Hyppää pääsisältöön

Pro vauhdittaa Digitan työehtosopimusneuvotteluja ylityökiellolla

ihminen pimeässä
ihminen pimeässä
Ammattiliitto Pro on julistanut Digitaa koskevan yli- ja lisätyökiellon sekä työaikasaldojen kerryttämisen kiellon. Kielto koskee myös vapaa-ajalla työasioissa matkustamista sekä varallaoloa ja päivystystä. Kielto alkaa 12. huhtikuuta klo 8.00 ja on voimassa toistaiseksi.

Ammattiliitto Pro ja Palvelualan työnantajat Palta ovat neuvotelleet Digitan työehtosopimuksesta helmikuusta lähtien. Yleensä liitot sopivat neuvotteluaikataulusta hyvissä ajoin, mutta Digitan tes-neuvottelut saatiin käyntiin vasta, kun Pro oli erityisesti vaatinut niitä. Neuvottelupöydässä on istuttu sen jälkeen jo yhdeksän kertaa ja työehtosopimuksen voimassaolokin päättyi jo 28. helmikuuta 2025.

Digitassa on päätetty merkittävistä yhtiötä koskevista muutoksista, jotka uhkaavat heikentää digitalaisten työehtoja.

– Digita on pitänyt muutokset pimennossa henkilöstöltä mahdollisimman pitkään ja tällä ajanut neuvotteluaikataulun sellaiseksi, että muutosten arvioinnille ja käsittelylle yhteistyössä ei ole jäänyt riittävää aikaa, Pron sopimusalavastaava Mikko Honkanen kertoo.

Digitan valmistelemat toimet nykyisen yhtiön toiminnan lopettamisesta ja jakautumisesta kahteen uuteen yhtiöön ovat niin laajoja, että niitä on täytynyt valmistella jo pitkään.

– Tästä huolimatta tulevista muutoksista ei ole kerrottu mitään yhtiön luottamusmiehille. Vielä joulukuussa johto ilmoitti, ettei mitään muutosta ole tulossa, Honkanen jatkaa.

Työehtosopimusneuvottelut päättyivät tuloksettomina 8. huhtikuuta. Pro ja Digitan luottamusmiehet ovat osoittaneet huomattavaa vastaantuloa yhtiön vaatimuksiin, mutta mikään ei tunnu riittävän.

Pron jäsenet huolehtivat Digitassa muun muassa huoltovarmuudelle tärkeistä tietoliikenneverkoista ja yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisistä tv- ja radioverkoista.