Pro Uutiset/Katja Palhus
Pisimpään Nokian Salon tehtaalla työskennelleet ovat saamassa potkut heikommilla ehdoilla kuin helmikuussa irtisanotut.
– Nokian on kannettava yhteiskuntavastuunsa. Irtisanomispakettien sisältö ei saa heikentyä, toteaa puheenjohtaja Antti Rinne Ammattiliitto Prosta.
Helmikuussa Nokian korvaus irtisanoutumisesta oli enimmillään 15 kuukauden palkan suuruinen ja korvauksen voivat saada yritystä 15 vuotta palvelleet. Keväällä työntekijöillä oli myös kahden kuukauden palkallinen aika harkita ratkaisuaan ilman työvelvoitetta.
Nyt Nokia tarjoaa enimmillään 12 kuukauden palkan suuruista irtisanoutumiskorvausta, eikä kahden kuukauden harkinta-aikaa enää noudateta. Yli 15 vuotta Salossa työskennelleet häviävät siis jopa viiden kuukauden palkkaa vastaavan summan.
Osa metallin tuotannon väestä toi esiin kantansa Nokian nyt tarjoamaan tukipakettiin ja marssi eilen maanantaina ulos työpaikalta vuorokaudeksi. Ulosmarssiin ei osallistunut toimihenkilöitä.
Salossa työskentelee edelleen henkilöitä, jotka irtisanottiin helmikuussa.
– Henkilöstö kokee kohtelun eriarvoisena ja tunnelmat tehtaalla ovat hyvin pettyneet, kertoo sopimusalavastaava Roni Jokinen Ammattiliitto Prosta.
Helmikuussa 2012 käytyjen neuvotteluiden aikana Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop erikseen vakuutti, että Salo on Nokialle merkittävä tukijalka ja että myös tuotannollinen toiminta Salossa jatkuu.
Nokia ilmoitti torstaina 14. kesäkuuta 10 000 työntekijän leikkauksista. Suomessa potkut saa 3 700 nokialaista ja Salon matkapuhelintehdas suljetaan kokonaan. Nokian Salon tehtaalla työskentelee 850 henkilöä, joista 700 henkilöä tuotannossa ja 150 tukitoiminnoissa.
Henkilöstöleikkaukset kuuluvat Suomen suurimpiin.