Hyppää pääsisältöön

Kuinka kulkee tes-juna? Kurkista neuvottelujen kulisseihin

joukkovoimaa neuvotteluihin
KirjoittanutSami Turunen
KuvaAdobe Stock
joukkovoimaa neuvotteluihin
Työehtosopimuskierros ei ole hetken julkisuusrypistys vaan pitkä prosessi, jossa tarvitaan kahvia, istumalihaksia ja pitkämielisyyttä. Joskus homma kestää eikä lopputulos ole kenenkään kannalta täydellinen – se kertoo myös sopimisen vahvuudesta.

– Tes-neuvottelut ovat ammattiyhdistystoiminnan kovaa ydintä, joten ne ovat oikeastaan ihmisen parasta aikaa,  Roni Jokinen nauraa. 

Hän on Prossa teknologiateolisuuden sopimusalavastaava ja on uransa aikana käynyt läpi noin 15 tes-neuvottelukierrosta.

– Se on myös kuormittavaa aikaa, koska prosessiin liittyy paljon valmistelutyötä, yhteistyöpalavereita ja viestintää. Kalenteri on hyvä pitää mahdollisimman tyhjänä muista töistä, Jokinen kertoo.

Asiaa hieman helpottaa, että neuvottelut pyritään nykyään käymään normaalina työaikana.

– Tosin periaate lentää romukoppaan siinä vaiheessa, kun takaraja lähestyy ja neuvottelut tiivistyvät. Silloin päivät tuppaavat venymään illan ja yön tunteihin.

Sielu ja ruumis reippaana neuvotteluissa

Varsinaiset sopimusneuvottelut teknologiateollisuuden osalta alkoivat syyskuussa. Neuvotteluihin osallistuvat Prosta puheenjohtaja, teollisuussektorin johtaja, alan sopimusalavastaavat sekä neuvottelukunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.

Työnantajaliiton puolelta on neljä neuvottelijaa, ja tes-neuvottelut käydään työnantajaliiton tiloissa Etelärannassa.

– Se on vakiintunut tapa, kuten monissa muissakin liitoissa. Osaa asioista voidaan myös valmistella  pienemmissä työryhmissä tarpeen mukaan.

Jokinen korostaa, että varsinaisen tes-kierroksen lisäksi monia asioita, kuten erilaisia uudistuksia, koulutusasioita tai työhyvinvointihankkeita kehitetään jatkuvan neuvottelun periaatteella jatkuvasti.

Edellisellä kierroksella Jokisella  oli reilut 20 neuvottelutapaamista työnantajaliiton kanssa. Sen päälle tuli toinen mokoma erilaisia sisäisiä palavereja sekä koordinaatiota muiden liittojen kanssa.

Koska prosessi on pitkä ja loppupuolella tiukka, neuvottelijoiden on pidettävä itsensä kunnossa ja mieli kirkkaana. 

– Se hoituu normaalien harrastusten kautta. Itse olen ulkoilmaihminen, joten kun aikaa on, lähden kameran kanssa lähimetsään. Neuvotteluissa kertyneet ylityötunnit pidetään pois neuvottelujen jälkeen tai viimeistään kesäloman yhteydessä.

Jäsenten ääni kuuluu tes-tavoitteissa

Teknologiateollisuuden toimihenkilöiden osalta neuvotteluihin valmistautumisen alkoi jo 2023 syksyllä luottamushenkilöiden neuvottelupäivillä. Siellä pohdittiin, mitkä asiat nykyisessä tessissä ovat erityisen tärkeitä.

– Tärkeysjärjestystä hyödynnetään, kun määritellään kehitettäviä asioita ja arvioidaan työnantajapuolen esityksiä, Jokinen sanoo.

Tavoitteiden valmisteluun liittyen maaliskuussa järjestettiin koko liiton jäsenkysely, jossa haettiin näkemyksiä muun muassa palkkaratkaisuun sekä osaamisen teemoihin. Sopimusalat täydentävät kyselyä tarvittaessa omilla alakohtaisilla kyselyllä.

Lopullisten sopimustavoitteiden määrittelyssä keskeinen rooli on alan neuvottelukunnalla, johon kuuluu yritysten luottamusmiehiä. Sopimusalavastaavat valmistelevat neuvottelukunnan kanssa lopulliset tavoitteet. 

– Tässä vaiheessa keskustellaan myös muiden palkansaajajärjestöjen kanssa mahdollisista yhteisistä tavoitteista ja linjauksista.

Pron hallitus hyväksyi teknologiateollisuuden alakohtaiset tavoitteet elokuussa. 

Neuvotteluissa tarvitaan pelisilmää ja istumalihaksia 

Jos kaikki menee hyvin, tes-kierros teknologiasektorin osalta valmistuu marraskuussa – tai sitten se venyy, kuten viime kerralla, jolloin mentiin reilusti yliajalle. Ala oli silloin sopimuksettomassa tilassa yli kaksi kuukautta, ja sopimuksen syntymiseen tarvittiin kolmen päivä lakko sekä varoitus toisesta lakosta. 

Lopputulokseen pääseminen vaatii monia asioita, eikä vähiten hyviä henkilösuhteita. Neuvottelijoilla on jokaisella omat vahvuutensa.

 – Itse en hermostu helposti eikä homma mene tunteisiin. Tarvitaan myös sosiaalista kyvykkyyttä, jotta osaa aina haistella tilanteita. Itse neuvoteltavat asiat vaativat toki tessien ja työlainsäädännön tuntemusta, mutta eivät ole sinänsä mitään rakettitiedettä, Jokinen kertoo. 

Kun nimet saadaan paperiin, seuraa vielä hyväksymiskierroksia ja jälkitöitä, mutta siinä vaiheessa olo on aika helpottunut ja tyytyväinen.

– Ei tunnelma kovin riehakas ole, koska prosessi on pitkä ja lopputulos molempien osapuolten näkökulmasta kompromissien kompromissi. Useinhan tulos on hyvä, jos molempia jää pikkuisen harmittamaan, ettei saatu ihan kaikkea mitä haluttiin.

Lukemattomissa kokouksissa menee lukemattomia kuppeja kahvia. 

– Tavoite ei ole päätyä valtakunnansovittelijan pakeille, mutta siellä käydään ainakin vähän mahaystävällisempää neuvottelua siinä mielessä, että siellä tarjoillaan vain vettä.

ProStoori kertoo työelämän uusimmat vinkit ja ilmiöt

VoiLiity sähköpostilistalle ja saat ProStoori-uutiskirjeen sähköpostiisi kerran kuukaudessa.