Hyppää pääsisältöön

”Aktiivisuus Pron toiminnassa on opettanut puolustamaan itseäni – enää en istu hiljaa”

Astrid Ingers-Nordberg
KirjoittanutMichaela von Kügelgen
KuvaUlla Nisonen
Astrid Ingers-Nordberg
Hyvän yhteisön lisäksi Ammattiliitto Pron jäsenyys on tuonut mukanaan monia arvokkaita etuja. Pron jäsen Astrid Ingers-Nordberg arvostaa erityisesti parempia työttömyyskorvauksia ja hyvää vakuutusta.

Syksyllä 1974 silloin 18-vuotias Astrid Ingers-Nordberg aloitti ensimmäisessä työpaikassaan Oy Anders Lassfolk Ab:ssä. Yrityksen kaikki työntekijät kuuluivat ammattiliittoon, ja myös häntä neuvottiin liittymään. 

– Liityin ja olen pysynyt mukana siitä lähtien.

Ingers-Nordbergin työuran aikana Ammattiliitto Pro on vaihtanut nimeään kolme kertaa. Tulevia nimenmuutoksia hän tuskin kokee, hän jää nimittäin eläkkeelle vuoden 2024 lopussa.

Uransa aikana hän on tehnyt pääasiassa toimistotöitä, mutta myös asiakaspalvelua ja kirjastotöitä.

– Olen nauttinut alani työtehtävistä, mutta kahdesti minulta ovat työt loppuneet taloudellisen tilanteen vuoksi. 1990-luvulla oli aika rankkaa, Ingers-Nordberg sanoo.

Varsinkin työttömyysjaksojen aikana hän on ollut kiitollinen siitä, että on kuulunut ammattiliittoon.

– Olen saanut korkeampaa työttömyyspäivärahaa kuin mitä Kela maksaisi – ja olen ollut paljon työttömänä. Onneksi minun ei ole tarvinnut käyttää oikeusturvaa, joka auttaa, jos työntekijä irtisanotaan ilman pätevää syytä. 

Kaiken kaikkiaan Ingers-Nordberg kuvailee Pron jäsenetuja kullanarvoisiksi. Erityisen kiitollinen hän on ollut vakuutuksesta.

Uusia ystäviä ja oppeja

Ammattiliitto Prosta on ollut Astrid Ingers-Nordbergille paljon hyötyä läpi uran. Aikuisiällä käydyn kaupallisen koulutuksen yhteydessä hän kuitenkin huomasi, että monet koulutukseen osallistuneista nuorista eivät tienneet mitään ammattiyhdistyksistä. 

Hänellä onkin selkeä neuvo, miten ammattiyhdistysliike voidaan pitää merkityksellisenä myös tulevaisuudessa:

– Ammattiliittojen pitäisi mennä kouluihin kertomaan ihmisille olemassaolostaan. Ja työpaikoilla pitäisi kertoa ammattiliitosta aina uuden työntekijän aloittaessa.

Ingers-Nordberg korostaa, että ammattiliitot todella vaikuttavat jäsentensä elämään – etenkin jos jäsen jää työttömäksi tai joutuu kiistaan työnantajansa kanssa. 

Ammattiliiton ansiosta on myös jo saavutettuja etuja, joita monet pitävät itsestäänselvyyksinä, mutta joiden puolesta liitto edelleen jatkaa taistelua.

– Ilman ammattiliittoja menettäisimme nykyiset edut, kuten lomat. Tämän ajatuksen pitäisi ainakin herättää ihmisiä.

Sen lisäksi, että Pro on tarjonnut palkitsevaa työtä yhteisen hyvän vuoksi, on Ingers-Nordberg myös tutustunut ihmisiin ympäri Suomea omien aktiivisten vuosien aikana.

– Minusta on tullut ulospäinsuuntautuneempi. En voi sanoa aikaisemmin olleeni ujo hiiri, mutta nyt olen isompi hiiri ja minulla on laajempi tuttavapiiri.

Jakobstadsnejdens Tjänstemän Pro rf 727:n puheenjohtajana Ingers-Nordberg oli yhteydessä liittoon sekä omien asioidensa tiimoilta että välittämällä jäsenten kysymyksiä liitolle.

– Aktiivisuus Pron toiminnassa on opettanut puolustamaan itseäni – enää en istu hiljaa, Astrid Ingers-Nordberg sanoo.

Aktiivisuus on kannattanut

Astrid Ingers-Nordbergin aktiivisuus Prossa alkoi osallistumalla tapahtumiin ja koulutuksiin, joissa hän vähitellen tutustui aktiivijäseniin. 

Oltuaan mukana jonkin aikaa hänestäkin tuli liiton aktiivi. Vuonna 2002 hänestä tuli Jakobstadsnejdens Tjänstemän Pro rf 727:n hallituksen jäsen. Hallitustehtävät päättyivät vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin hänen oltuaan puheenjohtaja vuosina 2003–2022 ja tiedotussihteerinä vuosina 2004–2022.

– Ensimmäisen hallitusvuoteni jälkeen puheenjohtaja jätti tehtävänsä, ja muut hallituksen jäsenet katsoivat minua ja sanoivat ”tämä on sinun tehtäväsi”. Sen jälkeen kaikki on sujunut rutiinilla.

Ingers-Nordberg on toiminut myös Jakobstadsnejdens Tjänstemänin jäsensihteerinä vuosina 2017–2022 ja Svenska sektionenin (Svenskt Forumin edeltäjä) hallituksen jäsenenä vuosina 2006–2010.

Vaikka hän on ollut intohimoisesti mukana ammattiyhdistysliikkeessä, on hän huomannut liekin sammuneen monilla muilla. Puheenjohtajuuden kahden vuosikymmenen aikana uusien ammattiyhdistysliikkeen aktiivien houkuttelemisesta tuli entistä vaikeampaa.

– Tullessani hallitukseen meitä oli yhdeksän, ja lähtiessäni meitä oli enää viisi. Kiinnostus liittoa kohtaan on vähentynyt. Siksi kerron nuorille liitosta ja sen eduista, Ingers-Nordberg sanoo.