Ammattiliiton jäsenenä turvaat myös työelämäsi.
Ammattiliitot ovat olemassa, jotta työntekijä voi keskittyä olennaiseen – työhön ja elämään. Pron kattavat palvelut ovat saatavilla kaikille jäsenille.
Pro pitää huolta oikeuksistasi ja auttaa sinua menestymään urallasi. Jotta kukaan ei ole työelämässä yksin.
Työehtosopimukset
Ammattiliittojen tärkein tehtävä on puolustaa tasa-arvoista ja reilua työelämää. Liitoilla on neuvotteluvoimaa ja ne pitävät huolta oikeuksiesi toteutumisesta työpaikoilla. Mitä useampi kuuluu liittoon, sitä vahvempi työntekijöiden asema on työmarkkinoilla.
Liitot neuvottelevat työnantajien kanssa muun muassa työn tekemisen ehdoista. Liitoilla on yhdessä mahdollisuus olla vaikuttamassa eri alojen palkkoihin, lisiin, lomiin ja työaikoihin. Kun kuulut ammattiliittoon, voit jättää osan huolistasi liiton asiantuntijoille.
Hankalat tilanteet töissä
Pohditko koskaan, onko työsopimuksesi tehty oikein tai onko ylitöihin pakko jäädä? Joskus vaikeat tilanteet töissä yllättävät ja silloin apu tulee tarpeeseen. Työpaikan luottamushenkilöiden lisäksi käytössäsi on Pron asiantunteva henkilökunta. Asiantuntijamme ja juristimme varmistavat, että työehtosi ovat reilut ja sopimusten mukaiset.
Pron asiantuntijat neuvovat ja neuvottelevat työpaikan ristiriidoista työnantajan kanssa ja puolustavat viime kädessä sinua oikeudessa. Oikeusapu on maksutonta ja riskitöntä tietyin ehdoin. Oikeusapua on tarjolla myös yksityiselämän oikeudellisiin kysymyksiin sekä yrittäjille. Tutustu tarkemmin ehtoihin osoitteessa proliitto.fi.
Työssä kehittyminen
Uuden oppiminen ei lopu koskaan ja omaa ammattitaitoaan on tärkeää pitää yllä. Pron jäsenten ei tarvitse jäädä itsensä kehittämisen kanssa yksin, koska jäsenille on tarjolla kiinnostavia omaan alaan liittyviä koulutuksia sekä runsaasti erilaisia tapahtumia. Pron jäsenenä voit suorittaa muun muassa luottamusmiehen koulutuksen, saat hyviä vinkkejä työnhakuun ja neuvoja työssä jaksamiseen. Pro tarjoaa kaikille jäsenilleen myös uravalmennusta UP Partnersin kautta. Pron avulla saat vertaistukea urapohdintoihin myös muilta prolaisilta liiton omien kanavien kautta.
Taloudellinen turva
Pron jäsenenä kuulut Työttömyyskassa Prohon ja saat ansiosidonnaista työttömyysturvaa sen ehtojen täyttyessä. Kassa turvaa toimeentulosi työttömyyden ja työllistymistä edistävien palveluiden aikana. Se myös opastaa, neuvoo ja tiedottaa eri etuuksista ja niiden hakemisesta. Jäsenenä sinua palvelevat kokeneet asiantuntijat, jotka tuntevat alasi erityispiirteet ja auttavat sinua kaikissa työttömyysturvaan liittyvissä asioissa. Työttömyyskassa Pron käsittelyajat ovat tutkitusti Suomen ripeimpiä. Jos siis joudut työttömäksi, on selustasi turvattu.
Vakuutukset kuntoon
Pron jäsenenä olet vakuutettu matkustajavakuutuksella ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksella. Matkustajavakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa ja kattaa mukana matkustavat alle 20-vuotiaat lapsesi ja lapsenlapset.
Matkustaja- ja tapaturmavakuutuksen lisäksi saat huomattavia alennuksia myös muista tärkeistä vakuutuksista.
Pron opiskelijajäsenillä matkustajavakuutuksen voimassaoloa on pidennetty työharjoitteluiden vuoksi.
Hyvinvointia ja lomia
Sen lisäksi, että Pro huolehtii siitä, että urallasi kaikki sujuu hyvin, ammattiliitto tarjoaa myös paljon etuja vapaa-ajan viettoon. Tarjoamme lukuisia etuuksia esimerkiksi hyvinvoinnin edistämiseen, elämyksiin ja shoppailuun liittyen. Pron jäsenenä sinulle on luvassa alennuksia esimerkiksi tietyille kuntosaleille, huvipuistoihin tai kauppoihin. Etuihin voit tutustua osoitteessa proliitto.fi.