Hyppää pääsisältöön

Oikeus voitti – liiton avulla

Kuva: Shutterstock
Pron kokeneet asiamiehet ja juristit ovat nähneet mitä oudoimpia konflikteja työpaikoilla. Pahimmillaan ne kärjistyvät irtisanomisiin. Joskus rikotaan räikeästi sekä työehtosopimusta että työsopimuslakia. 

Oikeus voitti – liiton avulla

Julkaistu 16.02.2015 klo 07:15
Uutiset
Pron kokeneet asiamiehet ja juristit ovat nähneet mitä oudoimpia konflikteja työpaikoilla. Pahimmillaan ne kärjistyvät irtisanomisiin. Joskus rikotaan räikeästi sekä työehtosopimusta että työsopimuslakia. 

Ammatissa Pro -lehti/Jukka Nortio

Työpaikan riitatilanteessa on syytä ottaa yhteys liiton edustajaan hyvissä ajoin, sanoo Pron lakiasiainpäällikkön Patrik Stenholm.

– Lähimpänä on usein luottamusmies. Hänen kauttaan asia etenee liiton alueasiamiehelle ja tarvittaessa keskustoimiston juristeille, Stenholm sanoo.

Jos asiaa lähdetään viemään käräjille, tarvitaan omaa aktiivisuutta, asioiden järjestelmällistä selvittämistä ja niihin liittyvän materiaalin keräämistä. Pron työntekijät neuvovat tässä kaikin mahdollisin tavoin.

Oikeudenkäyntikulut voivat nousta tuhansiin euroihin, mutta jos liiton jäsenyysehto täyttyy, ei niitä joudu itse maksamaan. Pron juristit ovat erikoistuneet työriitojen ratkaisuun. Heillä on niistä myös vuosien kokemus toisin kuin tavallisilla asianajajilla.

”Prosessi oli raskas”

Liki puolitoista vuotta sitten Pron jäsen Kaisa sai ilouutisen. Hovioikeus määräsi kohtuulliset korvaukset Kaisalle, kun oikeus oli todennut hänen entisen työnantajansa rikkoneen useita työsopimuslain kohtia.

– En ole katunut. Vaikka prosessi oli pitkä ja raskas, mitään en tekisi toisin, hän sanoo.

Haastattelupäivänä Kaisa istuu kotitupansa pöydän ääressä vierellään puolisonsa. Pieni vehnäterrieri kurkkii ovenraosta ja lapset pyörähtävät jääkaapilla.

Kesti kuitenkin aikansa ennen kuin Kaisa kolmatta vuotta kestäneen epävarmuuden ratkettua halusi puhua asiasta. Häpeä ja harmi painoivat. Työnantajan hyökkäykset ja painostus olivat jättäneet jälkensä.

– Olen kiltti ja tunnollinen ihminen, enkä halua riitaa.

Palkka pieneni ja työ siirtyi

Keväällä 2011 Kaisa oli vanhempainlomalla tilitoimistosta, jossa hän oli työskennellyt kymmenisen vuotta. Hän halusi keskustella työnantajansa kanssa syksyllä jatkuvista töistä ja palkasta. Aluksi kaikki meni hyvin, mutta sitten ilmeni epäselvyyttä palkasta ja työntekopaikasta.

Kaisa otti yhteyden Pron sopimusala-asiamieheen Tarja Kirvesmieheen saadakseen neuvoja. Kirvesmiehen otettua yhteyttä työnantajaan tilanne paheni entisestään. Työnantaja tarjosi palkkaa, joka Kaisan näkemyksen mukaan ei vastannut työn vaativuutta. Päivää ennen Kaisan työhönpaluuta työnantajalta tuli sähköposti, jonka mukaan Kaisan piti aloittaa työ paikkakunnalla, jonne hänellä on erittäin hankalat kulkuyhteydet. Kaisa murtui, hakeutui lääkäriin ja jäi sairauslomalle.

Syksyllä 2011 Kaisa oli sähköpostitse yhteydessä tilitoimistokonsernin toimitusjohtajaan. Hän sai siihen apua Kirvesmieheltä, joka oli puolestaan yhteydessä Patrik Stenholmiin.

Kaisan työsuhde päättyi. Hän ei irtisanoutunut, vaan purki työsuhteensa sillä perusteella, että työnantaja oli kohdellut häntä kohtuuttomasti ja laittomasti. Tällaisessa tilanteessa työntekijän on mahdollisuus hakea oikeutta ja saada korvauksia.

Asia siirtyi Patrik Stenholmin hoidettavaksi. Hän ja Kaisa olivat tiiviissä yhteistyössä.

– Kaisan päättäväinen paneutuminen asiaansa, järjestelmällisyys sekä halu hakea oikeutta olivat ratkaisevia, Stenholm sanoo.

Loppuvuonna 2011 Stenholm sai valmiiksi haastehakemuksen käräjäoikeudelle. Siinä hän totesi työnantajan syyllistyneen muun muassa työsopimuksen perusteettomaan päättämiseen sekä yhdenvertaisuuslain ja naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain mukaisen syrjintäkiellon rikkomiseen.

Ennen kesää 2012 käräjäoikeus totesi työnantajan syylliseksi kaikkiin syytekohtiin ja määräsi työnantajan maksamaan Kaisalle korvauksia. Työnantaja valitti hovioikeuteen, joka vuoden päästä päätyi samaan lopputulokseen käräjäoikeuden kanssa.

Kaisa ei säästele kiitoksiaan:

– Perhe ja ystävät tukivat minua. Pron ihmiset olivat korvaamattomia. Tarja Kirvesmies kannusti alusta saakka ja sanoi, että tämä juttu voitetaan. Oli hienoa, että saimme mukaan vielä niin hyvän lakimiehen kuin Patrikin, joka tosissaan paneutui asiaani.