Hyppää pääsisältöön

Tyhjän saa pyytämättäkin

Sari Lassilan kuva blogiin
Luottamusmies, sulla on oikeus saada tietoa työnantajalta. Pidä siitä kiinni.

Tyhjän saa pyytämättäkin

Julkaistu 24.09.2021 klo 11:17
Blogit
Kirjoittanut
Sari Lassila
Luottamusmies, sulla on oikeus saada tietoa työnantajalta. Pidä siitä kiinni.

Sana tyhjä on balttilainen lainasana (nykylatviaksi tuščias eli tyhjä, köyhä, turha). Suomen kielen synonyymisanakirjan mukaan sanan tyhjä kanssa samaa tarkoittavat muun muassa ilmaisut hyödytön, tulokseton ja toivoton.

Pyytää-sanan kanssa samaa tarkoittaa metsästää. Sanan pyytää arvellaan olevan johdos sanasta pyy (= metsässä elävä kirjava kanalintu). Näin ollen pyytäminen olisi alkuaan tarkoittanut pelkästään pyiden pyytämistä. Nyttemmin sanan käyttö on laajentunut tarkoittamaan myös muiden eläinlajien saalistamista.

Ruotsin kielen bjuda (tarjota, pyytää, kutsua) sanan äänteellisesti läheisestä vaikutuksesta sana merkitsee nykyään myös anelemista.

Tyhjää kuvaavilla sanoilla voisi hyvin kuvata luottamusmiehen mahdollisuutta tehdä edunvalvontatyötä ilman riittäviä tietoja. Tiedonsaanti ylipäätään tuntuu pahimmillaan olevan juuri pyytämistä: anelua työnantajan suuntaan, että saisi edes ne tiedot, jotka on lakien ja työehtosopimusten mukaan oikeus saada, tai saalistamista, tai metsästämistä, että sieltä intran syövereistä löytää kaiken tarvittavan tiedon.

Yhteenvetona: mitään ei saa, jos mitään ei pyydä eli tyhjän saa pyytämättäkin.

Ei kysyvä tieltä eksy

Onneksi kuitenkin aina voi ja pitää kysyä, jos tietoa ei saa. Kysymistä pitää jatkaa niin kauan, että sen tarvitsemansa tiedon saa. Tarvittaessa työnantajalle voi näyttää tarvittavat pykälät, joiden nojalla sitä tietoa on oikeus saada.

Välillä on myös hyvä muistuttaa työantajaa, että luottamusmiehelle on annettava kaikki tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot, jos syntyy epäselvyyttä palkasta tai työsuhteeseen liittyvien lakien tai sopimusten soveltamisesta. Tuo edellä oleva kirjaus, tai likimain sen typpinen kirjaus, löytyy varmaankin kaikista luottamusmiessopimuksista.

Luottamusmies, sulla on oikeus saada tietoa. Pidä siitä kiinni.

Kirjoittaja Sari Lassila on Pron sopimusalavastaava Ammattiliitto Prossa vakuutusalalla.

Ammattiliitto Pro kampanjoi luottamushenkilöiden tiedonsaantioikeuksien puolesta tunnuksella #Sullaonoikeus.