Hyppää pääsisältöön

Kun kesä ahdistaa

nainen istuu puistonpenkillä selin kameraan
Kesä tulee, ihanaa! Paitsi että ei välttämättä ole. Rutiinien puute, suorituspaineet, yksinäisyys ja taloudellisen tilanteen lipsuminen ovat asioita, jotka herättävät monessa isoakin ahdistusta lämpimän vuodenajan ja lomakauden lähestyessä.

Kun kesä ahdistaa

Julkaistu 07.07.2023 klo 08:00
ProStoori
Kirjoittanut
Maija Kajanto
Kuvaaja Istockphoto
Kesä tulee, ihanaa! Paitsi että ei välttämättä ole. Rutiinien puute, suorituspaineet, yksinäisyys ja taloudellisen tilanteen lipsuminen ovat asioita, jotka herättävät monessa isoakin ahdistusta lämpimän vuodenajan ja lomakauden lähestyessä.

Kaikki eivät odota kesää innolla. Tämän tietää Suomen Mielenterveys Mieli ry:n johtava koulutusasiantuntija, psykoterapeutti Marjukka Laukkanen.

– Ei ole mitenkään tavatonta tai harvinaista, että loma-aikoihin liittyy myös ahdistuksen, pelon ja epävarmuuden tunteita. Se on tavallista, inhimillistä ja ymmärrettävää.

Laukkanen muistuttaa, että kaikilla ei tarvitse olla samanlaisia tunteita lomaa kohtaan.

– Ei tarvitse myöskään olla huolissaan eikä ajatella olevansa huono ihminen, vaikka odotukset lomaa kohtaan olisivat toisenlaiset, Laukkanen kiteyttää.

Kesä on Mieli ry:n päivystyspuhelimessa kiireistä aikaa. Kun oma loma ei vastaakaan vaikkapa sosiaalisen median luomaa mielikuvaa, voi ahdistus ottaa jalansijaa.

Kun oma loma ei vastaakaan vaikkapa sosiaalisen median luomaa mielikuvaa, voi ahdistus ottaa jalansijaa.

– On aika tavallista, että odotuksia juhlapyhien ja loma-aikojen suhteen on paljon. Ne voivat olla itse itselle asetettuja tai ympäristön asettamia odotuksia. On myös ikävän tyypillistä, että vertaamme itseämme toisiin.

Loma rikkoo rutiinit

Lomalle voi olla paljon erilaisia tavoitteita ja odotuksia: pitäisi matkustella, levätä ja olla sosiaalinen. Lomasta voi tulla suorittamista ja rutiinien muutokset voivat herättää epävarmuutta ja pelkoakin.

– Työ antaa monille myös paljon muuta kuin toimeentulon. Työn ympärille voivat rakentua arjen rutiinit ja merkityksellisyyden tunne. Työ voi myös antaa päivittäisen sosiaalisen verkoston. Jos omaa lähipiiriä ei ole paljoa, loma-aika voi olla varsin yksinäistä

Rutiinit tuovat turvaa ja rytmittävät elämää. Ja kun jokin rutiini murtuu, ollaan uuden edessä ja se voi luoda tyhjyyttä ja epävarmuutta.

– Aika monella myös ihmissuhdeasiat jysähtävät loman aikana päälle. Arki voi rullata kiireiden, töiden ja harrastusten ympärillä. Lomalla perheenjäsenten väliset suhteet voivat kriisiytyä, kun yhteistä aikaa on enemmän.

Arki voi rullata kiireiden, töiden ja harrastusten ympärillä. Lomalla perheenjäsenten väliset suhteet voivat kriisiytyä, kun yhteistä aikaa on enemmän.

Laukkasen mukaan itsensä kuuntelu on tärkeä avain, kun solmuja lähdetään avaamaan.

– Mikä rutiinien muutoksessa on hankala tai pelottava asia? Linkittyykö se ihmissuhteisiin vai johonkin muuhun?

Kesämuistot voivat ahdistaa

Kesällä ahdistavien asioiden listaan voi lisätä myös muistot ja taloudelliset asiat.

– Lomalla halutaan tehdä monenlaista, ja jos se ei ole taloudellisesti mahdollista, ei ahdistus ole mitenkään erikoinen reaktio. Moni myös elää lomalla puoliksi huomaamattaan yli varojensa, sekin on melko tavallista.

Olisi myös hyvä ymmärtää, että kaikille kesä ei edusta onnellista aikaa.

Ikävät muistot kesälomilta voivat kummuta aika pitkänkin ajan takaa.

– Ikävät muistot kesälomilta voivat kummuta aika pitkänkin ajan takaa. Niistä ei aina olla tietoisia, mutta ne voivat silti vaikuttaa. Täytyy muistaa, että ihmisten taustat ovat hyvin erilaisia – kaikille kesäiset muistot eivät edusta hyviä asioita.

Kuuntele itseäsi, kuuntele toista

Kesän aiheuttamaan ahdistukseen ei kuitenkaan tarvitse jäädä jumiin. Laukkanen muistuttaa, että tunteet ovat valtava voimavara ja informaation lähde: mistä tämä tunne kumpuaa ja mitä tämä tunne minulle kertoo?

– Olisi hyvä muistaa pysähtyä kuuntelemaan omia tunteitaan. Kun tunteita ei väistä, vaan yrittää kohdata esimerkiksi ahdistuksen, tunteet myös menevät ohi eikä niihin tarvitse jäädä jumiin. Kieltäminen taas vaikuttaa pahimmillaan niin, että tunteet jäävät kytemään pinnan alle.

Lomalle laskeutumiseen töiden äärestä annetaan usein paljonkin vinkkejä ja ohjeita; työpöydän putsaaminen ennen lomaa voi olla isokin stressi. Mutta yhtä tärkeää olisi myös kohdata ne asiat, jotka voivat aiheuttaa kesässä stressiä.

– Jos tuntuu, että asioiden kohtaaminen itsekseen tai läheisten kanssa ei riitä, kannattaa harkita myös ammattilaisen kanssa juttelua. Jos vaikka työterveyshuollosta on mahdollista saada käyntikerta työpsykologin kanssa, voi jopa yksi juttelukerta auttaa jäsentämään asioita.

Hyviä asioita kannattaa vaalia, niin jokapäiväisessä arjessa kuin lomallakin. Palautuminen pitäisi saattaa mahdollisuuksien mukaan osaksi arkea, ei ainoastaan lomalle.

Ennen kaikkea kannattaa muistaa, että ei ole huono tai epäonnistunut, vaikka kesä ahdistaakin. 

– Muista myös arvostaa omia tarpeitasi. Ei ole pakko olla pitkää pätkää lomalla vain siksi että ”näin kuuluu tehdä”. Jos itselle sopii paremmin se, että viettää lomaa muutamassa lyhyessä pätkässä ja jos tämä on työnantajalle ok, niin sehän on vain hyvä asia. Lomailla voi monella tavalla – ja ennen kaikkea omalla tavalla!

Artikkeli on julkaistu alun perin 18.5.2022.