Työntekijäpuoli antoi palkankorotusesityksensä viime viikon lopulla. Esitys pohjautuu aiemman työehtosopimuksen kirjaukseen siitä, että perusteetonta palkkaeroa kavennetaan julkisen sektorin vastaaviin tehtäviin verrattuna.
Tavoitteena on löytää ratkaisu, joka parantaa kaikkien yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelevien työehtoja ja palkkoja.
- Tekstitavoitteista tai palkankorotuksista ei ole päästy vielä yhteisymmärrykseen. Näkemykset ovat edelleen kaukana toisistaan, sopimusalavastaava Jukka Hämäläinen sanoo.
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus päättyi vuodenvaihteessa, ja 1. tammikuuta alkoi sopimukseton tila. Sen aikana työehdot, kuten palkat ja lomat, pysyvät ennallaan. Päättyneen työehtosopimuksen ja siihen perustuvien paikallisten sopimusten ehtoja noudatetaan, kunnes uusi sopimus on tehty.
Sopimuksettoman tilan aikana uusia työehtosopimukseen pohjautuvia paikallisia sopimuksia ei tehdä eikä omaan työsopimukseen pidä sopia muutoksia.
Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 henkilöä. He työskentelevät muun muassa yksityisissä vanhusten ja vammaisten asumispalveluissa, ensi- ja turvakodeissa, kotipalveluissa sekä erilaisissa sosiaali- ja terveysjärjestöissä.
Työntekijäpuolta neuvotteluissa edustavat Talentia, JHL, Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote sekä Sosiaalipalvelualan allianssi, johon kuuluvat Ammattiliitto Pro, Jyty ja Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL. Ammattiliitto Pron neuvottelijana toimii sopimusalavastaava Jukka Hämäläinen. Työnantajapuolta edustaa Hyvinvointiala HALI.
Tiedotamme neuvottelujen etenemisestä verkkosivuillamme.