Pro Uutiset / Juttu: Sini Saaritsa, SASK, kuvat: Janne Hulkkonen

Silmälasipäinen nainen seisoo jalat harallaan ja katsoo yleisöään.

– Onko tämä palkka teille riittävä? Oletteko tyytyväisiä tähän?

– Emme! kajahtavat noin 50 nuoren naisen äänet kellertävistä kiviseinistä.

Yläkerran huoneessa on kuuma. Aurinko paahtaa avonaisista ikkunoista ja saa ilman hehkumaan. Lattialle vieriviereen ja toistensa lomaan on ahtautunut kymmeniä värikkäisiin mekkoihin ja huiveihin pukeutuneita naisia. Heitä kuumuus ei tunnu tuskastuttavan. He tuijottavat keskittyneesti edessään seisovaa naista, jolla on yllään t-paita ja verkkarit.

On marraskuinen sunnuntai Yangonin esikaupunkialueella Myanmarissa. Hlaing Tar Yarin alueen tekstiilitehtaissa työskentelevillä naisilla on meneillään viikon ainoa vapaapäivä. Kuten joka sunnuntai, he ovat kokoontuneet jo aikaisin aamupäivällä paikallisen ammattiliiton tiloihin, kaksikerroksisen kivitalon toiseen päätyyn.

Verryttelyhousuinen San San on erityisesti tekstiiliteollisuudessa työskenteleviä edustavan IWFM:n (Industrial Workers’ Federation of Myanmar) toimitsija.

Hän kertoo työntekijöille, mihin heillä on työelämässä ja työpaikoillaan oikeus, ja että heidän tulisi uskaltaa vaatia säällisiä palkkoja ja oikeudenmukaisuutta.

Heikot mutta sitkeät

Hlaing Tar Yarin sunnuntairituaalit kuvaavat koko Myanmarin vielä hentona, mutta silti sitkeätekoisena versovaa ay-liikettä: nuoria, naisia, intoa ja paljon haasteita. Toistaiseksi tekstiiliteollisuuden työntekijöistä vain noin kolme prosenttia kuuluu liittoon.

Ammattiliitto Pro on mukana kahdessa eri projektissa Myanmarissa. Toinen hanke tukee tekstiilityöntekijöiden ja kaivoksissa työskentelevien liittoja, toinen taas puu- ja rakennusteollisuuden liittoja. Päämääränä on, että liitot vahvistuvat ja saavat jalansijaa maassa, jossa vielä viitisen vuotta sitten ei ollut ay-liikettä ollenkaan.

Myanmarin, eli entisen Burman, lähes 50-vuotinen sotilasdiktatuuri päättyi vuonna 2011. Sen jälkeen alkoi toiveita nostattanut rauhanprosessi, joka kuitenkin katkesi vuonna 2015 etniseen puhdistukseen eli Rohingya-vähemmistön vainoon Rakhinen osavaltiossa.

Osana diktatuurin jälkeistä demokratisoitumista Myanmarissa säädettiin vuonna 2013 uusi työlaki, joka salli ammattiliitot. Monilta osin lakipykälät silti laahaavat vielä menneiden aikojen poljennolla eivätkä tarjoa nykyjärjestelmään sen vaatimia työkaluja.

Liitot ovat heikkoja. Työntekijät joutuvat tyytymään alhaisiin palkkoihin ja pitkiin työpäiviin. Työturvallisuudessa on parannettavaa, ja syrjintää sekä suoranaista häirintää esiintyy etenkin ay-aktiiveja kohtaan.

Tämä on tuttua myös Hlaing Tar Yarin toimistolla sunnuntainsa viettävien keskuudessa.

Bussilippu oikeuteen liian kallis

Pron ja muun muassa Teollisuusliiton ja Rakennusliiton tukemat Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin hankkeet kaivavat tiensä ruohonjuuritasolle.

