Hyppää pääsisältöön

Vaikuttaminen kiinnostaa edustajiston ääniharavia

marika englud pron edustajisto
Prolaiset valitsivat elo-syyskuussa sata varsinaista jäsentä ja varajäsentä edustajistoon. Neljälle äänikuningattarelle ja yhdelle äänikuninkaalle ay-toiminta on sydämen asia.

Vaikuttaminen kiinnostaa edustajiston ääniharavia

Julkaistu 24.09.2020 klo 07:55
ProStoori
Kirjoittanut
Tarja Västilä
Prolaiset valitsivat elo-syyskuussa sata varsinaista jäsentä ja varajäsentä edustajistoon. Neljälle äänikuningattarelle ja yhdelle äänikuninkaalle ay-toiminta on sydämen asia.

Asiantuntija Marika Englund, Hämeen TE-toimisto, julkinen sektori

– Olen ollut aktiivisesti mukana ay-toiminnassa noin 15 vuoden ajan, joista 13 vuotta alueellisena luottamusmiehenä ja Hämeen yhdistystoiminnassa sekä seitsemän vuotta varapääluottamusmiehenä. Kun Pardia yhdistyi Prohon, olen toiminut Pron edustajistossa yhtenä varapuheenjohtajana ja hallituksessa läsnäolo- ja puheoikeudella.

On rikkaus, että Prossa on erilaisia toimijoita, nyt myös julkinen puoli toista vuotta mukana. Se tuo laajempaa ymmärrystä ay-kenttään. Meillä kaikilla on toisillemme annettavaa.

 Vaikuttaminen on tärkeä asia ja ay-toiminta on sen kulmakivi. Ihmiset kentällä tarvitsevat tukea – työelämän kovuus ja eriarvoistuminen näkyvät kaikkialla. Toivoisin tasa-arvoista, hyvää työelämää, jossa ihmistä arvostetaan myös yksilönä.

Toivoisin tasa-arvoista, hyvää työelämää, jossa ihmistä arvostetaan myös yksilönä.

Työssä käyvän olisi pärjättävä palkallaan niin, ettei hänen tarvitsisi käydä monilla luukuilla. Jokaisen työ on tärkeää.

Aktiivisena ay-toimijana täytyy osata keskustella ja etenkin kuunnella. Asioita hoidetaan edelleen puhumalla, käymällä rakentavaa ja ratkaisuihin pyrkivää vuoropuhelua.

Henkilöstö on yritysten voimavara, ja on mysteeri, miksi oloja halutaan kurjistaa, miettii Eva-Marie Penttilä.

Pääluottamusmies Eva-Marie Penttilä, Telia, ict- ja viestintäsektori

–  Olen ollut kaksi kautta Pron edustajistossa ja meneillään olevan kauden hallituksessa. Haluan vaikuttaa ja saada jatkumoakin asioille, siksi hakeuduin ehdokkaaksi. Nyt on nöyrä, kiitollinen ja iloinen olo, en odottanut näin hyvää tulosta. Ehkä jotain on tullut tehtyä oikein.

Olen myös neuvottelukunnan varapuheenjohtaja, ja viimeisimmät työehtosopimusneuvottelut osoittivat, miten tärkeää on pysyä jämäkkänä ja puolustaa alan työntekijöiden etua. Takana on koronakevät, ja tiukista tes-neuvotteluista saatiin puristettua tilanteeseen nähden hyvä tulos.

Mietin oman pienen poikani kautta sitä, miten tulevat sukupolvet pystyvät säilyttämään samanlaisia oikeuksia työelämässä. 

Työelämän murros on johtanut siihen, että koko ajan vain kuristetaan ja saavutetut edut halutaan viedä pois. Mietin oman pienen poikani kautta sitä, miten tulevat sukupolvet pystyvät säilyttämään samanlaisia oikeuksia työelämässä. Olen myös STTK:n edustajiston jäsen ja se on antanut laajempaa näkökulmaa asioihin.

Liitto ottaa huomioon jäsenten tarpeet ja valvoo etua. Siinä haluan olla mukana vaikuttamassa. Esimerkiksi työsopimusshoppailusta on päästävä eroon. Henkilöstö on yritysten voimavara, ja on mysteeri, miksi oloja halutaan kurjistaa. Hyvinvoiva ja oikeudenmukaisesti kohdeltu henkilöstö tekee paljon parempaa tulosta. Sitä ei pitäisi unohtaa.

 Olen nyt viidettä vuotta liki 300 työntekijän pääluottamusmiehenä Valmetin Rautpohjan toimipisteessä. Isossa työpaikassa näkee, miten tärkeää toimiva sopimuskulttuuri on, kertoo Anne Hämeenkorpi.

Pääluottamusmies Anne Hämeenkorpi, Valmet, teollisuussektori

– Oikeudenmukaisuus ja työntekijän hyvinvointi kiinnostavat. Luottamustoimissa pystyn vaikuttamaan niihin asioihin, joita pidän tärkeänä sekä yksittäisen jäsenen että edustajistossa edustamani joukon kannalta.

Yksi ovi johtaa toiseen ja siksi luottamustehtäviäkin on kertynyt. Olen nyt viidettä vuotta liki 300 työntekijän pääluottamusmiehenä Valmetin Rautpohjan toimipisteessä. Isossa työpaikassa näkee, miten tärkeää toimiva sopimuskulttuuri on.

Työnantajapuoli haluaa olla heikentämässä tätä järjestelmää eikä tarjoa tilalle mitään, mikä kohtelisi palkansaajia tasapuolisesti. Paikallinen sopiminenkin on lähinnä sanelua. Jos yksi osapuoli sanelee kaiken, otamme askeleita taaksepäin. Jos vuosikymmenien ajan sovittuja asioita ryhdytään romuttamaan, niitä ei saada ikinä takaisin.

