Hyppää pääsisältöön

Tunnista oireet: Onko työkaverisi uupunut?

onko työkaverisi uupunut
Joskus käy niinkin, että työkaverit alkavat epäillä kollegan työuupumusta jo ennen kuin tilanne on valjennut uupuneelle itselleen. ProStoori listasi viisi kovaa koota, jotka voivat olla merkki siitä, että työkaverilla ei ole kaikki kunnossa.

Tunnista oireet: Onko työkaverisi uupunut?

Julkaistu 10.10.2018 klo 13:38
ProStoori
Kirjoittanut
Maija Kajanto
Joskus käy niinkin, että työkaverit alkavat epäillä kollegan työuupumusta jo ennen kuin tilanne on valjennut uupuneelle itselleen. ProStoori listasi viisi kovaa koota, jotka voivat olla merkki siitä, että työkaverilla ei ole kaikki kunnossa.

1. Kahvitaukojen katoaminen

Päinvastoin kuin voisi luulla, monella työuupumus näkyy alkuun työtahdin tiukentumisena. Jos kollega jättää toistuvasti lounaat, kahvitauot ja palaverit väliin ja keskittyy töihinsä lähes maanisesti, ei aina ole kyse tehokkuudesta. Normaali tauottaminen kuuluu töihin. Jos sitä ei osaa tai pysty tekemään eikä kyse ole yksittäisestä ruuhkahuipusta, ollaan ylikierrosten jäljillä. Jatkuva ylikierroksilla oleminen ja uupumus ovat läheistä sukua keskenään.

Päinvastoin kuin voisi luulla, monella työuupumus näkyy alkuun työtahdin tiukentumisena.

2. Kyynistyminen

Kyllä, työelämässä ja työpaikalla on varmasti moni asia huonosti. Siinä vaiheessa, kun aiemmin reippaasti asioihin tarttunut kollega on muuttunut kyynikoksi, jolle kaikki hyvätkin asiat ovat ainakin vähän huonosti, voi miettiä, onko uupumisen merkkejä ilmassa.

3. Kiukunpuuskat

Uupunut kollega ei ole välttämättä apaattinen. Mielialan vaihtelut, kiukunpuuskat, itkukohtaukset ja kärsimättömyys voivat kertoa siitä, että kollega ei enää palaudu stressistä. Palautumisen puute altistaa työuupumukselle, ja uupumus näyttäytyy monesti ailahteluna, joka näkyy ja kuuluu niin työkavereille kuin kotiväelle.

 

4. Kivut ja kolotukset

Kun fyysisiä oireita ilmenee, syy ei aina ole jumiutuneissa lihaksissa tai väärässä ruokavaliossa. Stressi ja uupumus oireilevat helposti migreeninä, vatsaoireina ja jatkuvana, kroonisena väsymyksenä.

 Kun kuormitus kasvaa tarpeeksi kovaksi, keskittymiskyky ja muisti heikkenevät. 

5. Kovalevyn täyttyminen

Unohteleeko kollegasi asioita? Eivätkö langat tahdo enää pysyä käsissä ylityötunneista huolimatta? Kun kuormitus kasvaa tarpeeksi kovaksi, keskittymiskyky ja muisti heikkenevät. Samalla voi kuvioihin tulla turhaa mikromanageerausta ja asioiden tekemistä vaikeimman kautta. Jos kollega unohtelee ja säätää, voi arvella, että kovalevy alkaa olla jo kovilla.

 

Jos tunnistat kollegallasi yhden tai useamman näistä oireista, älä jätä toista yksin. Kutsu kahville. Kysy, onko kaikki kunnossa. Jos tilanne näyttää menevän huonompaan suuntaan, juttele esimiehesi kanssa. Työuupumus on helpompi taklata, kun asioihin puututaan ajoissa.

Lähteet terveyskirjasto.fi (Duodecim), mielenterveysseura.fi