Hyppää pääsisältöön

Atria teki hyvän tuloksen ja aloittaa yt-neuvottelut

Elintarvikeyhtiö Atria kohensi liikevoittoaan. Osan tuloksesta tekivät Kuopiosta irtisanotut. Nyt Atria aloittaa yt-neuvottelut Karkkilan tuotannon sulkemiseksi. - On vaikea ymmärtää yt-neuvottelujen taloudellinen peruste, kun tulos on hyvä, sanoo toimihenkilöiden luottamusmies.

Pro Uutiset/Katja Palhus

Elintarvikeyhtiö Atria-konsernin vuoden 2012 liikevaihto oli 1 344 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 42 miljoonaa euroa vuoteen 2011 verrattuna. Liikevoitto kasvoi huikeasti 30 miljoonaan euroon aiemmasta 8 miljoonasta eurosta.

Osa tuloksesta tuli Kuopiosta, jossa Atria sulki teurastamon ja lopetti lihanleikkuun tammikuussa 2013. Samalla hävisi työpaikka lähes 200 henkilöltä.
Toistakymmentä vuotta toimihenkilöiden luottamusmiehenä Kuopiossa toiminut Tyyne Hirvonen luki Atrian tuloksesta aamulla.

- Mietin, että tulos on hyvä ja silti meillä on juuri käyty yt-neuvottelut tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Yt-laki kaipaisi selkeyttämistä. Nythän riittää, että toinen syistä toteutuu, Hirvonen toteaa.

Atria tiedotti tänään siirtävänsä Karkkilan valmisruokatuotannon muihin tuotantoyksiköihin. Yritys aloittaa 32 henkilöä koskevat yt-neuvottelut Karkkilan tuotantolaitoksen sulkemiseksi.

Mitä tapahtui Kuopion atrialaisille?
Kuopion teurastamon ja lihanleikkuun lakkauttaminen tammikuussa 2013 koski kaikkiaan 185 henkilöä. Toimihenkilöistä yt-neuvottelujen piirissä oli 18 ja heistä työnsä menetti kolme. Työntekijöitä irtisanottiin 166. Noin kymmenen työntekijää siirtyi työn perässä Kauhajoelle ja Nurmoon, sillä Atria on jo vuosia keskittänyt toimintojaan Pohjanmaalle.
- Osa irtisanotuista on saanut uuden työpaikan, eläkkeen tai koulutuspaikan, luottamusmies Hirvonen kertoo.

Kuopiossa Ely-keskus hoiti aktiivisesti irtisanottujen asiaa. Lisäksi ulkopuolinen luotsi järjesteli uudelleenkoulutusta ja työkokeiluja. Luotsitoiminnan kautta löytyi koulutuspaikka useille irtisanotuille. Osa lähti kuljetusalalle, osa meni prosessikoulutukseen, jossa on taustalla työnantaja ja mahdollisuus työllistyä.

Tyyne Hirvonen ollut työskennellyt samalla työnantajalla 37 vuotta, vaikka yrityksen nimi on välillä vaihtunut.
- Talo on ottanut nyt aiempaa paremmin vastuuta irtisanomisista. Alle 30 henkilöä ei ole löytänyt paikkaansa vaan on jäänyt työttömäksi.

Lemmikkiruokatehdas jää Kuopioon
Atrian lemmikkiruokateollisuus jää näillä näkymin Kuopioon. Atria osti HKScan Finland Oy:ltä kaikki lemmikkieläinruokia valmistavan Best-In Oy:n osakkeet. Atrialaisten työpaikkojen määrä Kuopiossa putoaa murto-osaan entisestä, sillä lemmikkiruokayritys työllistää vain 19 henkilöä.

Atrian kestomakkaratuotanto siirtyy Kuopiosta syksyllä 2013 Tanskaan. Kuopion tuotantolaitoksella työskenteleville tarjotaan mahdollisuus siirtyä yhtiön muihin yksiköihin.
- Olisin toivonut että lihanleikkuu, teurastamo ja teollisuustyöpaikat olisivat säilyneet Kuopiossa, mutta johdon päätökset ovat nämä, luottamusmies Hirvonen sanoo.

Atrian toimipisteet sijaitsevat Karkkilassa, Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella ja Forssassa.