Usein ajatellaan, että liittoon ollaan yhteydessä, kun työelämässä on isoja pulmia, kuten konflikteja työpaikalla tai sotkua työehdoissa. Sinulla ei kuitenkaan tarvitse olla suuria työelämän haasteita kuuluaksesi liittoon. Meihin voit olla yhteydessä myös pienissä työelämään liittyvissä kysymyksissä. Meidän mielestämme ne kaikki ansaitsevat vastauksen.
Sen lisäksi, että vastaamme kaikkiin kysymyksiisi, ammattiliitto neuvottelee puolestasi palkoista, eduista ja lisistä, kuten lomarahasta, päivärahoista ja kokemuslisistä. Ammattiliitto Pron kautta kuulut lisäksi työttömyyskassaan, jolloin taloutesi on turvattu, jos jäät työttömäksi.
Työelämän haastavien tilanteiden lisäksi ammattiliitto on tukenasi myös omassa ammatillisessa kehittymisessäsi. Liiton tavoite on, että menestyt, kehityt ja nautit merkityksellisestä työelämästä ja pystyt keskittymään olennaiseen niin urallasi kuin elämässäsi.
Ammattiliittojen tehtävänä on tukea jäsentensä toimeentuloa, osaamista ja hyvinvointia. Ammattiliitto neuvottelee puolestasi palkoista, eduista ja lisistä, kuten lomarahasta ja päivärahoista ja kokemuslisistä. Liitot edistävät sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää tasa-arvoista yhteiskuntaa.
Ammattiliitto Pro on monialainen ammattiliitto, johon voit kuulua alasta, asemasta ja elämäntilanteesta riippumatta. Pro edustaa sinun etujasi työelämässä ja auttaa uralla eteenpäin.
Ammattiliitot ovat syntyneet ajamaan työntekijöiden etuja. Kuka tahansa työssäkäyvä voi kuulua ammattiliittoon. Liittoon voi liittyä myös opiskelijana. Ammattiliiton jäsenyydelle ei ole alaikärajaa, mutta työttömyysturvaan olet oikeutettu 18-vuotiaana.
Voit liittyä Prohon, jos olet töissä ja saat palkkaa. Voit myös liittyä Prohon, jos olet äitiys- tai perhevapaalla.
Oletko juuri nyt työtön tai lomautettu? Siinä tapauksessa kannattaa liittyä heti, kun saat uuden työn tai palaat lomautuksen jälkeen töihin.
Ammattiliiton puoleen voit kääntyä erityisesti silloin, kun töissä on haasteita, mutta liitto tukee myös, kun töissä pyyhkii hyvin. Liitolta saat tukea työelämän ristiriitatilanteisiin, taloudellista turvaa työttömyyden aikana, oikeusneuvontaa sekä selkänojaa vaikka palkkaneuvotteluihin. Ammattiliitto tukee myös työnhaussa, työhyvinvoinnissa, kouluttautumisessa, lomautuksen aikana, perhevapaalle jäädessä tai pohtiessa kouluttautumista uudelle alalle.
Sinun ei tarvitse itse ymmärtää kaikkea, mitä lait ja työehtosopimus sanovat. Me olemme neuvotelleet työnantajan kanssa työehtosopimuksen eli säännöt työn tekemiselle ja teettämiselle. Jos sinusta tuntuu, että jokin asia ei työpaikallasi tai työsuhteessasi ole oikein, sinulla on aina ammattiliitto, josta voit pyytää apua. Niin pientä asiaa ei olekaan, etteikö se olisi meille tärkeä.
Sinun kannattaa valita ammattiliitto, joka neuvottelee sinun työehtosopimuksesi. Samassa työpaikassa voi olla töissä eri ammattiliittojen jäseniä. Kysy työpaikkasi luottamusmieheltä, mikä on juuri sinulle sopiva liitto tai ole yhteydessä suoraan meihin Ammattiliitto Prossa. On tärkeää valita liitto, joka tuntee sinun alasi, jotta saat asiantuntevaa apua mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Sinun kannattaa valita ammattiliitto, joka neuvottelee sinun työehtosopimuksesi. Ammattiliitto Pro on hyvä vaihtoehto, koska me neuvottelemme yli 75 työ- ja virkaehtosopimusta ja niiden lisäksi lukuisia yrityskohtaisia sopimuksia. Me edustamme monenlaisia aloja. Olemme erityisesti ammattilaisten, asiantuntijoiden ja esimiesten liitto. Voit liittyä meihin koulutuksestasi, tittelistäsi tai työsuhteesi laadusta riippumatta.
Ammattiliitto Pron jäseneksi voit liittyä täyttämällä liittymislomakkeen. Kun liityt samalla Työttömyyskassa Pron jäseneksi, saat ansiosidonnaista työttömyysturvaa, jos jäät työttömäksi. Kun liityt Prohon, liityt samalla yhdistykseen. Voit valita yhdistyksen liittymislomakkeen luettelosta. Voit jättää kohdan myös tyhjäksi, silloin valitsemme sinulle sopivan yhdistyksen työnantajasi tai asuinpaikkasi perusteella.
Liittoon kuulumisesta ei tarvitse välttämättä kertoa kenellekään.
Jos kuulut jo johonkin toiseen ammattiliittoon ja vaihdat jäsenyytesi Prohon, voit valtuuttaa meidät tekemään eroilmoituksen puolestasi. Ilmoitamme erostasi edelliseen liittoosi ja koko homma hoituu kätevästi yhdellä kertaa. Valtuutus on helppo tehdä samalla, kun täytät liittymislomakkeen. Mainitse vain edellisen liiton ja työttömyyskassan nimi ja kerro päivämäärä, jolloin haluat, että jäsenyytesi päättyy.
Voit hoitaa eroamisen edellisestä liitosta myös itse. Jos et valtuuta meitä kertomaan erosta, muista siis ilmoittaa asiasta edelliseen liittoosi tai työttömyyskassaasi. Silloin kannattaa huomata, että edellisestä liitosta kannattaa siirtyä uuteen kuukauden sisällä, jotta ansiosidonnaisen työttömyysturvan edellytykset eli työttömyyskassaan kertyneet vakuutus- ja työssäoloehto eivät katkea.
Kampanjan aikana liittyneet maksavat jäsenmaksunsa itse eli et voi liittää sitä työnantajaperintään. Saat tästä laskun kotiisi noin viikon jälkeen liittymisestä. Kampanja-ajan jälkeen (2023–2025) siirryt maksamaan Pron normaalia jäsenmaksua. Jäsenmaksu on verotuksessa kokonaan vähennyskelpoinen.