Hyppää pääsisältöön

Helatorstai: Onko se vapaapäivä vai ei?

helatorstai onko se vapaapäivä
Helatorstai koittaa ja tuottaa monille päänvaivaa. Onko se vapaapäivä? Ja miksi sitä oikein
vietettiinkään? ProStoori kertoo, mistä oikein on kyse.

Helatorstai: Onko se vapaapäivä vai ei?

Julkaistu 02.05.2018 klo 15:25
ProStoori
Kirjoittanut
Verna Julkunen
Helatorstai koittaa ja tuottaa monille päänvaivaa. Onko se vapaapäivä? Ja miksi sitä oikein
vietettiinkään? ProStoori kertoo, mistä oikein on kyse.

1. Onko helatorstai edelleen vapaapäivä?

Lyhyt vastaus: On.

Pidempi vastaus: On, paitsi jos tessissä ja työpaikallasi on muusta sovittu.

Helatorstai oli otsikoissa vuonna 2015, kun Sipilän hallituksen pakkolakiesitykseen sisältyi aikomus muuttaa loppiainen ja helatorstai palkattomiksi vapaapäiviksi ja pidentää vuosityöaikaa. Aie peruttiin, kun työmarkkinajärjestöt saivat aikaiseksi kilpailukykysopimuksen. Sopimuksen edellytyksenä oli muun muassa, että sillä korvataan hallituksen valmistelemat toimenpiteet, jotka koskevat helatorstain ja loppiaisen muuttamista palkattomiksi vapaapäiviksi.

Kilpailukykysopimuksen mukanaan tuomasta työajan pidennyksestä on tehty joitakin paikallisia ja joitakin tes-ratkaisuja, joissa helatorstai voi toki olla työpäivä. Samoin keskeytymättömässä työaikamuodossa kuten vuorotyössä, helatorstai kuuluu työpäiviin.

Työajan pidennys ei kuitenkaan ole sidottu arkipyhiin eikä mihinkään muuhunkaan yksittäiseen pidennystapaan. Helatorstain vapaapäivän vähentämiä työtunteja ei myöskään tarvitse tehdä sisään.

Suomen laki tuntee vain yhden palkallisen arkipyhän, joka on itsenäisyyspäivä. 

Suomen laki tuntee vain yhden palkallisen arkipyhän, joka on itsenäisyyspäivä. Helatorstain ja muiden arkipyhien palkka on sovittu työehtosopimuksissa.

2. Miksi helatorstaita vietetään?

Helatorstaita on vietetty koko kristillisessä maailmassa varhaisilta vuosisadoilta lähtien. Sen toinen nimi on sen merkityksen mukaisesti Kristuksen taivaaseenastumisen päivä.

Raamatun mukaan Jeesus näyttäytyi ylösnousemuksensa jälkeen maan päällä 40 päivän aikana ja opetti seuraajiaan, kunnes astui taivaaseen. Niinpä helatorstain sijoittuu kalenterissa aina 40 päivän päähän pääsiäissunnuntaista. Helatorstain nimi viittaa useimmissa kielissä suoraan juhlan aiheeseen eli Kristuksen taivaaseenastumiseen. Suomen kielessä sillä on kuitenkin alkujaan ruotsista lainattu nimi, joka viittaa ruotsin kielen pyhää tarkoittavaan sanaan ”hel”.

Pakanuuden ajalta periytyvä hela puolestaan oli kevään juhla, joka ajoittui kylvökauden alkuun ja jota vietettiin rukoilemalla hyvää satoa. Suomessa helatorstai oli vielä 1800-luvulla yksi tärkeimmistä juhlapäivistä.

ProStoori toivottaa lukijoilleen hyvää helatorstaita!