Ammatillisen edunvalvonnan juuret ulottuvat vuonna 1879 annettuun asetukseen elinkeinovapaudesta.

Euroopassa vallitsevaan liberalismiin ja voimakkaaseen teollistumiseen pohjautuva uudistus avasi ovet suurelle muuttoliikkeelle, jonka seurauksena väestöä saapui maaseuduilta kaupunkeihin teollisuuden työpaikkojen perässä. Työllistyminen oli pakollista, sillä irtolaislain perusteella työtön kaupunkilainen määrättiin pakkotyöhön.

Työpäivät olivat 12–14-tuntisia, työtapaturmia sattui paljon ja lapsityövoiman käyttö oli yleistä.

Teollistumista ja sen tuomaa vaurautta varjostivat työntekijöiden kehnot olo. Työpäivät olivat 12–14-tuntisia, työtapaturmia sattui paljon ja lapsityövoiman käyttö oli yleistä. Uskotaan, että työpaikoilla tapahtunut ryypiskely lisäsi osaltaan onnettomuuksien määrää.

Työväenyhdistykset työvoimaa sivistämään

Venäjän vallan alla elänyt työväki ei juuri tiennyt edunvalvonnasta tai sosiaalidemokratiasta. Sen sijaan tehtaiden johtajat ja omistajat olivat hyvin perillä Euroopassa voimaansa kasvattavasta marxismista. Luokkaristiriitojen kärjistymisen pelossa perustettiin porvarillisia työväenyhdistyksiä työntekijöiden sivistämiseksi.

Porvari Julius von Wright perusti Suomen ensimmäisen työväenyhdistyksen Helsinkiin vuonna 1883. Seuraavat työväenyhdistykset nousivat Vaasaan, Ouluun, Poriin, Savonlinnaan, Tampereelle sekä Turkuun. Vuonna 1895 Suomessa oli yli 30 työväenyhdistystä, jotka loivat pohjan sosialistiselle työväenliikkeelle.

Toimihenkilöiden ensimmäiset yhdistykset perustettiin sata vuotta sitten.