IWFM:n toimistolla ollaan juuri siellä. Alakerrassa nuhruisen työpöydän ympärillä parveilee naisia ja miehiä. Kyi Kyi Tun ja San San ovat paikalla joka sunnuntai antamassa neuvontaa. Alueella asuu paljon useiden eri tekstiilitehtaiden työntekijöitä, joille liittoon liittyminen on merkinnyt uusia tuulia työelämään: nyt he tietävät esimerkiksi oikeutensa kohtuulliseen työaikaan ja tiettyyn, laissa määritettyyn palkkaan.

Kyi Kyi Tunin mukaan suurin toistuva ongelma on perusteettomat potkut. Pelkästään vuoden 2018 loppupuoliskolla oikeuskäsittelyssä oli 12–15 tapausta.

– Siis joka päivä, Kyi Kyi Tun sanoo ja tapittaa silmiin kiikkerän pöydän toiselta puolelta. Katse on rauhallinen, ja kasvoilla vilahtaa hymy vain harvakseltaan.

Suu pysyy totisena, vaikka yläkerrasta poistuvan värikkään lauman kalkatus ja kikatus täyttää tilan. San Sanin tavoin housuihin sonnustautunut 29-vuotias Kyi Kyi Tun on yhden tehtaan paikallisosastoa johtava luottamushenkilö. Hänen pienen palkkansa maksaa tehdas, jossa hän aiemmin työskenteli ompelijana. Nyt hänen työnään on toimia välittäjänä silloin, kun työnantaja ja työntekijät ajautuvat erimielisyyksiin.

Myanmarissa luottamusmiehet ovat harvassa, eikä Kyi Kyi Tunilla ole tukenaan mitään suomalaisen, yhteiseen sopimukseen perustuvan luottamusmiesjärjestelmän kaltaista.

Kyi Kyi Tun selvittelee kaikenlaisia syrjintätapauksia, mutta perusteettomat irtisanomiset vievät eniten aikaa.

– Potkut mielestään turhaan saaneen työntekijän ainoa laillinen mahdollisuus toimia on viedä asia itse oikeuteen. Se taas on niin kallista, että työntekijä ei pysty siihen. Jo bussiliput oikeustalolle maksavat liikaa.

Toisin sanoen oikeuskäsittelyjen huomattava määrä kertoo siitä, että perusteettomia potkuja on todellisuudessa paljon enemmän, mutta suurin osa niistä jää käsittelemättä.

Pieniksi pilkottu ammattiliitto

Aikaisemmin samalla viikolla Kyi Kyi Tun on osallistunut teollisuusalojen maailmanliitto IndustriALLin kokoukseen yangonilaisessa hotellissa. Paikalla on niin paikallisten liittojen tukijoita kuin niiden edustajia, ja aiheena on meneillään olevien hankkeiden tilanne.

Kyi Kyi Tun on yksi nuorista naisista, jotka osallistuvat keskusteluun ja esittävät napakasti kysymyksiä IWFM:n ja keskusjärjestö CTUM:n (Central Trade Union of Myanmar) johtajille.

Myös Pron kansainvälisten asioiden päällikkö Matti Koskinen on osallistujien joukossa. Hän sparraa Myanmarin liittojen edustajia ja kysyy, miksi ammattiliittojen organisaatio on kolmiportainen. Tehdaskohtaisten liittojen ja valtakunnallisen liiton välissä ovat ”alueelliset liitot”, jotka näin pienessä järjestössä tuntuvat tarpeettomilta.

IWFM:n toimitsija vastaa, että lainsäädäntö pakottaa. Jotta ammattiliitto voidaan tunnustaa valtakunnallisesti, sillä on oltava tietty määrä rekisteriin merkittyjä alueellisia liittoja, joihin taas on kuuluttava tietty määrä tehdaskohtaisia liittoja.

