Hyppää pääsisältöön

Työaikapankki

Pankit ja raha, talous, säästöpossu taustalla

Työaikapankki

Työaikapankilla tarkoitetaan mahdollisuutta säästää ja yhdistää toisiinsa työaikaa, ansaittuja vapaita tai vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia.

Työaikapankkia voidaan hyödyntää kaikilla aloilla. Useissa työehtosopimuksissa on jo aikaisemmin ollut mahdollisuus sopia työaikapankin käyttöönotosta. Työpaikalla voidaan valita, käytetäänkö työaikalain vai työehtosopimuksen mukaista työaikapankkia.

Työnantaja ja luottamusmies, luottamusvaltuutettu tai muu työntekijöiden edustaja taikka henkilöstö tai henkilöstöryhmä yhdessä saavat sopia kirjallisesti työaikapankin käyttöönotosta. Edustajan tekemä sopimus sitoo niitä työntekijöitä, joita edustaja edustaa. Työntekijä voi kuitenkin olla säästämättä työaikaa työaikapankkiin.

Sovi säästämisrajoista ja siitä, mitä eriä työaikapankkiin siirretään. Näitä voivat olla esim. lisä-, yli-, ilta- ja yötyölisät tai lomaraha. Työaikapankkiin ei kuitenkaan saa siirtää säännölliseltä työajalta maksettavaa palkkaa (paitsi liukuvan työajan saldotunnit), kulukorvauksia tai korvausluonteisia saatavia eikä rahamääräistä etuutta sen jälkeen, kun se on erääntynyt maksettavaksi.

Muista sopia myös työaikapankin lakkauttamisesta ja lakkaamishetkellä työaikapankissa olevien erien korvaamisesta. Jos ette ole työnantajan kanssa sopineet työaikapankin purkumenettelystä, työaikapankkiin säästetty aika on annettava palkallisena vapaana tai korvattava rahana purkamisajankohdan säännöllisen työajan kokonaispalkan perusteella.

Sovi myös vapaan käyttämisen periaatteista ja menettelytavoista, joilla työaikapankkiin säästettyä aikaa pidetään vapaana. Voit sopia esimerkiksi siitä, että vapaat käytetään kesäloman yhteydessä tai muuna työnantajan toiminnan kannalta kiireettömänä aikana.

Työaikapankkiin voidaan siirtää lisä- ja ylityötunteja sekä liukuvaan työaikajärjestelmään kertyneitä saldotunteja (enintään 60 tuntia neljän kuukauden seurantajakson aikana). Pankkiin voidaan siirtää myös lakiin tai sopimukseen perustuvia raha­määräisiä etuuksia sen jälkeen, kun ne on ensin muutettu aikamääräisiksi (esimerkiksi lisä- ja ylityöstä tai varalla­olosta maksettavat korvaukset, lomaraha ja erilaiset lisät).

Työaikapankkiin ei voida siirtää säännöllisen työajan tunteja eikä kulukorvauksia. Pankkiin ei voida siirtää myöskään rahamääräistä etuutta sen jälkeen, kun se on erääntynyt maksettavaksi (esimerkiksi matkakustannusten korvaukset sekä vuosilomalaissa tarkoitettu säästövapaa).

Työaikapankkiin säästettävä työaikakertymä ei saa kalenterivuoden aikana kasvaa yli 180 tunnilla. Vertailu on tehtävä edellisen kalenterivuoden lopun saldotilanteeseen. Työaikapankissa voi olla kaikkiaan säästettynä enintään työntekijän kuuden kuukauden säännöllistä työaikaa vastaava määrä.

Sinulla on aina halutessaan oikeus saada työaikapankkiin kertynyttä vapaata vähintään kaksi viikkoa vuodessa. Mikäli työaikapankkiin on säästetty vapaata yli 10 viikkoa, työntekijällä on halutessaan oikeus saada vapaata vähintään yksi viidesosaa työaikapankin kertymästä. Työnantajan vaatimuksestasi annettava vapaa seuraavan kuuden kuukauden aikana. Jos työnantaja määrää vapaan ajankohdan, sinulla on vapaan pitämisen sijasta oikeus vaatia korvauksen suorittamista rahassa.

Jos sairastut ennen kuin pankkivapaa on alkanut, katsotaan poissaolon johtuvan sairastumisesta. Mikäli sairastut pankkivapaan aikana, vapaa kuluu, eikä siirry myöhemmin pidettäväksi. Tästä voidaan ja kannattaakin sopia työaikapankkia koskevassa sopimuksessa toisin. Työehtosopimusten työaikapankkisäännöksissä on vaihtelevia määräyksiä asiasta.

Mietitkö vielä, miten edetä?

Jäsenenä käytössäsi ovat kaikki asiantuntijamme.

Ota meihin yhteyttä, autamme mielellämme!

Liity jäseneksemme jo tänään!

Saat kaikki edut ja palvelut käyttöösi.

Jäsenyys sisältää ansiosidonnaisen työttömyysturvan.