Hyppää pääsisältöön

Vanhaa saa ja pitää rakastaa mutta rakkaudellakin on rajansa

Työehtosopimuksen syntyminen vaatii usein pitkiä neuvotteluja sekä paljon palavereja
Yrityskohtaisten työehtosopimusten neuvotteleminen on kuin vanhan talon kunnostamista. Säilytä mahdollisimman paljon vanhaa mutta tee siitä nykyvaatimuksiin soveltuva, kirjoittaa Petteri Hyttinen blogissaan.

Vanhaa saa ja pitää rakastaa mutta rakkaudellakin on rajansa

Julkaistu 21.06.2022 klo 08:00
Blogit
Kirjoittanut
Petteri Hyttinen
Yrityskohtaisten työehtosopimusten neuvotteleminen on kuin vanhan talon kunnostamista. Säilytä mahdollisimman paljon vanhaa mutta tee siitä nykyvaatimuksiin soveltuva, kirjoittaa Petteri Hyttinen blogissaan.

Tein päiväkävelyn ennen lounasta ja mietin mennyttä kevättä. Kevättä miettiessäni palasin vuoden 2003 kevääseen. Olin tuolloin astunut ammattiyhdistysliikkeen palvelukseen ja seurasin pitkää uutta työtoveriani Tampereen Klingendahlin toimiston käytävillä.

Muistan kummeksuneeni hänelle liittojen suurta määrää Suomessa ja kuinka vaikea nuoren ihmisen on tietää mikäkin liitto on hänelle sopiva. Hän naurahti minulle ja tajusin esittäneeni varsin naiivin kommentin. Kuinka ollakaan sain myöhemmin iltapäivällä tutustuttavakseni muutaman aiemman liiton historiikin. Luin ne päällisin puolin mutta en ihan kaikkea ymmärtänyt lukemaani. Kysymyksiä oli entistä enemmän. Jälkikäteen arvioituna ehkäpä se olikin ihan hyvä juttu.

Yli 90 yrityskohtaista työehtosopimusta näki päivänvalon

Menneet kaksi kevättä olivat varsin vauhdikkaita. Metsäteollisuuden pidempiaikainen strategia hävittää yleissitova työehtosopimustoiminta muuttui teoiksi. Pitkiä neuvotteluja sekä paljon palavereja varsin selvistä asioista oli edessä. Lopputuloksena on yli 90 eri yrityksen kanssa solmittua työehtosopimusta.

Tässä urakassa Teollisuusliitto sekä Pron työkaverit ja Pron hallinto tekivät sellaista joukkuepeliä, että kultaa tuli. Se ei minua yllättänyt. Eniten yllätti se, että yrityskohtainen sopiminen oli tässä laajuudessa näinkin helppoa. Sopimuksia tuli ja siitä saa kiittää myös suhdannetta. Ilman suotuisaa suhdannetuulta homma olisi varmasti näyttänyt toisenlaiselta. Osansa oli myös vastuullisilla päänavaajilla. Siitä kiitosta työnantajillekin.

Yrityskohtainen sopiminen on kuin vanhan talon kunnostamista

Olen harrastushommina kunnostanut vanhan 1900-luvun alun nahkurin pajan kesäasunnoksi. Tämä sopii mielestäni sellaisille ihmisille, jotka osaavat vanhaa rakastaa. Hommaan ryhtyessäni minulla oli viisi vuotta sitten yhtä vähän tietoa vanhan hirsitalon kunnostuksesta kuin yrityskohtaisesta työehtosopimisesta reilu vuosi sitten. Olen aina ajatellut, että kokeilemalla oppii.

Vanhan talon kunnostustyöni logiikka on ollut se, että säilytä mahdollisimman paljon vanhaa mutta tee siitä nykyvaatimuksiin soveltuva rikkomatta vanhan talon ulkonäköä ja tunnelmaa. Vaikea yhtälö, vaikeampi kuin uskotkaan. Onnistumista kun yleensä arvioivat ne, jotka eivät koskaan ole vasaraa kummallisempaa kädessä pitäneetkään.

Yrityskohtainen työehtosopiminen on ollut sisällöltään samaa. On pyritty kunnostamaan vanhaa kunnioittaen nykyvaatimuksiin soveltuva kokonaisuus. Vaikea yhtälö mutta niin siinä jotenkin onnistuttiin.  Ja niin kuin korjaus työssä aina, virheitä sattuu ja niitä sitten paikkaillaan jälkikäteen.

Rakkaus vanhaan on taas koetuksella

Vuodesta 2003 tähän saakka on ollut pitkä matka. Matkalle on mahtunut 2007 liittokierros, työllisyys- ja kasvusopimus, kilpailukykysopimus ja jne. Isot megatrendit kuitenkin jyskyttävät, ja epävarmuus työehtojen solmimisen tavasta lisääntyy. Viimeisimmän muutoksen tuulen toi pöytään Suomen Yrittäjät kunta-alan palkkaratkaisun jälkeen. Sopimusjärjestelmää vaaditaan purettavaksi. Puhuri tuulelle on nyt vielä pieni mutta kuinka suureksi se yltyy. Rakkaus vanhaan on jälleen kerran koetuksella.

Kirjoittaja on sopimusalavastaava, joka on neuvotellut lukusia yrityskohtaisia työehtosopimuksia.