Hyppää pääsisältöön

Tehdäänkö Suomessa paljon ylitöitä?

– Voisi arvioida, että Suomessa ylityöt kasautuvat pienemmälle joukolle, joka painaa todella monia vuositunteja, kertoo kansainvälisten asioiden päällikkö Matti Koskinen Ammattiliitto Prosta. Tutustuimme kansainvälisiin tilastoihin.

Tehdäänkö Suomessa paljon ylitöitä?

Julkaistu 11.10.2018 klo 10:13
Uutiset
– Voisi arvioida, että Suomessa ylityöt kasautuvat pienemmälle joukolle, joka painaa todella monia vuositunteja, kertoo kansainvälisten asioiden päällikkö Matti Koskinen Ammattiliitto Prosta. Tutustuimme kansainvälisiin tilastoihin.

Pro Uutiset 

Suomessa kaikista vuosityötunneista 8,4 prosenttia oli ylitöitä, selviää Eurofoundin kokoamista tilastoista vuodelta 2001. Suomen kilpailijamaissa Saksassa ylitöitä tehtiin 3,6 prosenttia ja Ruotsissa 3,3 prosenttia kokonaisvuosityöajasta. Unkarissa ylitöitä paiskittiin myös 8,3 prosenttia vuosityöajasta.

– Ylityötuntien kansainvälinen vertailu on todella haastavaa, sillä tilastointitavat eroavat maittain. Esimerkiksi OECD:n työaikatilasoissa kaikki tehdyt työtunnit jaetaan koko työssä olevien määrällä ja siten osa-aikatyötä tekevien määrä vaikuttaa, joten yleistysten tekeminen on jopa vaarallista, kansainvälisten asioiden päällikkö Matti Koskinen Ammattiliitto Prosta arvioi.

Suomessa viime vuonna ylitöitä teki noin 12 % palkansaajista

Suomessa tehtiin viime vuonna palkallista ylityötä 256 tuntia tuhatta palkansaajaa kohden. Palkansaajista 11,9 prosenttia teki palkallista ylityötä, selviää Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

– Tutkimuksen mukaan eniten ylitöitä paiskittiin tutkimusviikolla rakentamisessa, kuljetuksessa ja varastoinnissa sekä teollisuudessa, Koskinen kertoo.

Tutkimuksesta ei otettu kantaa harmaaseen eli palkattomaan ylityöhön. Pron työmarkkinatutkimuksen mukaan keskimääräinen prolainen tekee 30 minuuttia harmaata eli korvauksetonta ylityötä joka viikko. 

Ruotsissa ylitöitä teki noin 17 % palkansaajista

Ruotsissa noin 17 prosenttia palkansaajista teki ylityötä vuonna 2015. Noin neljä prosenttia teki palkatonta eli harmaata ylityötä. Ylityö oli yleisempää toimihenkilöillä kuin työntekijöillä.

Ylityötunteja kertyi 3,7 prosenttia kokonaistyöajasta ja harmaata ylityötä noin yksi prosentti, selviää ruotsalaisen keskusjärjestö TCO:n tutkimuksesta.

Suomessa ylityöt ja vapaa-ajalla tehtävä työ kasaantuu

Suomessa vapaa-ajalla töitä tekee 14 prosenttia työntekijöistä useita kertoja kuukaudessa, useita kertoja viikossa 6 prosenttia ja päivittäin 3 prosenttia suoriutuakseen työtehtävistä. 29 prosenttia kertoi tekevänsä töitä vapaa-ajalla harvemmin. 48 prosenttia kertoi, ettei tee töitä vapaa-ajalla, kertoo Eurofoundin työolotutkimus vuodelta 2015.

Ruotsalaisista vastaajista päivittäin vapaa-ajalla töitä tekee 2 prosenttia, harvemmin 26 prosenttia, useita kertoja viikossa 7 prosenttia ja useita kertoja kuukaudessa 16 prosenttia. Vastaajista 48 prosenttia ei tehnyt vapaa-ajalla töitä lainkaan.

– Eurofoundin selvitys osoittaa, että Suomessa tehdään kokonaisuutena paljon enemmän ylitöitä kuin Ruotsissa ja TCO:n selvitys näyttäisi, että ylityöt jakautuvat tasaisemmin – vaikka otos ei ole sama kuin Tilastokeskuksella. Voisi arvioida, että Suomessa ylityöt kasautuvat pienemmälle joukolle, joka painaa todella monia vuositunteja. Tämä näkyy uupumuksena, turhana työttömyytenä ja työyhteisöjen haavoittuvuutena, jos ylitöillä jatkuvasti paikataan liiallista työmäärää, Koskinen summaa.