Pron järjestö- ja aluetoiminnan johtaja Heikki Tuominen siirtyy eläkkeelle virallisesti 1. heinäkuuta. Hän on kuitenkin harjoitellut joutilaisuutta jo huhtikuusta lähtien pitämällä lomia ja muita kertyneitä vapaita.
– Työeläkeotteeni mukaan ensimmäinen kesätyöpaikkani oli elokuussa 1974, eli lähes tasan 50 vuotta sitten. Minulla on ollut se suuri onni, etten ole koskaan ollut työttömänä.
Tuomisen työura alkoi 17-vuotiaana Valtionrautateiden palveluksessa. Helsingin teknillisessä oppilaitoksessa suoritettujen maanmittaustekniikkaopintojen jälkeen hän siirtyi töihin Merenkulkulaitokseen.
– Olin seuraavat 25 vuotta mittausteknikko ja luotauspäällikkö eri merenmittausaluksilla. Teimme merikarttoja mittaamalla Suomen merialueiden syvyyksiä.
Merimiehestä tuli pukumies
Merenkulkulaitoksella Tuomiselle tuli tutuksi myös ammattiliittotoiminta. Hän toimi luottamusmiehenä merenmittausaluksilla työskenteleville maanmittareille. Asiat sovittiin samassa neuvottelupöydässä yhdessä niin Laivanpäällystöliiton merikapteeneille, Konepäällystöliiton konemestareille kuin Merimiesunionin matruuseille.
– Merenkulkulaitoksella edunvalvonta oli vahvaa ja laivojen seisauttaminen lakon vuoksi arkipäivää, Tuominen muistelee.
Kokopäiväisesti ay-liike vei miehen mennessään vuonna 2006. Silloin Tuominen ryhtyi ammattiliitto Pardian asiamieheksi.
– Minulle oli aikoinaan jäänyt mieleen hyvä kokemus liiton asiamiehistä, jotka olivat puolustaneet meidän jäseniä palkkausongelmassa. Muistan, miten asiamies löi nyrkin pöytään ja tyrmäsi henkilöstöpäällikön selittelyn. Tunsin, että liitosta saa apua, kun sitä tarvitsee.
Tuominen kehuu Merenkulkulaitoksen olleen loistava työpaikka. Merellä vietettyjen vuosien jälkeen hän alkoi kuitenkin kaivata työhön, jossa olisi ”saanut pitää pukua päällä”. Alku vaati kuitenkin totuttelua.
– Kun kävelin kesällä Mannerheimintietä pitkin, tunsin itseni rikolliseksi. Oli mittauskeli, tyyni ja paistoi aurinko, ja siellä minä vain tassuttelin.
Kolmea vuotta myöhemmin Tuominen valittiin Pardian jäsenliiton, Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n puheenjohtajaksi. Vuonna 2019 Pardia yhdistyi Prohon, ja Tuominen siirtyi Pron järjestö- ja aluetoiminnan johtajaksi.
– Viimeiset viisi vuotta ovat olleet elämäni hienointa aikaa. Näin työurani loppupuolella on ollut kunnia olla osa Pron johtoryhmää, jonka jäsenet ovat kaikki oman vastuualueensa huippuammattilaisia, hän kiittelee.
Nuorissa on tulevaisuus
50 vuoden aikana moni asia työelämässä ja työmarkkinaosapuolten suhteissa on muuttunut.
– Aiemmin vastapuolta arvostettiin enemmän, Tuominen sanoo.
Erityisen järkyttävänä hän pitää tapaa, jolla ammattiliitot keskellä kevään työmarkkinakuohuntaa leimattiin vain omaa etuaan ajavaksi ay-mafiaksi.
– Liitot tekevät edelleen työtä jäsentensä eteen. Lakkoon mennään tai ei mennä jäsenten päätöksen mukaan. Ei liiton puheenjohtaja saa ensimmäistäkään jäsentä lakkoon, jos jäsen ei itse sitä halua.
Tuominen kertoo kantaneensa viime vuodet erityistä huolta ammattiliittojen jäsenmäärän kehityksestä. Perinnökseen hän toivookin jättävänsä jäsenhankinnan suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden.
– Siihen täytyy budjetoida rahaa, mutta se on investointi tulevaan. Jos jäsenmäärä alkaa laskea, kenen mandaatille puhumme? Jäsenhankintaan ei ole taikasauvaa, vaan sitä on tehtävä yksi jäsen kerrallaan. Se vaatii jatkuvaa, kärsivällistä työtä.
Vuonna 2023 Pron hallitus hyväksyi alle 36-vuotiaiden alennetun jäsenmaksun. Samalla hän kuitenkin vierastaa erityisesti nuorille suunnattua ay-toimintaa.
– Välillä tuntuu, että nuoret halutaan panna omaan karsinaansa. Sen sijaan heidät pitäisi ottaa oikeasti mukaan ja kuunnella heitä. Uskon, että he ovat paljon fiksumpia kuin minä saman ikäisenä.
Uusi elämänvaihe alkamassa
Tuomisella ei ole erityisiä suunnitelmia eläkepäivikseen. Hyppy hallituksen kokouksesta suoraan aikatauluttamattomaan elämään on vaatinut samanlaista totuttelua kuin aikoinaan hyppy meriltä ammattiliiton asiamieheksi.
– On mahdottoman vaikea ymmärtää, että ei tarvitse tehdä mitään. Mutta onhan tämä valtavan hieno elämänvaihe.
Vaikka Tuominen vietti aikoinaan yli 20 vuotta merillä ja harrasti purjehdusta, hän aikoo eläkepäivillään keskittyä puuhastelemaan Keski-Suomessa sijaitsevalla kesämökillään.
– Kyllä minä välillä katselen käytettyjen purjeveneiden myynti-ilmoituksia, mutta soutuvene saa riittää. Lähden sillä narraamaan ahvenia ja haukia.
On toinenkin asia, josta mies aikoo eläkkeellä pitää kiinni.
– En aio soitella Prohon ja kertoa vielä töissä oleville, miten asiat kuuluu tehdä, Tuominen naurahtaa.