Pro Uutiset/Katja Palhus
Lääkeaineita valmistavan PCAS Finlandin toimihenkilöt saivat tarpeekseen joulukuun alussa alkaneiden yt-neuvottelujen takkuilusta.
Lähes neljäkymmentä toimihenkilöä marssi ulos työpaikaltaan tänään tiistaina puoliltapäivin. Toimihenkilöt palaavat työpaikalleen keskiviikkona 19.12. aamuvuoron alkaessa.
– Irtisanomiset ja lomautusten määrä ovat ylimitoitettuja, sanoo toimihenkilöiden luottamusmies Jaana Vainio.
Yt-neuvotteluissa on käsitelty PCAS Finlandin johdon ehdotusta 15 työntekijän irtisanomiseksi ja lähes koko henkilöstön lomauttamista kuudeksi viikoksi. Lisäksi muutamia toimihenkilöitä lomautettaisiin koko ensi syksyksi tai vaihtoehtoisesti irtisanottaisiin. Yritys työllistää yhteensä noin 120 henkilöä.
Työnantajan mukaan ensi vuoden myyntiennuste on pienentynyt vuodesta 2012. Luottamusmiesten mukaan työnantaja on perustellut irtisanomisten tarvetta pelkillä olettamuksilla. Luottamushenkilöt eivät allekirjoita väitettä töiden pysyvästä vähenemisestä.
Turvallisuus ja jaksaminen koetuksella
Hienokemian yritys PCAS Finland Oy kehittää ja valmistaa farmaseuttisesti aktiivisia aineita lääketeollisuudelle. Toimihenkilöiden luottamusmies Vainio kertoo henkilöstön olevan huolissaan yrityksen tulevaisuudesta ja ihmisten jaksamisesta.
– Teemme tarkkuutta vaativaa työtä hengenvaarallisilla kemikaaleilla. Tuotteet päätyvät lääkkeiksi, joten turvallisuus ei saa vaarantua missään vaiheessa. Olisi jo korkea aika, että johto arvostaisi työtämme ja kuuntelisi myös henkilöstöä. Näin yrittäisimme yhdessä ratkoa ongelmia ja saada tehtaamme tuottavaksi, Vainio sanoo.
Luottamushenkilöiden mukaan yt-neuvotteluihin on tuotu huonosti valmisteltuja asioita sekä asioita, jotka eivät vaikuta henkilöstön vähentämistarpeeseen.
– Ihmiset ovat ärsyyntyneitä, että neuvotteluissa on ehdotettu pekkaspäivien poistoa toimihenkilöiltä ja työvaatteiden vaihtamista omalla ajalla työntekijöille.
Luottamushenkilöiden mukaan heille ei ole annettu tarpeeksi tietoa, jotta vaihtoehdoista olisi voinut neuvotella.
– Tuntuu että työnantaja pelaa kuuden viikon yt-neuvotteluaikaa, vaikka varmaa tietoa ensi vuodesta ei vielä ole, Vainio toteaa.
Leiras perusti Suomen ensimmäisen lääkeainetehtaan vuonna 1960 ja se kuului vuoteen 2001 asti Huhtamäki-konserniin. Nykyisin tehtaan omistaa ranskalainen PCAS-ryhmä.
Yt-neuvotteluja käydään nyt neljännen kerran neljän vuoden kuluessa.
PCAS Finlandin noin 60 työntekijää keskeytti työnsä maanantai-iltana 17. joulukuuta. He palaavat töihin keskiviikkoaamuna.