Hallitusohjelma on jatkoa työnantajien pitkäaikaiselle pyrkimykselle rikkoa Suomen perinteinen, työmarkkinaosapuolten vuoropuheluun perustuva pohjoismainen neuvottelumalli. Tämä neuvottelumalli on vuosien saatossa mahdollistanut luottamukseen perustuvat suhteet ja hyödyttänyt sekä työntekijöitä että työnantajia. UNI muistuttaa, että Suomessa noin 60 prosenttia työntekijöistä on ammattiliittojen jäseniä, mikä tekee Suomesta yhden maailman järjestäytyneimmistä maista.
Pohjoismaisen mallin puolustamiseksi ammattiliitot ovat panostaneet jäsenhankintaan ja puolustaneet jäsentensä työehtoja ja ansiokehitystä. Myös Pro on käynyt työtaisteluja puolustaakseen jäseniään – tästä esimerkkinä on kevään 2022 pitkä ICT-alan lakko.
– Kiitämme tästä tunnustuksesta, joka varmasti kannustaa meitä näinä haastavina aikoina – ammattiyhdistysliike ja sen toimintavapaus on nyt todella hyökkäyksen kohteena. Uusien jäsenten saaminen ei ole helppoa, mutta joustavuus, yhteistyö luottamusmiesten kanssa ja hyvin suunniteltu kampanja ovat tuoneet menestystä. Yhdessä selviämme tästäkin, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen kommentoi palkintoa.
– Otamme ylpeinä vastaan maailmanlaajuisen tunnustuksen työstämme. Viimeisellä työehtosopimuskierroksella jouduimme näyttämään järjestöllistä voimaamme useiden sektoreiden lakoissa, ja se on mahdollista vain jäsentemme avulla. Viime vuosina olemme yhdistäneet voimamme muiden suomalaisten ammattiliittojen kanssa – vain yhdessä voimme olla tarpeeksi vahvoja puolustamaan ay-liikkeen olemassaoloa ja edustamiamme työntekijöitä poliittisilta hyökkäyksiltä, PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen toteaa.
Rönni-Sällinen vastaanotti tunnustuspalkinnon suomalaisliittojen puolesta UNI:n kuudennessa maailmankongressissa Philadelphiassa.
– Onnittelemme suomalaisia jäsenliittojamme, jotka ovat osoittaneet, että paras strategia on palata perusasioihin: kasvattaa jäsenmäärää ja sitä kautta rakentaa ammattiliittojen voimaa. Näiden liittojen onnistuminen toimii inspiraationa meille kaikille – varsinkin aikana, jolloin ay-liikkeen toimintatilaa uhataan niin työnantajien kuin hallituksen taholta. UNI ja sen ammattiliitot ympäri maailmaa tukevat suomalaisia jäsenliittoja niiden puolustaessa sektorikohtaisia työehtosopimusneuvotteluja ja työntekijöiden oikeuksia, UNI:n pääsihteeri Christy Hoffman sanoo.
UNI Global Union edustaa yli 20 miljoonaa työntekijää yli 150 eri maasta maailman nopeimmin kasvavilla palvelualoilla. UNI ja sen jäsenliitot haluavat varmistaa, että alan työt ovat säällisiä ja työntekijöiden oikeuksia, kuten oikeutta liittyä ammattiliittoon ja oikeutta työehtosopimusneuvotteluihin, suojellaan.