Hyppää pääsisältöön

Tekoäly on hyvä apua arjessa, mutta ei ihmelääke tuottavuuteen

Kuvituskuva
KuvaAdobe Stock
Kuvituskuva
Tutkimus antaa viitteitä siitä, mihin tekoälyä kannattaa käyttää ja mitkä ovat sen rajoitteet. 

Työterveyslaitoksen (TTL) tuoreessa tutkimuksessa on kartoitettu generatiivisen tekoälyn (GAI) käyttöä finanssialalla ja sen tuomaa asiantuntijatyön muutosta.  

– Tutkimuksen perusteella GAI:n käyttö on finanssialalla laajaa ja vakiintunutta. Rahoitusalalla yksittäisistä työntekijöistä 90 prosenttia ilmoitti tutkimuksessa käyttävänsä GAI-sovelluksia oman työn tukena ja vakuutusalalla  95 prosenttia. ’Ei kosketa meitä’ -ajattelu loistaa nykyään käytännössä poissaolollaan, Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Kirsi Yli-Kaitala kuvailee. 

Generatiivisen tekoälyn tuomat muutokset heijastuvat lähes kaikkiin asiantuntijatehtäviin. Se vaikuttaa niin analytiikkaan, viestintään, taustatoimintoihin, asiakasrajapintaan, complianceen kuin HR-tehtäviin. Tekoälyn käytön laajentuessa yleistyvät myös tilanteet, joihin ei löydy tukea vanhoista ohjeista. Tutkimus nostaa esiin tarvetta päivitetyille pelisäännöille.  

– Uudet työkalut tuovat työntekijöiden eteen säännöllisesti tilanteita, joihin tarvitaan selkeyttämistä: esimerkiksi mitä dataa saa käyttää, miten tuotokset varmistetaan ja kuka vastaa lopputuloksesta, Yli-Kaitala luettelee. 

Henkilöstö mukaan  

Osaamisen kehittäminen on noussut kriittiseksi kysymykseksi. Valtaosa kokee tarvitsevansa uutta osaamista, ja merkittävä osa vastaajista kokee, ettei ole saanut riittävästi koulutusta. 

– Osa generatiiviseen tekoälyyn liittyvistä huolista liittyy kuormituksen kasvuun, työn rytmiin ja jatkuvaan tarkistamisvastuuseen. Tutkimus osoittaa, että sekä panostusta osaamisen kehittämiseen että työnantajan ja henkilöstön edustajien väliseen vuoropuheluun tarvitaan nykyistä enemmän, kun generatiivisen tekoälyn käyttö laajenee, Ammattiliitto Pron finanssisektorin johtaja Antti Hakala toteaa.  
 
Hän korostaa, että uusien teknologioiden käytössä paras kilpailukykyhyöty saadaan osallistamalla henkilöstö muutokseen täysimääräisesti. 
 
Finanssialan asiantuntijoita askarruttavat tekoälyn tuottamien lopputulosten luotettavuus ja laatu. 

– Tutkimuksessa generatiiviseen tekoälyyn liittyvinä riskeinä mainittiin virheiden mahdollisuus. Varovaisuus onkin aina viisautta, sillä liiallinen luottamus voi kostautua kaiken kanssa, myös generatiivisen tekoälyn. Kriittinen arviointikyky ja laadunvarmistus korostuvat kaikissa rooleissa. Toimihenkilöiltä edellytetään yhä enemmän kykyä arvioida, tarkistaa ja vastata tekoälyn tuotoksista, toteaa Ylemmät toimihenkilöt YTN:n sopimusalavastaava Kosti Hyyppä

Hyödyt ovat konkretisoituneet  

Generatiivisen tekoälyn tärkeimpiä hyötyjä finanssialalle ovat ajansäästö, työn sujuvoittaminen ja laadun paraneminen. Tutkimuksen perusteella generatiiviseen tekoälyyn liittyviä tuottavuusodotuksia tarkastellaan maltillisesti. Rahoitusalalla 66 prosenttia vastaajista arvioi tekoälyn vaikuttavan työn tuottavuuteen erittäin tai melko positiivisesti seuraavan 2–3 vuoden aikana. Vakuutusalalla näin vastaa 78 prosenttia. 

– Generatiivista tekoälyä ei nähdä tuottavuuden mullistavana ihmepillerinä. Sen sijaan rutiinitehtävien uskotaan vähenevän ja asiantuntijatyölle jäävän enemmän aikaa, luonnehtii Finanssiala ry:n kehitysjohtaja Katja Repo

Tutkimuksen perusteella generatiivisen tekoälyn seuraava vaihe häämöttää jo horisontissa: agentit ja prosessiautomaatio tekevät tuloaan myös finanssialalle. 

– Tekoälyagentit ovat vielä pääosin piloteissa ja kohdistuvat ensin sisäisiin prosesseihin. Ihmisen rooli kuitenkin korostuu edelleen, etenkin tekoälyn tuloksiin liittyvässä harkinnassa ja vastuussa, Repo kertoo.  
 

GAI finanssialalla -kysely toteutettiin verkkokyselynä 8.1.–4.2.2026. Kysely oli suunnattu finanssialan yritysten ja Finanssiakatemian oppilaitosten henkilöstölle. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä, Finanssialan, Ammattiliitto Pron, Paltan ja YTN:n sekä Finanssiakatemiaan kuuluvien oppilaitosten kanssa (n=319). Kyselyn vastaajista rahoitusalaa edusti 56 prosenttia, vakuutusalaa 39 prosenttia ja muita 5 prosenttia. Vastaava kysely toteutettiin viimeksi vuoden 2025 alussa.  

Lue alkuperäinen artikkeli tästä