Ikäsyrjintä on yleistä työelämässä. UusioUra-tapahtumassa ikäsyrjinnälle pistettiin stoppi ja nostettiin yli 45-vuotiaiden arvo esiin työelämässä. Kahden päivän aikana osallistujat saivat paljon kannustusta ja keinoja työnhakuun sekä uranvaihtoon.
Työministeri Matias Marttinen puhui vahvasti työelämän konkarien työllisyyden puolesta UusioUrassa.
– Yli 50-vuotiden työllisyystilanne on huono. Työllistämiseen ei ole yhtä hopeanuolta vaan tarvitaan laajasti erilaisia toimenpiteitä.
Marttisen mukaan työ- ja elinkeinoministeriössä etsitään keinoja tilanteen helpottamiseksi. Helpotusta haetaan esimerkiksi työurahuoltamoista, joilla pyritään huoltamaan työuria jo keski-iässä esimerkiksi uraohjauksen, jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittämisen avulla. Ensimmäinen työurahuoltamon pilotti on jo käynnistymässä. Osana Lindströmin selvitystyötä käsiteltiin myös esimerkiksi mukailtua Singaporen siltamallia, jossa työntekijä ja työnantaja neuvottelevat vanhuuseläkeiän läheisyydessä työn muutoksista, jotka edistävät työssä jatkamista.
Marttinen vaati myös asennemuutosta työelämään. Tällä hetkellä kokeneiden työntekijöiden vahvuuksia ja voimavaroja ei tunnisteta riittävästi.
– Meidän täytyy käydä työnantajien kanssa raa’an rehellisiä keskusteluja siitä, miten he kohtelevat kokeneita työntekijöitään. Uskon, että työkulttuuriin liittyvillä asioilla saataisiin paljon hyvää aikaiseksi.
Rohkaisua ja uskoa omaan osaamiseen
UusioUra tarjosi kuulijoille runsaasti rohkaisua. Keynote-puhuja Arman Alizad puhui periksiantamattomuuden puolesta ja korosti sitä, että epäonnistuminen ei ole katastrofi vaan voimavara. Epäonnistuminen paljastaa sen, mikä ei toiminut ja sitten voi yrittää uudelleen.
Keynote-puhuja Katja Ståhl valloitti kuulijat omakohtaisella tarinallaan. Hän kannusti kuulijoita etsimään vahvuuksiaan sen sijaan, että he keskittyisivät siihen, mitä eivät osaa. Ja hyödyntämään näitä vahvuuksia oman polun rakentamisessa. Polun, joka ei ole koskaan valmis.
– Vahvuudet voivat löytyä tosi yllättävistä paikoista, Ståhl hymyili.
Samoilla linjoilla oli myös työelämäprofessori Jussi Rissanen. Hän otti yleisönsä ja kannusti kaikkia etsimään hyvää itsestään ja suuntaamaan sillä asenteella työhaastatteluihin.
– Kun rakastat itseäsi, hurmaat muutkin. Ammattilaiset näkevät, kun olet sinut itsesi kanssa.
Työpajat ja paneelit tukivat työnhakua
Osallistujat saivat työpajoissa käytännön vinkkejä CV:n päivittämiseen, tekoälyn hyödyntämiseen työnhaussa ja oman osaamisen myymiseen työnantajille.
– On inspiroivaa nähdä, miten osallistujat tarttuvat uusiin mahdollisuuksiin ja uskaltavat suunnata urallaan uusille poluille. UusioUra antaa käytännön työkaluja ja lisää uskoa omiin taitoihin, johtaja Minea Pyykönen Ammattiliitto Prosta sanoo.
Paneelikeskustelut ja tietoiskut antoivat lisää eväitä uran suunnitteluun. Vaikka työnhaku ja uranvaihto voivat tuntua takkuisilta, oikean koulutuskumppanin avulla voi edetä nopeasti.
– Ikä ei määritä työelämässä menestymistä. Oikealla tuella uusia uria voi rakentaa missä iässä tahansa, Pyykönen toteaa.