Hyppää pääsisältöön

Valtaosa suomalaisista suhtautuu myönteisesti liittoihin ja niiden tekemään ihmisoikeustyöhön

SASK logo
SASK logo
Suomalaiset suhtautuvat pääosin positiivisesti liittoihin ja niiden tekemään ihmisoikeustyöhön kehittyvissä maissa. Ay-liike nähdään yhteiskuntia vakauttavana tekijänä.

Suomalaisen ay-liikkeen on tuettava työelämän perusoikeuksien toteutumista kehittyvissä maissa. Tätä mieltä oli enemmistö vastaajista SASKin teettämässä kansalaiskyselyssä.

Väitteen kanssa samaa mieltä oli 52 % verkkokyselyyn vastanneista. Vain 19 % vastaajista ei pitänyt työelämäoikeuksiin liittyvää kehitysyhteistyötä tarpeellisena. SASKin työtä piti tärkeänä 64 % vastaajista.

Ammattiliittoihin suhtautuminen yleisellä tasolla oli vieläkin positiivisempaa kuin niiden maailmalla tekemään ihmisoikeustyöhön: liittojen toimintaan suhtautui myönteisesti 64 % vastaajista. Negatiivisesti liittoihin suhtautui vain noin kymmenesosa. Naisten asenne oli positiivisempi kuin miesten, ja selvästi eniten myönteistä näkemystä oli 36–50-vuotiaiden ikäryhmässä.

Tulokset ovat SASKin kumppanuuspäällikkö Ellinoora Vesalan mielestä myönteisempiä, kuin mitä julkisen keskustelun perusteella voisi ajatella.

Liittoja ja niiden SASKin kautta tekemää ihmisoikeustyötä maailmalla siis arvostettiin laajalti, mutta tietoisuus globaalista työstä oli melko vähäistä: vajaa 30 prosenttia tiesi siitä. Parhaiten aiheen tunsivat nuoret. Ihmisoikeustyön tärkeimpinä teemoina pidettiin elämiseen riittäviä palkkoja, työturvallisuutta ja lapsityön vastaista työtä.

Ay-liike vakauttaa yhteiskuntia

Ammattiliitot tarjoavat monille ihmisille väylän toimia tärkeinä pitämiensä asioiden puolesta. Ne pyrkivät varmistamaan kohtuullisen toimeentulon ja oikeudenmukaisen tulonjaon. Tässä mielessä niitä voidaan pitää yhteiskuntia vakauttavana tekijänä kehittyvissä maissa.

Tämä ajatus sai vahvistusta kyselyssä. Siinä esitettiin väite: ”vahva ay-liike vakauttaa yhteiskuntia kehittyvissä maissa”. Sen kanssa samaa mieltä oli selvä enemmistö vastaajista, 64 prosenttia. Lähes puolet myös liittoon kuulumattomista antoi väitteelle tukensa.

– Yhteenvetona voi sanoa, että ay-liikettä ja sen tekemää ihmisoikeustyötä maailmalla arvostetaan mutta työ tunnetaan kohtuullisen heikosti. Toki tunnettuus oli laajempaa liittoihin kuuluvien joukossa, niin kuin odottaa saattoi. Tästä on hyvä jatkaa, iloitsee Vesala.

Myös se ilahduttaa Vesalaa, että SASKin ja liittojen globaalin vastuun työ on tavoittanut nuoret aiempaa paremmin, ja he selvästi pitivät työtä tärkeänä.

​pdf-kuvake Kyselyssä selvitettiin ihmisten suhtautumista ammattiliittoihin ja niiden tukemaan työelämän ihmisoikeuksiin liittyvään kehitysyhteistyöhön. Samalla selvitettiin Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin tunnettuutta. Järjestön jäseniä on suurin osa suomalaisista ammattiliitoista ja keskusjärjestöistä.

Kyselyn toteutti Aula Research maaliskuussa 2025 työikäisten suomalaisten keskuudessa. Se on toteutettu kahdesti aiemminkin, ja muutokset neljän vuoden aikana ovat hyvin pieniä.

Kyselyyn vastasi noin 1 500 ihmistä ympäri Suomen. Heistä 35 prosenttia oli ammattiliiton jäseniä. Otos edustaa 18–65-vuotiaita suomalaisia iän, sukupuolen ja maakunnan mukaan kiintiöitynä.

Juttu on alun perin julkaistu SASKin verkkosivuilla. Pro on SASKin jäsenjärjestö.