Haluan olla mukana päättämässä Pron työelämää koskevista linjauksista ja rakentamassa tulevaisuuden työelämää sekä hyvällä pöhinällä olevaa ammattiliittoa. Kuulun Pron työttömyyskassan hallitukseen ja olen ollut mukana kehittämässä nykyaikaista ja nopeaa kassaa. Tehty työ on korostunut ja noussut arvoonsa nyt erityisesti pandemian aikana.

Ajettavia asioita on paljon, mutta kaikki liittyy tasa-arvoiseen ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan, työelämään ja työntekijöiden kohteluun.

Ajettavia asioita on paljon, mutta kaikki liittyy tasa-arvoiseen ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan, työelämään ja työntekijöiden kohteluun. Kun nämä asiat ovat kunnossa, työntekijä, työnantaja ja yhteiskunta voivat hyvin. Hyvä tuo tullessaan hyvää.

Luottamustehtävät antavat ideoimisen, tekemisen ja onnistumisen iloa sekä mahtavia työkavereita tällä saralla. Meillä on hyvä liitto, josta tehdään koko ajan vielä parempaa.

 On kiva olla prolainen ja luottamustehtävissä, kehuu Jari Kovanen liittoaan.

Työnjohtaja Jari Kovanen, Finnair Technical Services Oy, palvelusektori

– Olen jo yhden nelivuotiskauden istunut Pron hallituksessa. Tällä kaudella olen toiminut myös keskusjärjestö STTK:n edustajistossa. Ajat eivät ole olleet helppoja ja haasteet kasvavat koko ajan, kun paine kasvaa joka suunnasta. Onneksi meillä on erinomainen liitto: on kiva olla prolainen ja luottamustehtävissä.

 Liitto on mielestäni vieläkin hiukan aliarvostettu, sen brändiä voisi edelleen kirkastaa. Jalkaa pitäisi saada useamman oven väliin ja olla kaikissa tärkeissä lakivalmisteluissa mukana. Edunvalvonta on pääasia – yksin on vaikea vaikuttaa, mutta yhdessä se onnistuu.

Jalkaa pitäisi saada useamman oven väliin ja olla kaikissa tärkeissä lakivalmisteluissa mukana.

 Edustajiston ja työrukkasen, hallituksen, yhteistyötä olisi hyvä entisestään parantaa. Edustajisto voisi kokoontua useimmin kuin kaksi kertaa vuodessa, vaikka etäyhteyksin. Teams ja Zoom ovat jo monille tuttuja työkaluja.

 Ehdokkaita oli tänä vuonna poikkeuksellisen paljon, 250. Niitä, joita ei tullut valituksi, voisi ottaa myös etänä mukaan. Siellä on sitoutuneita, motivoituneita aktiiveja ja loistavia asiantuntijoita, joiden potentiaalia voisi hyödyntää.

 Pro on kehittynyt ja päässyt monialaisena ammattiliittona vaikuttamaan myös yhteiskunnallisesti, kertoo Riitta Suonpää.

Henkilöstöyhdistys OPRYn puheenjohtaja Riitta Suonpää, Länsi-Suomen OP, finanssisektori

– Olen ollut Pron hallituksessa sen perustamisesta lähtien eli kymmenen vuotta. Tuona aikana Pro on kehittynyt ja päässyt monialaisena ammattiliittona vaikuttamaan myös yhteiskunnallisesti.

Monialainen ja moninainen liitto on aina rikkaampi: sillä on laajempaa näkemystä, vertailupohjaa ja perspektiiviä edunvalvonnan hoitamiseen. Haluan olla mukana vaikuttamassa ja kehittämässä liiton toimintaa.

Edunvalvontaa tapahtuu monella tasolla: arjessa työpaikoilla ja toimijoiden yhteyksissä poliittisiin päättäjiin ja työnantajiin. Työehtosopimusneuvotteluissa paikallinen sopiminen tuntuu olevan vain klisee, silkkaa sanelua työntekijöille. Sitä pitäisi kehittää ja siihen olisi luotava raamit liittotason neuvottelupöydässä.

Meillä finanssialalla palkkatasa-arvo on vielä kaukana ja lasikatto olemassa. Muutosta tarvitaan, kuten yrityskohtaisia palkkaohjelmia.

Etenkin palkkapolitiikka surettaa. Meillä finanssialalla palkkatasa-arvo on vielä kaukana ja lasikatto olemassa. Muutosta tarvitaan, kuten yrityskohtaisia palkkaohjelmia. Työnantajapuoli vaalii palkkasalaisuutta, ja palkkaeroille on vaikea löytää syitä.

Luottamustehtäviä on kertynyt: olen muun muassa pääluottamusmies, puheenjohtajana henkilöstöyhdistyksessä ja Rahoitusalan neuvottelukunnassa sekä jäsenenä STTK:n edustajistossa. Ajankäyttö perustuu priorisointiin. Kun on ollut pitkään ollut mukana, kertyy pohjatietoutta, johon voi muuttuvaa maailmaa perustaa.

Harrastaa voi monia asioita, vaikkapa ay-toimintaa.

 Ihmisten kanssa on mukava tehdä kaikenlaista töissä, luottamustehtävissä ja vapaa-ajalla. Kuorma ei muodostu liian isoksi ja yhdessä saadaan myös parhaita tuloksia. Hyvin valmisteltu, hyvin suunniteltu ja hyvin perusteltu pätee kaikkialla. Ihmiset tekevät liiton, ja nyt laaja-alaisempi liitto on todellinen voimavara. Se tekee toiminnastakin uskottavaa.