätökset ja toimenpiteet. Henkilöstön edustajat edustavat henkilöstöä yt-neuvotteluissa ja tukevat henkilöstöä.

– Yhteinen tahtotila on löytää ratkaisu siihen, että telakkatoiminta jatkuu Suomessa. STX: n telakoilla on vahva osaaminen ja vahvat referenssit. Toimitusvarmuus ja tekninen laatu ovat kilpailua varten kunnossa, Salo sanoo.

Toimihenkilöiden Rauman telakan pääluottamusmies Juha Toiminen muistuttaa, että laivanrakennusala on suurin työllistäjä niin Turussa kuin Raumallakin.

– Raumalaisilla laivanrakentajilla on paljon sellaista osaamista, jolla olisi käyttöä muualla nykyisen meriklusterin sisällä. Tämän onnistumiseksi tarvitaan aitoa vastuunkantoa ja tehokasta yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

STX:n luottamusmiehet ovat kritisoineet sitä, että yrityksen alihankkijat käyttävät runsaasti ulkomaista työvoimaa.

- Kun koko STX Finlandin henkilöstövahvuus on nyt ollut 2 200, työskentelee pelkästään Turun telakan alihankinnassa tällä hetkellä ulkomaalaista vierastyövoimaa jopa noin 1 500 henkeä, luottamusmies Osmo Salo kertoo.

Pron työehtosopimuksen piirissä työskentelee STX:n Turun telakalla yli 200 toimihenkilöä ja Rauman telakalla yli 100 toimihenkilöä.