Kokoomus hakee ratkaisuja tekoälyn tuomaan työelämän murrokseen
Pääministeripuolue kokoomuksen tavoiteohjelma ulottuu pitkälle 2040-luvulle. Ohjelma korostaa työmarkkinoiden joustavoittamista, sekä yritysten edellytyksiä kasvaa ja työllistää. Samalla tavoitteena on pidentää ja parantaa työuria vahvistamalla työkykyä, työterveyttä ja kannustimia jatkaa työelämässä.
Ohjelmassa tunnistetaan työelämän tasa-arvohaasteet ja halutaan edistää työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Ratkaisuiksi esitetään monia keinoja, esimerkiksi perhevapaiden tasaisempaa jakautumista ja määräaikaisten työsuhteiden ketjuttamisen rajoittamista. Kokoomus tunnistaa myös tekoälyn vaikutukset työelämään ja korostaa osaamisen ennakointia sekä uusia uudelleenkouluttautumisen väyliä.
SDP nostaa esiin työssä jaksamisen ja psykososiaalisen kuormituksen
SDP:n tuoreessa poliittisessa ohjelmassa tavoitteena on parantaa työelämän laatua lisäämällä työhyvinvointia, vahvistamalla työntekijöiden turvaa sekä puuttumalla epäkohtiin, kuten työelämän epävarmuuteen. Työhyvinvointi nähdään yhtenä keinona vahvistaa tuottavuutta, ja pitkän aikavälin tavoitteena on työajan lyhentäminen. Ohjelmassa tunnistetaan työelämän rakennemuutokset ja niihin liittyvät riskit, kuten määräaikaisten työsuhteiden yleisyys ja ketjuttaminen, joihin halutaan puuttua nykyistä järeämmin.
SDP nostaa esiin työssä jaksamisen ja psykososiaalisen kuormituksen sekä korostaa digitaalisen työn pelisääntöjä, työn ja vapaa-ajan erottamista ja työuupumuksen määrittelyä sairaudeksi.
Vihreät huomioisi ihmisten ja työnteon muotojen kirjon nykyistä monipuolisemmin
Vihreiden näkökulma on, että kokoaikatyön ohella osa-aikatyö, keikkatyö ja kaikki muukin kokoaikaista työtä pienempi työ on arvokasta, kuten myös vapaaehtoistyö. Puolue haluaa uudistaa sosiaaliturvaa joustavammaksi ja edetä pitkällä aikavälillä kohti perustuloa.
Vihreät haluaa lisätä työelämän joustavuutta ja tukea jaksamista esimerkiksi lyhyemmällä työajalla ja mahdollistamalla joustotyöajasta sopimisen työehtosopimuksissa. Puolue vahvistaisi psykososiaalisen kuormituksen ehkäisyä, tukisi mielenterveyskuntoutujien työssä pysymistä ja valmistelisi työelämäuudistukset kolmikantaisesti.
Keskusta ohjaisi sosiaaliturvaa nuorten työllistämiseen
Keskusta haluaa vahvistaa yhdessä sopimisen kulttuuria työmarkkinoilla ja uskoo työelämään liittyvän lainsäädännön hoituvan parhaiten työmarkkinaosapuolten ja valtion vuoropuhelussa.
Puolue toivoo etätyön monipaikkaisuuden lisäävän maakuntien elinvoimaa. Joustavammilla työajoilla luodaan perheystävällisempää työpaikkakulttuuria ja perhevapaiden kustannukset tulisi jakaa tasaisemmin työnantajien kesken. Keskusta lupaa nuorille valmistuville jopa työtakuuta, jossa sosiaaliturvaa ohjattaisiin nuorten työllistämiseen. Keskusta helpottaisi eläkeläisten osallistumista työmarkkinoille ja edistäisi maahanmuuttajien työelämään pääsyä.
Ansiosidonnaiseen sosiaaliturvaan keskustalaiset laittaisivat katon 4 000 € tuloista ylöspäin. Paikallinen sopiminen ulotettaisiin jopa yhden työntekijän yrityksiin ja työnantajamaksut poistettaisiin harvaan asuttujen alueiden aloittavilta yrityksiltä.
Neljän puoluekokouksen perusteella työelämän rakennemuutokset ja hyvinvointi on noussut laajasti poliittiselle agendalle, mutta painotuksissa on eroja. Yhteistä on kuitenkin se, että, digitalisaatio, tekoäly, työn tekemisen tapojen muutos sekä pienevä työikäisten määrä pakottavat kaikki puolueet etsimään uusia vastauksia työelämän kestävyyteen ja työssä jaksamiseen.