Virallinen ehdokasnumero
2464
Aluevaalit 2025
Kunta
Äänekoski
Hyvinvointialue
Keski-Suomen hyvinvointialue
Puolue
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Ammatti tai titteli
Työsuojelupäällikkö
Ikä vaalipäivänä
59
Kerro itsestäsi
Olen 59-vuotias työsuojelupäällikkö ja tehnyt 40-vuotisen työurani Valtran traktoritehtaalla.
Perheeseeni kuuluu avopuoliso ja yhteensä 4 lasta, joista enää 13-vuotias kuopus asuu kotona.
Harrastuksiini kuuluu luontoretkeily, metsästys sekä talvisin hiihto.
Minulle on 25 vuoden kokemus kuntapolitiikasta.
Lähdin ensimmäistä kertaa mukaan kuntavaaleihin vuonna 2000 ja siitä saakka olen saanut olla päättämässä asioista sekä kaupunginhallituksessa että valtuustossa, ensin Suolahdessa ja sittemmin

Miksi olet ehdolla aluevaaleissa? Kerro vaalitavoitteistasi.
- Ikäihmisten hyvinvointi
- Lähipalveluiden turvaaminen
- Pelastustoimen järjestäminen
- Lasten ja nuorten sosiaalipalvelut
- Hoitohenkilöstön jaksaminen
- Lähipalveluiden turvaaminen
- Pelastustoimen järjestäminen
- Lasten ja nuorten sosiaalipalvelut
- Hoitohenkilöstön jaksaminen