Hyppää pääsisältöön

Veikkaus-väki marssii ulos

Kuva: Shutterstock
 – Ulosmarssi on toimihenkilöiden hätähuuto työnantajan ylimitoitettuihin irtisanomisiin, kertovat Veikkauksen pääluottamusmiehet.
Pron mukaan eilen päättyneet yt-neuvottelut olivat laittomat. Kaksisataa veikkauslaista marssi ulos.

Veikkaus-väki marssii ulos

Julkaistu 06.06.2017 klo 12:00
Uutiset
 – Ulosmarssi on toimihenkilöiden hätähuuto työnantajan ylimitoitettuihin irtisanomisiin, kertovat Veikkauksen pääluottamusmiehet.
Pron mukaan eilen päättyneet yt-neuvottelut olivat laittomat. Kaksisataa veikkauslaista marssi ulos.

Pro Uutiset/Pron tiedote 6.6.2017

Rahapeliyhtiö Veikkauksen toimihenkilöt ovat tänään tiistaina 6. kesäkuuta kello 12 marssineet ulos työpaikoiltaan vastalauseena työnantajan ylimitoitetuille irtisanomisille sekä laittomille yhteistoimintaneuvotteluille. Työnantaja on ilmoittanut suunnittelevansa 140 toimihenkilön irtisanomista vedoten työtehtävien päällekkäisyyksiin ja toimintatapojen uudistamiseen. Työpaikoille palataan kello 18.

Veikkaus, RAY ja Fintoto yhdistyivät vuoden 2017 alussa uudeksi Veikkaus Oy:ksi. Kolmen peliyhteisön sulauttamiseksi Veikkaus uudisti organisaatiotaan ja kävi yhteistoimintaneuvottelut. Kaikille löytyi töitä uudessa organisaatiossa.

Työtä on tehty vuoden alusta saakka kiihtyvällä tahdilla, jotta kolmen peliyhteisön sulauttaminen toimivaksi yhtenäiseksi yhtiöksi saataisiin mahdollisimman nopeasti toteutettua.

Töitä jaksamisen rajoille

Vuodesta 2016 asti työajan liukumien plussasaldot ja työaikapankkitunnit ovat kasvaneet, kun veikkauslaiset ovat joustaneet ja tehneet töitä ja runsaasti ylitöitä uuden peliyhtiön toiminnan varmistamiseksi. Työnantaja on valmis kuittaamaan vanhat vuosilomat rahana, koska niitä ei ehditä töiden takia pitää. Silti työnantaja on irtisanomassa.

– Toimihenkilöt tekevät työtä oman jaksamisensa rajalla. Jos tilanteeseen ei saada muutosta, tulisi työsuojeluviranomaisen puhaltaa peli poikki. Kokonaisuus ja tehdyt työmäärät viestivät siitä, että työ ei ole lain edellyttämällä tavalla olennaisesti ja pysyvästi vähentynyt. Kyseenalaistamme irtisanomisten laillisuuden, kertoo palvelusektorin johtaja Else-Mai Kirvesniemi Ammattiliitto Prosta.

Veikkauksen pääluottamusmiesten mukaan uupuminen on jo nyt aistittavissa kiristyneenä työilmapiirinä.

Ulosmarssi on toimihenkilöiden hätähuuto työnantajan ylimitoitettuihin irtisanomisiin. Työmäärästä ei selvitä sen kaatuessa yhä harvempien kannettavaksi, kertovat pääluottamusmiehet Kristiina Lindroos ja Tamara Nykänen.

Huonoa henkilöstöpolitiikkaa

Kolmen peliyhtiön fuusiota ryhdyttiin suunnittelemaan vuonna 2015. Sisäministeriö halusi perustaa uuden rahapeliyhtiön turvaamaan kotimaisen pelaamisen mahdollisuudet ja vastaamaan kansainvälisten toimijoiden markkinointiin sekä kilpailuun. Kolmen pelitoimijan yhdentymisen syynä ei ollut säästöjen hakeminen henkilöstöresursseista. Yhdentymispöytäkirjaan kirjattiin, että henkilöstöpolitiikka uudessa yhtiössä olisi hyvä.  

Valtio-omisteinen, erittäin vakavarainen yhtiö potkii henkilöstön kortistoon, vaikka työtä on niin paljon, ettei sitä ennätetä edes näillä resursseilla tekemään. Onko tämä sitä valtion hyvää henkilöstöpolitiikkaa? kysyy sopimusalavastaava Iiris Ben Aissa Ammattiliitto Prosta.

Veikkaus rikkoi yhteistoimintalakia

Veikkaus sai tammikuussa päätökseen organisaatiouudistuksen, joissa käsiteltiin työntekijöiden sijoittumista tehtäviinsä ja uusiin toimenkuviin. Henkilöstöllä ei näissä neuvotteluissa ole ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan, koska olennaiset päätökset asiassa on jo tehty ja pantu täytäntöön.

– Pidämme eilen päättyneitä vähentämisneuvotteluja laittomina ja olemme ilmoittaneet asiasta yhtiön johdolle. Nyt käytyjen yhteistoiminaneuvottelujen kohteena olleet asiat olisi pitänyt neuvotella huomattavasti aikaisemmin ennen kuin päätöksiä uudesta organisaatiosta tehtiin. Näissä neuvotteluissa henkilöstöllä ei ollut enää tosiasiallisia vaikuttamisen mahdollisuuksia, kertoo johtaja Kirvesniemi Prosta