Tiivistelmä
- Pro vaatii seuraavaa hallitusta nostamaan työllisyysasteen 80 prosenttiin ja pitämään kiinni kunnianhimoisista ilmastotavoitteista.
- Kyselyt osoittavat, että suuri enemmistö suomalaisista toivoo tehokkaampia toimia työttömyyden vähentämiseksi ja työllisyyden vahvistamiseksi.
- Pro ja asiantuntijat korostavat vihreän teollisuuden tarjoavan Suomessa mahdollisuuksia työpaikkojen lisäämiseen sekä ilmastokriisin ja fossiiliriippuvuuden vähentämiseen.
- Suomen vahvuudet puhtaan energian saatavuudessa ja teknologisessa osaamisessa tulee hyödyntää täysimääräisesti uuden teollisuuspolitiikan ja työmarkkinoiden vakauden turvaamiseksi.
Tuoreiden kyselytulosten mukaan lähes 85 % suomalaisista toivoo, että seuraava hallitus vähentäisi työttömyyttä ja vahvistaisi työllisyyttä nykyistä hallitusta paremmin. Ammattiliitto Pro korostaa, että vihreä teollisuus tarjoaa Suomelle keinon vahvistaa työllisyyttä ja torjua ilmastokriisiä. Samalla se vahvistaa turvallisuutta ja huoltovarmuutta.
– Työttömyys ja ilmastokriisi ovat polttavia ongelmia, joihin suomalaiset haluavat ratkaisuja. Sekä nykyisen että aiempien hallitusten helmasynti on kuitenkin ollut hitaus toimeenpanossa, ja siksi vihreä kasvupoliittinen strategia toimenpiteineen tulee kirjata suoraan hallitusohjelmaan ja toimeenpanna rivakasti, Pron puheenjohtaja Niko Simola vaatii.
Myös brysseliläisen Strategic Perspectives -ajatushautomon perustaja ja toiminnanjohtaja Linda Kalcher nostaa esiin, että kunnianhimoisella teollisuusstrategialla Eurooppaan voitaisiin luoda kaksi miljoonaa uutta työpaikkaa vuoteen 2040 mennessä. Pron vihreää teollisuuspolitiikkaa käsitelleessä Reilu vihreä siirtymä -seminaarissa puhunut Kalcher korosti siirtymän olevan myös taloudellinen välttämättömyys: arvioiden mukaan kaasun, öljyn ja kivihiilen tuontia ja siihen liittyviä kustannuksia voitaisiin vähentää kahdella kolmasosalla, jos puolet Euroopan taloudesta sähköistettäisiin vuoteen 2040 mennessä.
– Suomen lähtökohdat vihreään siirtymään ovat vahvat: meillä on runsaasti puhdasta energiaa ja korkeatasoista teknologista osaamista. Nyt nämä vahvuudet on saatava konkreettiseen käyttöön ja muistettava vakaiden työmarkkinoiden merkitys. Samalla Suomi vähentää riippuvuuttaan fossiilisesta tuontienergiasta ja vahvistaa omavaraisuuttaan alati muuttuvassa geopoliittisessa tilanteessa, Pron Simola päättää.
Miten Suomi voittaa kilpailun puhtaista investoinneista? Ammattiliitto Pron ja eduskunnan energiaremonttityöryhmän yhteistyössä järjestämä Reilu vihreä siirtymä -tilaisuus kokosi 4.11. eduskunnan Pikkuparlamenttiin asiantuntijoita ja päättäjiä pohtimaan vihreän teollisuuden mahdollisuuksia. Strategic Perspectives -ajatushautomon perustaja Linda Kalcher avasi vihreän siirtymän taloudellista ja geopoliittista merkitystä. Pro esitteli keinoja, joilla puhdas energia ja vähäpäästöiset ratkaisut muutetaan Suomessa investoinneiksi, työpaikoiksi ja kestäväksi kasvuksi.
Pron eduskuntavaalitavoitteisiin voi tutustua täällä.