Neuvottelupöydät kaatuilevat

IndustriAllin kokouksessa puhuneiden lauseissa toistuva termi union busting tarkoittaa tehtaanomistajien pyrkimyksiä hankaloittaa liittojen toimintaa: liittoihin kuuluvia työntekijöitä irtisanotaan laittomasti, siirretään toiselle osastolle tai yritetään lahjoa. IWFM:n edustajat epäilevät, että jopa kokonaisia tehtaita suljetaan ja niiden toiminta siirretään toiseen paikkaan, kun tehtaaseen on saatu perustettua ammattiliitto. 

Liittojen suurimmat ongelmat liittyvät rekisteröimiseen. Prosessi vie kohtuuttomasti aikaa ja tarjoaa ay-toimintaan vihamielisesti suhtautuville työnantajille mahdollisuuden yrittää liiton hajottamista ennen kuin virallinen asema on saatu vahvistettua.

Tammikuussa SASKiin kantautuu Myanmarista vaihtelevia uutisia: ammattiliittojen, maan hallituksen ja työnantajien kolmikantaiset neuvottelut reistailevat ja katkeilevat. Puoluejohtaja Aung San Suu Kyin hallitseva NLD-puolue on esittänyt ay-liikkeelle sen rekisteröitymistä entisestään hankaloittavia lisävaatimuksia, joihin ammattiliittojen edustajat eivät aio suostua. Tilanne elää lähes päivittäin.

Pron tukemien SASKin hankkeiden tavoittelemat reilummat työehdot eivät ole tarjottimella, mutta jo se on saavutus, että kolme osapuolta ovat aloittaneet neuvottelut.

”En kestä epäoikeudenmukaisuutta”

Kuumuus ei ole erityisemmin hellittänyt, vaikka sunnuntai on jo kallistunut iltaan ja pimeys peittää tienoon minuuteissa. Pienen kivitalon alakerran huoneesta sammuvat yhtäkkiä valot, ja yläkerrasta ilmestyy hoikka nuori mies virittelemään loisteputkea taas päälle.

Kyi Kyi Tunin hymy on nyt herkemmässä. Hän vetää kiinni portin, joka erottaa liiton toimiston pölyisestä kujasta, jolla vespat ja mopot kaasuttelevat koiria ja lapsia väistellen.

Päivä on ollut pitkä, mutta taas moni nuori työntekijä on saanut tarvitsemaansa neuvontaa ja ainakin ymmärtänyt, miten työpaikalla asioiden pitäisi sujua.

– En kestä epäoikeudenmukaisuutta. Luonteeni on sellainen, Kyi Kyi Tun sanoo.

– En oikeastaan voinut olla töissä tehtaassa, koska ajaudun aina vääjäämättä puuttumaan asioihin ja johtamaan muita vaatimaan oikeuksiaan.

Työnantaja myös tarjosi useita kertoja Kyi Kyille rahaa, jotta tämä vain häipyisi. Mutta vaikka monien osana ovat olleet perusteettomat varoitukset mitättömistä syistä ja niiden perusteella irtisanominen, Kyi Kyi Tunin hellittämättömyys ilmeisesti sai vaatteita länsimaisille brändeille valmistavan tehtaan omistajan luovuttamaan.

Kyi Kyi Tun toiveet ovat selkeitä. IWFM:n jäsenmäärän tulisi kasvaa ennustetussa tahdissa, eli tulevana vuonna 15 000 jäsenen liitto karttuisi tuhansilla uusilla jäsenillä, joista suurin osa on nuoria, tekstiilitehtaissa työskenteleviä naisia.

Maanittelun jälkeen Kyi Kyi paljastaa vielä yhden tulevaisuuden toiveen.

– Haluaisin muuttaa omilleni. Asun edelleen vanhempieni kanssa. Säästän joka kuukausi 50 000 kyatia, jotta voisin vuokrata oman kodin.

Aiheesta lisää:

Katso video: SASK edistää työntekijöiden oikeuksia
Lue ProStoori-juttu: Globaali ay-toiminta muuttaa yhteiskuntia