Hyppää pääsisältöön

Työehtosopimusneuvottelut käyntiin Senaatti-konsernissa

Työehtosopimusneuvottelut alkoivat Senaatti-konsernissa
Työehtosopimusneuvottelut alkoivat Senaatti-konsernissa
Työehtosopimusneuvottelut alkoivat Senaatti-konsernissa. Tavoitteena on saada uusi tes valmiiksi helmikuun loppuun mennessä.

Neuvottelut Senaatti-konsernin uudesta työehtosopimuksesta alkoivat tänään 23. tammikuuta. Neuvottelijat keskustelivat ajankohtaisesta työmarkkinatilanteesta ja neuvottelukierrokseen liittyvistä yleisistä asioista sekä kävivät läpi molempien osapuolten tavoitteita.

– Ammattiliitto Pron keskeinen tavoite on tällä neuvottelukierroksella ostovoimaa parantavat palkankorotukset, sillä ostovoima on heikentynyt voimakkaasti korkean inflaation takia. Palkankorotusten lisäksi tavoittelemme tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sekä työelämän laadun ja työhyvinvoinnin edistämistä sekä työaikoihin ja matkustamiseen liittyviä parannuksia, vastaavaa juristi Ari Komulainen sanoo.

Työehtosopimuksen osapuolina ovat Pron lisäksi Senaatti-konserni (Senaatti-kiinteistöt ja Puolustuskiinteistöt) sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Ylemmät toimihenkilöt YTN. Pron neuvottelija on vastaavaa juristi Ari Komulainen.

Neuvottelut jatkuvat 7. helmikuuta, jolloin neuvottelijat käyvät tarkemmin läpi osapuolten tavoitteita. Helmikuulle on sovittu useita neuvotteluja, ja tavoitteena on saa uusi tes valmiiksi helmikuun loppuun mennessä. Nykyinen työehtosopimus on voimassa 28.2. asti.