Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopisto aloittaa keskitettyjä tukipalveluita koskevat yt-neuvottelut

Studiohuone ja näyttö
Tampereen yliopistossa on alkamassa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat yliopiston keskitettyjen tukipalveluiden henkilöstöä. Pron julkisen sektorin johtaja Niko Simola edellyttää, että säästökohteita etsitään ensin muualta kuin henkilöstön vähentämisestä.

Tampereen yliopisto aloittaa keskitettyjä tukipalveluita koskevat yt-neuvottelut

Julkaistu 13.09.2021 klo 17:19
Uutiset
Tampereen yliopistossa on alkamassa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat yliopiston keskitettyjen tukipalveluiden henkilöstöä. Pron julkisen sektorin johtaja Niko Simola edellyttää, että säästökohteita etsitään ensin muualta kuin henkilöstön vähentämisestä.

Neuvotteluiden piirissä on noin 1100 henkilöä yliopiston keskitetyistä tukipalveluista. Yliopisto kertoo tiedotteessaan tavoittelevansa keinoja, joilla vähennettäisiin yhteensä noin 14 miljoonan euroa vuosittaisista henkilöstökuluista. Arvioitu henkilöstön vähentämistarve on noin 215 henkilötyövuotta.

- Henkilöstö odottaa, että neuvottelu käydään aidosti yhdessä henkilöstön kanssa ja kaikki mahdolliset kivet käännetään, että henkilöstövähennyksistä voidaan joko luopua tai ainakin niiden vaikutuksia lieventää erilaisilla muutosturvan keinoilla, Tampereen yliopiston prolainen pääluottamusmies Jorma Viikki sanoo.

Yhteistoimintaneuvottelut eivät koske tiedekuntien opetus- ja tutkimushenkilöstöä tai tiedekuntien muuta henkilöstöä. Myös Tietoarkiston (FSD) ja Tutkijakoulun ja Tutkijakollegiumin henkilöstö jää neuvottelujen ulkopuolelle. Porin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa toimivat kansallisen tehtävän rahoituksella palkatut henkilöt eivät kuulu yhteistoimintamenettelyn piiriin.

Tampereen yliopistona toimiva Tampereen korkeakoulusäätiö on aloittanut varsinaisen korkeakoulutoiminnan 1.1.2019. Tampereen yliopiston (TaY) ja Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) henkilöstö siirtyi Tampereen korkeakoulusäätiön (TKS) palvelukseen liikkeen luovutuksen periaatteiden mukaisesti ns. vanhoina työntekijöinä.

 

Lue myös Vuoden prolainen luottamusmies: Sanattomaksi vetää