Hyppää pääsisältöön

Yliopistojen työriitaan ei ratkaisua – lakko toteutuu Tampereella

Yliopistojen työriidan sovittelu on alkanut.
Yliopistojen työriidan sovittelu on alkanut.
Yliopistojen työriitaan ei löytynyt sopua. Lakko Tampereen yliopistolla toteutuu. Sovittelu jatkuu 8. ja 9. toukokuuta.

Yliopistojen työriitaan on etsitty ratkaisua alkuviikosta valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran johdolla. Pääsopijajärjestöt Pro, Juko ja JHL hakevat yleisen linjan mukaisia yleiskorotuspainotteisia palkankorotuksia ja oikeudenmukaisia työehtoja yliopistoissa työskenteleville.

Koska sopua ei syntynyt alkuviikon sovitteluissa, vuorokauden lakko Tampereen yliopistolla toteutuu. Lakko alkaa 7. toukokuuta kello 00.01 ja päättyy 7. toukokuuta kello 23.59.

Lakon piirissä ovat kaikki Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen piiriin kuuluvat työt, pois lukien tehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle tai merkittävää vaaraa omaisuudelle.

Yliopistojen lakonuhka on harvinainen. Edellisen kerran yliopistolaiset lakkoilivat seitsemän vuotta sitten Helsingin yliopistossa.

Suomessa on 13 yliopistoa, joissa työskentelee yhteensä 35 000 henkilöä. Prolaiset työskentelevät yliopistoissa moninaisissa asiantuntija-​ ja tukihenkilötehtävissä mm. tiedekunnissa, kirjastoissa, opintohallinnossa ja yliopistopalveluissa.

Uutista on päivitetty 6.5.