Hyppää pääsisältöön

Toimihenkilö tahtoo kouluttautua

Opiskeluhalu on suurta, kertoo Pron jäsenille tehty arvotutkimus vuodelta 2011. Työnantaja ei ole lisännyt toimihenkilöiden koulutusta.

Toimihenkilö tahtoo kouluttautua

Julkaistu 15.02.2012 klo 08:44
Uutiset
Opiskeluhalu on suurta, kertoo Pron jäsenille tehty arvotutkimus vuodelta 2011. Työnantaja ei ole lisännyt toimihenkilöiden koulutusta.

Neljä viidestä aikuiskoulutustuen saajasta on naisia.
 

Pron jäsenet haluavat kehittää itseään, kertoo Pron arvotutkimus vuodelta 2011.

– Työnantajat eivät ole lisänneet toimihenkilöiden koulutusta, kertoo tutkija Petri Palmu Ammattiliitto Pron tutkimuksen perusteella.

Taantuma on osaltaan saanut ihmisiä etsimään uusia keinoja työllisyyden takaamiseksi.

Pron jäsenten työllisyys parani vuoden 2011 aikana verrattuna aiempaan vuoteen, kertoo Työttömyyskassa Pro. Koko jäsenkunnan työttömyysaste oli vuoden 2011 loppupuolella noin 8 prosenttia.

Työtön prolainen kouluttautuu aiempaa useammin

Työttömät Pron jäsenet kouluttautuvat entistä hanakammin. Yli 11 000 työtöntä prolaista osallistui joko omaehtoiseen tai työvoimapoliittiseen koulutukseen vuonna 2011.  He opiskelivat uutta ammattia tai päivittivät vanhaa osaamistaan koulutuksella.

Työttömyyskassa Pron mukaan vuonna 2011 aikana omaehtoisesti kouluttautui 5  413 prolaista. Työvoimapoliittiseen koulutukseen osallistui viime vuonna 6 922 Pron jäsentä. Edeltävänä vuonna luvut olivat 3 925 henkilöä ja 5 964 henkilöä.

Töistä päätoimiseksi opiskelijaksi

Koulutuksen suosiosta kertoo myös aikuiskoulutustuen hakijamäärien kasvu. Aikuiskoulutuksen hakemusmäärät kasvoivat loppuvuonna 2010 noin 63 prosenttia. Vuonna vuonna 2011 hakemusmäärät kasvoivat noin 35 prosenttia.

Aikuiskoulutustuen saaminen helpottui, kun laki muuttui vuoden 2010 elokuussa. Samalla aikuiskoulutustuki kasvoi vastaamaan ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Asiasta kertoi Koulutusrahasto.

Aikuiskoulutustukea voi saada, jos jää palkattomalle vapaalle opiskelemaan päätoimisesti, ja takana on kahdeksan vuotta työhistoriaa.

Etuutta maksettiin viime vuonna 11 104 henkilölle, ja keskimääräinen aikuiskoulutustuki oli 1 295 euroa kuukaudessa. Neljä viidestä aikuiskoulutustukea saavasta on naisia.

Lähes puolet edunsaajista opiskeli ammattikorkeakouluissa, kolmasosa yliopistoissa ja neljännes ammatillisissa oppilaitoksissa ja muutama prosentti yleissivistävissä oppilaitoksissa.

Aikuiskoulutustuki rahoitetaan työnantajien ja työntekijöiden työttömyysvakuutusmaksutuloilla sekä valtion määrärahalla.