Hyppää pääsisältöön

Jäsenkoulutuksesta tukea talouden hallintaan

Nainen pohtii tiukkaa taloustilannettaan.
KirjoittanutJenni Meronen
Nainen pohtii tiukkaa taloustilannettaan.
Miten saada rahat riittämään, kun talous on tiukoilla ja laskupino kasvaa? Pron jäsenkoulutus tarjoaa käytännön vinkkejä oman talouden suunnitteluun ja seurantaan.

Monen suomalaisen talous on tällä hetkellä tiukalla. Esimerkiksi sosiaaliturvan leikkaukset, kiristynyt työllisyystilanne ja hintojen nousu pakottavat seuraamaan omaa kulutusta entistä tarkemmin.

– Omien taloustaitojen vahvistaminen tuo itseluottamusta siihen, että pärjää omassa arjessaan ja myös tiukoissa taloudellisissa tilanteissa, Kuluttajaliiton viestintäassistentti, Taloustube-hankkeen projektikoordinaattori Ronja Bruun kertoo.

Bruun on kouluttajana Rahat riittämään: käytännön neuvoja ja tukea oman talouden hallintaan -jäsenkoulutuksessa. Se on verkossa tiistaina 26.11. kello 17.00–18.00.

Elämän murrosvaiheissa oltava tarkkana

Bruunin mukaan koulutuksen tarjoamista arjen perusvinkeistä on hyötyä kaikille, joilla on tällä hetkellä taloudellisesti tiukkaa. Erityisesti koulutus on kuitenkin suunnattu nuorille aikuisille. He ovat myös Kuluttajaliiton Taloustube-hankkeen kohderyhmä.

– Nuorilla on paljon haasteita tällä hetkellä päästä työelämään. Sosiaaliturvan heikentyminen ajaa monet etsimään halvempaa asuntoa ja miettimään, mihin rahat riittävät. Lisäksi sosiaalinen media tarjoaa paljon mielikuvia siitä, mikä on tavallista kuluttamista, Bruun sanoo.

Myös aikuisten taloustaidoissa voi olla puutteita, jos lapsuudenkodissa ei opetettu rahankäyttöä.

– Sitä voi kuitenkin opetella myös myöhemmässä elämässä, Bruun kannustaa.

Elämän murrosvaiheet ovat yksi yleisimmistä talouden kompastuskivistä. Jos esimerkiksi työttömyys yllättää, ei uudessa elämäntilanteessa ei pystykään kuluttamaan kuten ennen.

– Silloin on tärkeää seurata omaa taloutta ja tarkastella omia tuloja ja menoja. Taloudenhallinta lähtee perusjutuista, kuten suunnitelmallisuudesta, Bruun sanoo.

Tiukassa rahatilanteessa monet saattavat turvautua pikavippeihin ja muihin kulutusluottoihin, jotka ajavat talouden helposti solmuun. Siksi luoton ottamista on aina harkittava tarkoin ja sen ehtoihin tutustuttava huolella.

Älä jää yksin rahahuolien kanssa

Mitä vähemmän rahaa on käytössä, sitä tärkeämpää sen hallinnoiminen on. Joskus voi kuitenkin löytää itsensä tilanteesta, jossa talouden suunnittelu on kunnossa ja kaikesta mahdollisesta on jo nipistetty, mutta rahat eivät silti riitä.

– Se ei ole välttämättä oma vika, eikä siitä kannata itseään soimata, Bruun sanoo.

Vaikeassa tilanteessa tärkeintä on, ettei ongelmia jää hautomaan yksin. Jos laskuja ei pysty maksamaan, tulee laskuttajaan ottaa yhteyttä ajoissa. Myös velkaneuvontaan kannattaa olla yhteydessä ennen, kuin tilanne äityy todella pahaksi.

Rahasta ja sen puutteesta puhutaan Suomessa entistä avoimemmin. Esimerkiksi maksuhäiriömerkintä ei ole enää samanlainen häpeän aihe kuin aiemmin.

– Vaikka maksuhäiriömerkintä vaikuttaa elämään monin tavoin ja vaikeuttaa esimerkiksi vakuutuksen ottamista, on silläkin oma tehtävänsä. Kun henkilöllä on maksuhäiriömerkintä, hän ei saa enää vakuudetonta lainaa eli kulutusluottoa. Merkintä voi siis katkaista velkakierteen, Bruun sanoo.

Kun esimerkiksi somevaikuttajat puhuvat avoimesti budjetistaan ja omista veloistaan selviytymisestä, hälvenevät aiheeseen liittyvät tabut. Samalla yhä useampi voi rohkaistua hakemaan tilanteeseensa apua.

– Keskustelu saattaa tosin ottaa takapakkia siinä mielessä, että tämänhetkinen taloustilanne ja poliittinen tapa, millä puhutaan esimerkiksi työttömistä, on aika tiukka. Se voi vaikuttaa siihen, miten suhtaudutaan ihmisiin, joilla on taloudellisia haasteita, Bruun harmittelee.